TeliaSonera on Suomen arvokkain pörssibrändi

Report this content

BrandWorxx Oy teki ensimmäistä kertaa Suomessa Helsingin pörssiin listattujen yritysten brändien rahallisen arvon määritystutkimuksen ISO-standardin mukaisesti.  Tutkimuksen mukaan TeliaSoneran brändi on arvokkain (8407 M€). Taakse jää kansainvälisesti tunnetuin suomalaisbrändi Nokia (7955 M€). Kolmannella sijalla on Nordea Bank (5156 M€).

”Markkinatilanteen muutos vaikuttaa Nokian jäämiseen toiselle sijalle. Kilpailijat ovat pystyneet ennustamaan ja vaikuttamaan kuluttajien tarpeisiin ja mieltymyksiin paremmin kuin Nokia. Samat syyt ovat osaltaan olleet vaikuttamassa Nokian putoamiseen pörssin arvokkaimman yrityksen paikalta”, arvioi markkinointianalyytikko Jukka Vaittinen BrandWorxxista.

Vaittisen mukaan suuri kassavirta vaikutti TeliaSoneran menestymiseen tutkimuksessa. TeliaSonera on investoinut voimakkaasti edelläkävijyyteen ja luonut positiivista yrityskuvaa tuomalla markkinoille uusia ratkaisuja.

”TeliaSoneran vahvuudesta kertoo myös se, että yritys on pystynyt saamaan jalansijaa Itä-Euroopan kasvavilla markkinoilla.”

Muut brändit kymmenen kärjessä ovat: Fortum, Kone, Nokian Renkaat, Elisa, Wärtsilä, Metso ja Orion.

Vahvin brändi on Koneella

BrandWorxxin käyttämässä menetelmässä tulevaisuuden kassavirroista on kohdistettu tietty osuus brändille. Brändin kassavirrat arvotetaan tämän jälkeen nykyhetkeen perustuen brändin vahvuuteen (tutkittujen sidosryhmien arvostus brändiä kohtaan ja brändin oikeudellinen suojaus), jolloin brändi saa rahallisen arvonsa.

Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, että kärkikymmeniköstä vahvin brändi on Koneella, joka sai vahvuusarvosanakseen 5,93 maksimiarvosanan ollessa 7. Brändin vahvuuden elementit ovat tekijöitä, joita vahvistamalla yritykset pystyvät kehittämään kokonaisliiketoimintaansa ja kannattavuuttansa. Muita vahvuudessa menestyneitä brändejä tutkimuksessa olivat Fiskars* (5,76), Orion (5,54) ja Wärtsilä (5,38).

”Merkityksensä brändin arvo saa, kun yrityksessä määritellään, mistä tekijöistä brändin arvo muodostuu ja kun näitä tekijöitä kehitetään systemaattisesti. Lisäksi brändin arvolla on merkitystä, kun sen myymistä tai ostamista harkitaan”, muistuttaa BrandWorxxin toimitusjohtaja Jari Taipale.

Brändin arvoa voidaan pitää kokonaisvaltaisena mittarina, jonka avulla pystytään seuraamaan rahallisten panostusten vaikutuksia pitkällä aikavälillä. Brändi rakentuu aina, kun asiakas on tekemisissä brändin kanssa ja sen pitää näin ollen näkyä yrityksen toiminnassa laajasti. Brändin rakentaminen on siis muutakin kuin mainontaa. Brändiä kehittämällä parannetaan yrityksen liiketoimintaa ja tulosta.

Suomen arvokkaimmat pörssibrändit 2011 top 50:

Yritys Brändin arvo,milj. € Yrityksen arvo,milj. € (31.12.2010) Brändin arvo / Yrityksen arvo Brändin vahvuus (1-7)
1 TeliaSonera 8407 18104 46 % 4,69
2 Nokia 7955 25313 31 % 5,01
3 Nordea Bank 5156 24040* 21 % 5,34
4 Fortum 1752 27777 6 % 5,30
5 Kone 1664 10077 17 % 5,93
6 Nokian Renkaat 1139 3506 32 % 5,24
7 Elisa 891 3320 27 % 4,97
8 Wärtsilä 866 5567 16 % 5,38
9 Metso 696 6635 10 % 5,23
10 Orion 620 2258 27 % 5,54
11 Fiskars 554 711 78 % 5,76
12 Pohjola Pankki 482 2317* 21 % 4,70
13 Amer Sports 463 1567 30 % 4,63
14 YIT 443 3021 15 % 4,97
15 UPM-Kymmene 423 10600 4 % 4,88
16 Sanoma 420 3535 12 % 4,70
17 Rautaruukki 413 3054 14 % 5,03
18 Cargotec 411 2585 16 % 4,91
19 Stockmann 380 2645 14 % 5,25
20 Konecranes 371 1812 20 % 5,17
21 Kesko 344 3160 11 % 4,94
22 Stora Enso 315 9045 3 % 4,73
23 Outotec 310 1922 16 % 5,03
24 Outokumpu 310 4751 7 % 4,94
25 Kemira 272 2311 12 % 5,35
26 Tikkurila 239 807 30 % 5,11
27 Neste Oil 237 4886 5 % 4,87
28 Pöyry 190 580 33 % 4,75
29 Uponor 184 1080 17 % 4,63
30 Rapala VMC 145 381 38 % 4,95
31 Talvivaara 145 2218 7 % 4,74
32 Vaisala 139 340 41 % 5,08
33 F-Secure 129 300 43 % 5,32
34 Huhtamäki 127 1467 9 % 4,54
35 Oriola-KD 127 709 18 % 4,77
36 Olvi 126 360 35 % 5,23
37 Finnair 123 882 14 % 4,89
38 HKScan 118 835 14 % 4,29
39 Lemminkäinen 113 868 13 % 4,56
40 Ramirent 95 1247 8 % 4,37
41 Ponsse 91 333 27 % 5,08
42 Alma Media 88 586 15 % 4,64
43 Atria 86 650 13 % 4,76
44 Vacon 86 614 14 % 4,65
45 Raisio 83 531 16 % 4,97
46 Tieto 82 1065 8 % 4,78
47 Marimekko 77 107 73 % 5,31
48 Lassila & Tikanoja 76 693 11 % 4,84
49 Aktia 70 418* 17 % 4,94
50 Basware 65 277 23 % 4,34

* Pörssiarvo. Muilla yrityksen arvo (Enterprise Value, EV)

Lisätietoja:

Markkinointianalyytikko Jukka Vaittinen, Brandworxx Oy, puh. 040 715 8697

Toimitusjohtaja Jari Taipale, BrandWorxx Oy, puh. 040 530 3501

BrandWorxx auttaa löytämään oikeat erottuvuustekijät ja konkretisoimaan ne asiakkaan arvostamiksi brändikokemuksiksi. Menetelmiemme ja työkalujemme avulla voidaan aiempaa tehokkaammin johtaa kilpailuetua ja kohtaamispisteissä syntyvää brändikokemusta. Tällä tavoin yrityksen on mahdollista päästä kannattavalle kasvu-uralle. Asiakkaamme arvostavat käytännönläheistä työskentelytapaamme ja aitoa halua auttaa yrityksen pysyvän menestyksen rakentamisessa. Vuodesta 1996 lähtien olemme tehneet yli 200 asiakastyötä.

Avainsanat:

Liitteet & linkit