Valmis lomasuunnitelma Viroon matkaavalle

Report this content

Suomalaisten matkailijoiden suosikkilomakohde Viro houkuttelee kesälomalaisia vuodesta toiseen. Hotellinvaraussivusto Hotels.com suunnitteli Viroon suuntaaville lomalaisille lomasuunnitelman, josta ei voi kieltäytyä.

Tallinna

Luonnollisin tapa aloittaa Viron loma on lähteä laivalla Helsingistä Tallinnaan. Mikäli laivan aamiaisbuffet jää välistä, voi laivan rantautuessa suunnata aamiaiselle johonkin Tallinnan vanhan kaupungin lukuisista kahviloista. Päivä Tallinnassa kuluu keskiaikaisissa kortteleissa kierrellen, kivuten Toompean mäen harjalle ihailemaan liekkikupolista Aleksanteri Nevskin katedraalia sekä nauttien ystävällisestä ilmapiiristä ja piknikistä jossain Tallinnan lukuisista puistoista. Vaikka Tallinna on monelle suomalaiselle tuttu, kaupungista löytyy uusia ulottuvuuksia, kunhan poikkeaa tutuksi tulleilta reiteiltä sivummalle. Esimerkiksi kajakkiretki Tallinnan satamiin ja merilinnoituksiin tarjoaa varmasti uutta vanhan kaupungin jo moneen kertaan kolunneille. Tallinnassa voi viipyä yön tai kaksi, ennen kuin jatkaa matkaa seuraavaan kohteeseen. Mikäli haluaa majoittua aivan keskustassa, on sopiva vaihtoehto Radisson Blu Hotel, Tallinn, mistä hotellihuoneen saa alkaen 110 euroa yöltä.

Tartto

Muutaman tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta sijaitsee Viron toiseksi suurin kaupunki Tartto, jonne pääsee kätevästi niin bussilla kuin autollakin. Maan henkiseksi pääkaupungiksikin kutsuttu Tartto on hinta-laatusuhteeltaan erinomainen matkakohde. Kaupunkiin suunnatessa kannattaa vierailla Toomemägi-puistossa, joka on kaupungin suosituin vierailukohde. Raatihuoneen torilta ja läheiseltä Rüütli-kävelykadulta löytyy ruokapaikkoja vaikka loman jokaiselle päivälle. Tartton keskusta on myös oivallinen shoppailupaikka. Siellä voi tehdä ostoksia toreilla, pikkukujilla sekä ostoskeskuksissa. Illalla kannattaa tarkistaa Tartton vilkas musiikki- ja kulttuurielämä. Seuraavana päivänä on mukava suunnatta johonkin lukuisista kylpylöistä rentoutumaan. Aivan kaupungin sydämessä sijaitseva London hotelli on lompakkoystävällinen, mutta tasokas vaihtoehto hotelliksi, josta huoneen saa alkaen 72 euroa yöltä.

Pärnu

Tarttosta pari tuntia länteen Itämeren rannalla sijaitsee Viron kesäpääkaupunki Pärnu, joka on tunnettu pitkistä hiekkarannoista ja kylpylöistä. Lomapäivät kuluvat Pärnussa rantabulevardeilla kävellen ja kylpylähoidosta nauttien. Tänä vuonna kaupunki viettää 175-vuotissyntymäpäivää, jota symboloi hilpeyttäkin herättänyt Kuurordi elevandi eli "Kylpylänorsu". Tämä näkyy muun muassa katuihin maalattuina norsukuvioina. Ydinkeskustan Rüütli-katu ja sen sivukujat ovat oivia paikkoja nälän yllättäessä. Lisäksi Pärnussa on hyvät ostosmahdollisuudet ja nähtävää koko perheelle. Loistava valinta kylpylähotellille on rannan lähellä sijaitseva Hotel Parnu, josta hotellihuoneen saa alkaen 76 euroa yöltä.

Kuresaare

Kuresaareen pääsee kätevästi hieman alle neljässä tunnissa Pärnusta autolla/bussilla ja lautalla matkustaen. Kursesaare sijaitsee Viron suurimmalla saarella Saarenmaalla. Paikka on tunnettu tuulimyllyistä, ruokokatoista ja kiviaidoista, jotka ovat houkutelleet myös monia suomalaisia pystyttämään kesäpaikkansa Saarenmaalle. Kuresaare on saaren ainut kaupunki, missä matkailijat pääsevät nauttimaan kylpylöistä, vanhan- ja uudenkaupungin sekoituksesta sekä vierailemaan Piispalinnassa, joka on ainutlaatuinen kokonaan säilynyt keskiaikainen linnoitus koko Baltiassa. Merellinen tunnelma huokuu läpi kaupungin, missä riittää tekemistä: kaupungissa järjestetään vuoden aikana muun muassa Kuresaaren oopperapäivät, Kuresaaren merifestivaalit ja Kuresaaren linnanpäivät. Loistava hotellivalinta Kuresaareen suuntaaville on Spa Hotel Rüütli, joka sijaitsee keskustan tuntumassa Piispalinnan lähellä. Hotellihuoneet alkaen 57 euroa yöltä.

Kuresaaresta takaisin Tallinnaan menee toimiva bussiyhteys, joten matka kotiin sujuu vaivattomasti. Mukavaa lomamatkaa Viroon!

Hinnat ovat esimerkkejä kahden hengen huoneesta per yö.

  • Hinnat on tarkistettu 02.07.2013, joten muutokset ovat mahdollisia.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 716 9559 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati at expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 200 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa yli 200 maassa ja yli 25 000 kohteessa ympäri maailmaa. Näistä kaikista löytyy täydelliseen yöpymiskokemukseen tarvittavat tiedot. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com hyödyntää yhtä alan suurinta hotelliyhteistyöverkostoa ja neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa säännöllisesti erilaisia alennuksia ja tarjouskampanjoita. Lisäksi Hotels.com tarjoaa käyttäjilleen 7 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista ihmisiltä, jotka todella ovat yöpyneet hotelleissa. Näin asiakkaat tietävät majoitusta varatessaan mahdollisimman paljon kohteesta.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Hotels.comin sovelluksia älypuhelimille ja tableteille voi ladata osoitteesta http://fi.hotels.com/tarjoukset/mobile_fi/. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia missä vain ja päästä hyödyntämään yli 20 000 viime hetken tarjousta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Viimeisen kahdeksan vuoden ajan Hotels.com on julkaissut kahdesti vuodessa palkitun kansainvälisen katsauksen hotellihuoneiden hinnoista, Hotel Price Indexin. Hotel Price Indexistä on tällä hetkellä olemassa 31 eri maiden versiota, lisätietoja: http://press.hotels.com/en-gb/hotel-price-index/. Seuraa Hotels.comia myös Facebookissa, Twitterissä ja YouTubessa.

Avainsanat:

Liitteet & linkit