Oscarin arvoisia hotelleja

Report this content

Hollywoodin silmäätekevät ja miljoonat elokuvien ystävät ympäri maailman jännittävät jo viikonloppuna järjestettävää Oscar-gaalaa. Mitkä elokuvat palkitaan tänä vuonna? Hotels.com valmistautui Oscar-valvojaisiin tutkimalla ehdokaselokuviin sekä itse juhlailtaan liittyviä hotelleja. Sukella mukaan elokuvien maailmaan!

Pariisi, mikä lavaste!

Midnight in Paris on ehdolla neljässä kategoriassa, muun muassa parhaaksi elokuvaksi. Ehdokkuus lankesi myös parhaasta lavastuksesta, jona toimii kaikkien kauniiden kaupunkien äiti: Pariisi. Lavastuksessa olennainen on myös Hôtel Le Bristol, johon elokuvan päähenkilöt ovat Pariisin-matkallaan majoittuneet. Viiden tähden luksushotellin lähes satavuotinen historia vilisee filmitähtiä: hotellissa ovat yöpyneet muun muassa Charlie Chaplin, Kim Novak ja Sophia Loren. Hotellin upeassa baaritilassa järjestetään aika ajoin Fashion High Tea -tapahtumia, jolloin vieraat pääsevät nauttimaan iltapäiväteensä huippumuodin ympäröiminä. Kussakin tapahtumassa viimeisintä huutoa olevan muotisuunnittelijan luomuksia kantavat mallit käyttävät hotellia catwalkinaan, ja hotellin jälkiruokakokki on suunnitellut päivän leivokset muotisuunnittelijan tyylin mukaan. Pitkäaikainen asuminen hotellin jättisviitissä Midnight in Paris -elokuvan tyyliin voi jäädä monelle unelmaksi, mutta yhden yön tässä hulppeassa leffalavasteessa saa itselleen 670 euron lähtöhintaan.

Suuren urheilujuhlan tuntua Oaklandissa

Brad Pitt on ehdolla parhaasta miespääosasta elokuvassa Moneyball. Myös Jonah Hill on ehdolla Paras miessivuosa -kategoriassa. Elokuva perustuu tositarinaan Oakland Athletics -nimisestä baseball-joukkueesta ja sen joukkueenjohtaja Billy Beanesta. Elokuvan kohtauksia kuvattiin joukkueen oikealla pelikentällä Kaliforniassa. Oakland Coliseum -areenan läheisyydessä on mukava hotelli Hampton Inn & Suites. Hotelli tarjoaa ilmaisen kuljetuksen areenalla järjestettäviin urheilutapahtumiin. Kannattaa siis varata liput paikalliseen baseball-otteluun ja tutustua tarkemmin pesäpallon Amerikan-serkun sielunelämään. Hampton Inn & Suites sijaitsee myös kätevästi lähellä Oaklandin lentokenttää. Yö hotellissa maksaa 91 eurosta ylöspäin.

Hulppeimmat Oscar-juhlat Los Angelesissa

Oscareiden ja erityisesti Oscar-juhlien ystävä voi haaveilla saavansa jonain päivänä kutsun Vanity Fairin itse gaalatilaisuuden jälkeen järjestämään juhlaan. Juhla järjestetään perinteisesti Sunset Tower -hotellissa. Edellisvuosina juhlassa on sattunut ja tapahtunut: Justin Bieber ja Selena Gomez julkistivat seurustelusuhteensa, ja Suomeen kesällä saapuva Madonna kohautti lähes läpinäkyvällä housuasulla. Jos et satu kuulumaan Hollywoodin kermaan, tai kutsua juhliin ei jostain muusta syystä tänäkään vuonna kuulunut, kannattaa Sunset Tower -hotelliin tutustua jonakin muuna ajankohtana. Hotelli tarjoaa mahtavat näkymät Los Angelesin ylle lähtöhintaan 277 euroa yöltä.

  • Hinnat ovat esimerkkejä kahden hengen huoneesta per yö.
  • Hinnat on tarkistettu 21.2.2012, joten muutokset ovat mahdollisia.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati@expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 140 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen yli 3 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Vuoden 2011 aikana Hotels.com toi markkinoille ilmaisen iPad-sovelluksen sekä useita ilmaisia älypuhelinsovelluksia. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia yli 20 000 viime hetken tarjouksen joukosta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Avainsanat:

Liitteet & linkit