Tukholma, Bryssel ja Tallinna suomalaisten liikematkasuosikit

Report this content

Hotels.com ja johdon assistenttityön ammattilaisille suunnattu S & A -lehti selvittivät suomalaisten liikematkustuksen nykytilan. Keskimääräinen liikematka kestää kaksi vuorokautta. Tähtiä hotellilla on neljä, ja yön keskihinta on 137 euroa. Kyselyyn vastasivat liikematkoja säännöllisesti varaavat sihteerit ja assistentit.

Suomalaiset matkustavat kotimaan työmatkoilla varsin odotetusti eniten Helsinkiin. Ulkomaisista kohteista eniten liikematkoja tehdään naapurimaiden pääkaupunkeihin sekä Euroopan politiikan ja liike-elämän keskuksiin.

Suomalaisten Top 5 ulkomaiset liikematkakohteet

1.    Tukholma
2.    Bryssel
3.    Tallinna
4.    Lontoo
5.    Kööpenhamina

Lähde: Hotels.comin ja S&A-lehden liikematkakysely

Liikematkustajalle varattava hotellihuone maksaa keskimäärin 137 € yöltä. Yleisimmin varataan neljän tähden majoitus, jonka valitsee useimmiten noin 66 % vastaajista. Kolmen tähden huoneita varataan toiseksi eniten (30 %).

Hotelli liikematkaa varten varataan yleisimmin internetin kautta, kuten esimerkiksi yrityksen oman varausjärjestelmän kautta tai suoraan hotellin omilta sivuilta. Myös internetin helppokäyttöiset hotellivaraussivustot, kuten Hotels.com, kasvattavat jatkuvasti suosiotaan: jo joka viides vastaaja ilmoittaa varaavansa hotellit liikematkoille ensisijaisesti niiden kautta.

– Yhä useampi hotelleja liikematkoille varaava ammattilainen näyttää huomanneen hotellivaraussivustojen edut. Myös budjetissa pysymistä helpottavia kanta-asiakasohjelmia, kuten Welcome Rewardsia, hyödyntävien johdon assistenttityön ammattilaisten määrä on nousussa, kertoo Yvonne Bonanati Hotels.comilta.

Nykyaikaisten hotellivaraussivustojen etuna on myös mutkaton käyttäjäkokemus kaikilla päätelaitteilla. Helppokäyttöinen varauspalvelu internetissä olikin kyselyn mukaan vastaajien eniten arvostama asia hotellia varattaessa.

– Mahdollisimman sujuva käyttäjäkokemus on yksi päätavoitteistamme. Teemme jatkuvasti töitä parantaaksemme palvelujamme ja mobiilisovelluksiamme, jotta voisimme tarjota asiakkaillemme aina parhaan mahdollisen hotellivarauskokemuksen, kertoo Bonanati.

Älä unohda näitä!

Kyselyn tulosten mukaan liikematkustajan tärkein varuste on matkapuhelinlaturi. Myös käyntikortit kuuluvat jokaisen työasioissa matkustavan salkkuun. Älypuhelin on ulkomaille suuntaavalle liikematkustajalle jo kannettavaa tietokonetta tärkeämpi, mutta hammasharjaa ja vaihtoalusvaatteita sekään ei vielä korvaa.

Liikematkustajan kymmenen tärkeintä varustetta

1.    Matkapuhelinlaturi
2.    Hammasharja ja -tahna
3.    Käyntikortit
4.    Vaihtoalusvaatteet
5.    Älypuhelin
6.    Kannettava tietokone
7.    Deodorantti
8.    Särkylääkkeet
9.    Kohteen kartta
10.  Pistorasia-adapteri

Lähde: Hotels.comin ja S&A-lehden liikematkakysely

Toimiston ammattilehti S&A ja maailman johtava hotellivaraussivusto Hotels.com selvittivät, millaista on suomalaisten liikematkustus. S&A-lehden verkkosivuilla 1.6.–30.9.2012 toteutettuun kyselyyn vastasi 176 johdon assistenttityön ammattilaista.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor: 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu yli 160 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa yli 200 maassa ja yli 25 000 kohteessa ympäri maailmaa. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 7 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa

Avainsanat:

Liitteet & linkit