Terminaali 5:ssä maailman suurimmat lounget

Report this content

British Airways
Tiedote 18.3.2008

TERMINAALI 5:SSÄ MAAILMAN SUURIMMAT LOUNGET

Ensi viikon torstaina käyttöön otettava Heathrow’n uusi terminaali 5 merkitsee huikeaa matkustusmukavuuden parantumista. British Airwaysin asiakkaille suunnatun terminaalin lähtökohtana on, että muodollisuudet hoituvat ruuhkattomasti ja vaivattomasti.

Aikaa jää muuhun, joten esimerkiksi loungetilaa on peräti 2500 matkustajalle kuudessa eri paikassa. Kyseessä on maailman suurin ja ylellisin loungekokonaisuus. Siihen on investoitu 60 miljoonaa puntaa eli 72 miljoonaa euroa.

Liikematkustajille uusi terminaali 5 tarjoaa hyvät mahdollisuudet sekä työntekoon että rentoutumiseen. Asiakastutkimusten mukaan kävijät käyttävät loungen palveluita ja mahdollisuuksia eri tavoin eri vuorokauden aikoina. Odottelu ei ole toivelistalla korkealla, vaan useimmat toivovat mahdollisimman hyviä tilaisuuksia aktiiviseen ajankäyttöön.

GALLERIES ON BISNESMATKAAJIEN MAAILMA

Tiloiltaan ylivoimaisia ovat Galleries-lounget, jotka palvelevat liikematkustusluokkien eli Club Worldin ja Club Europen asiakkaita. Kyseessä on täysin uusittu konsepti, jonka tunnelmassa on vaikutteita niin brittiläisistä loistohotelleista kuin boutique-hotelleista eri puolilta maailmaa. Jokainen alue noudattaa omaa tyyliään, jonka ovat luoneet maailman johtavat sisustus- ja huonekalusuunnittelijat kuten Davies and Baron, Amaryllis, Osborne & Little ja Morgan furniture. Myös taidevalikoima on huolellisesti mietitty.

Työntekoa varten koko loungealueella on langaton laajakaistayhteys. Rentoutumiseen sopii 20-paikkainen elokuvateatteri, jossa voi seurata niin elokuvia kuin uutislähetyksiäkin.

Chef’s theatre –alueella työskentelee jatkuvasti keittiömestari, joka huolehtii, että tarjolla olevat kylmät ja lämpimät ruuat ovat tuoreita ja laadukkaita. Tarjolla on muun muassa pastaa, risottoa, salaatteja ja voileipiä. Kaikki ruuat valmistetaan näkyvästi paikan päällä. Kahvi jauhetaan pavuista jokaiseen kupilliseen erikseen – ja tulevaisuudessa tavoitteena on, että se on pelkästään reilun kaupan ja luomuperiaatteiden mukaista.

Silver bar tarjoilee jatkuvasti päivittyvältä viinilistaltaan mielenkiintoisia löytöjä kaikkialta maailmasta. Tarjoiluun on valittu Spigelau-lasit, jotta viinin maku pääsisi parhaalla mahdollisella tavalla esille. Tarkoituksena on järjestää säännöllisesti myös viininmaistajaisia.

ELEMIS TRAVEL SPA ILMAN ERI MAKSUA

Loungealueen yhteydessä on myös Elemis Travel Spa, jossa saatavana on ilman eri maksua sekä palauttavia että virkistäviä hoitoja: kasvohoitoja, hartiarentoutusta, lentomatkan rasittamia jalkoja virkistäviä hoitoja, thai-hierontaa käsille ja kuumakivitekniikkaan perustuva selän ja koko vartalon rentoutus. Yölennon jälkeen virkistävä suihku ja vaatteidenvaihto antaa aivan uutta voimaa: tähän tarkoitukseen terminaali 5:n loungeissa on vapaasti varattavissa yhteensä 96 kylpyhuonetta, joissa tarjolla on myös Elemis-tuotteita.

Ensimmäisen luokan matkustajille on omat loungensa, jossa voi muun muassa ottaa torkut kunnon sängyllä, työskennellä yksityisessä työhuoneessa tai illallistaa ylellisesti palveltuna.

BRITISH AIRWAYSIN MUUTOKSET HEATHROW’LLA 2008
- Uusi terminaali 5 on kokonaan British Airwaysin käytössä
- Euroopan sisäiset lennot siirtyvät terminaali 5:een yöllä 26.–27.3.
- Mannertenväliset lennot muuttavat T5:een yöllä 29.–30.4.
- Helsinki–Lontoo -lennot siirtyvät nykyisestä T1:stä T3:een 17.9. alkaen
- Terminaali 3 peruskorjataan ja uudistetaan asteittain T5:n ”pikkuveljeksi”
- T5 tulee palvelemaan vuosittain noin 30 miljoonaa matkustajaa

Tämä tiedote on neljäs viiden tiedotteen sarjassa, jota julkaistaan tiistaisin terminaali 5:n eri aiheista.

Kommentit: Leea Lappalainen, markkinointipäällikkö,
p. (09) 6151 3931, 040 749 0304, leea.lappalainen@ba.com

Lisätietoja ja kuvia: Maija Hakala, viestintätoimisto AC-Sanafor, p. 050 33 828 73
maija.hakala@acsanafor.fi, www.ba.com ja http://www.terminal5.ba.com

Virtuaalikierros loungealueilla: http://www.terminal5.ba.com/en/lounges/

Kuvateksti: Galleries on liikematkustajille suunniteltu loungekokonaisuus. Sisustus
noudattelee maailmanluokan boutique-hotellin tyyliä.


British Airways on perustettu vuonna 1919 ja se kuuluu maailman johtaviin lentoyhtiöihin. British Airways lentää kumppaneineen yli 300 kohteeseen. Yhtiön kilpailuvaltteja ovat muun muassa korkeatasoinen palvelu, laaja reittiverkosto sekä matkustusmukavuus, jonka kehittämisessä yhtiö on pioneeri alallaan. British Airwaysin uusi terminaali 5 otetaan Heathrow’n kentällä käyttöön 27.3.2008. Se on kooltaan viisi kertaa suurempi kuin nykyinen pitkien lentojen terminaali 4. British Airways kuuluu Oneworld-allianssiin, jossa jäseniä ovat myös mm. Finnair, American Airlines ja Qantas.


Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit