Valtaosa brittimatkailijoista täysin kielitaidottomia

Report this content

Joulusesonki houkuttelee brittimatkailijoita tuttuun tapaan Lapin lumille. Paitsi Suomessa, myös muualla matkustaessaan britit pyrkivät selviämään omalla äidinkielellään. Hotels.comin tuoreen selvityksen mukaan yli puolet briteistä ei osaa sanaakaan vierasta kieltä.

Hotels.comin kyselytutkimuksen mukaan 64 prosenttia briteistä ei osaa sanoa sanaakaan muulla kuin äidinkielellään. Vain kolmasosa (34 %) suostuu edes yrittämään paikallisen sanaston käyttöä ulkomaan matkalla. Jopa yksinkertaiset sanonnat ovat briteille haasteellisia ja 19 prosenttia kertookin, ettei osaa kääntää ranskan kielen hyvänpäivän toivotusta ”Bonjour”.

Vaikka ranskan, saksan ja espanjan kielet kuuluvat brittien opetusohjelmaan koulussa, osaa briteistä oman arvionsa mukaan vain 13 % puhua ranskaa, 8 % saksaa ja 6 % espanjaa. Näin vastanneista 25 % kertoo osaavansa kysyä rajallisen määrän arkisia kysymyksiä ja 21 % osaa sanoa vain ”hei” ja ”näkemiin”. Erikoista kyllä, 2 % väittää ymmärtävänsä kaiken mitä heille sanotaan, mutta olevansa kykenemättömiä vastaamaan.

Valtaosa briteistä käyttää vierasta kieltä harvoin tai ei koskaan. Suurin syy yrittämättä jättämiseen on pelko virheen tekemisestä ja itsensä häpäisemisestä (35 %). Osa briteistä yksinkertaisesti olettaa, että kaikki maailman ihmiset osaavat englantia (23 %). 16 % ei vain jaksa edes yrittää puhua vierasta kieltä.

Yli 55-vuotiaat britit ovat nuoria avoimempia kokeilemaan paikallista kieltä lomamatkalla – 45 % väittää yrittävänsä aina tai ainakin usein. 18–24-vuotiaista nuorista sen sijaan jopa 47 % ei ole käyttänyt kouluvuosien jälkeen siellä oppimaansa vierasta kieltä.

Yhden asian britit kuitenkin ymmärtävät, ainakin espanjaksi: “una serveza por favor” eli “yksi olut, kiitos” sujuu jopa 43 prosentilta.

 – Kyselymme tulokset ovat häpeäksi brittiläisille matkailijoille. Edes koulussa yleisesti opiskeltuja kieliä, kuten saksaa, ranskaa ja espanjaa ei osata. Valitettavasti tämä antaa varmasti monessa maassa brittimatkailijoista negatiivisen kuvan ja näyttää siltä, että me britit emme osaa jatkossakaan sanoa huonoille tavoillemme ”auf wiedersehen”, toteaa Kate Hopcraft Hotels.comilta.

Taulukko: Prosenttiosuus kyselyyn osallistuneista briteistä, jotka osasivat kääntää seuraavat yleiset vieraskieliset sanonnat:

Bonjour 81 %
Una cerveza por favor 43 %
Prego 29 %
Ja 57 %
Danke schön 57 %
Goedemorgen 37 %
Buenas Noches 56 %

Tietoa kyselystä:

Kysely toteutettiin 12.10.2011 - 14.10.2011 välisenä aikana ja siihen vastasi 2000 Iso-Britanniassa asuvaa ja englantia äidinkielenään puhuvaa aikuista.

Lisätiedot, kuvapyynnöt tai Hotels.comin edustajien haastattelupyynnöt Hotels.com-lehdistöpalvelusta: lehdisto (at) hotels.com tai soita viestintätoimisto AC-Sanafor 040 766 8874 tai 040 706 8021.

Hotels.com:

Yvonne Bonanati
Senior PR Manager
Hotels.com
+44 (0) 207 019 2815
ybonanati@expedia.com

Hotels.com

Hotels.com on osa kaikilla merkittävillä markkinoilla toimivaa Expedia-ryhmää ja sen valikoimiin kuuluu lähes 140 000 laadukasta hotellia, huoneistoa ja B&B-majapaikkaa ympäri maailmaa. Jos asiakas löytää muualta halvemman hinnan etukäteen maksamalleen hotellihuoneelle, tarjoaa Hotels.com kyseisen hotellihuoneen asiakkaalle samaan hintaan. Hotels.com neuvottelee käyttäjille parhaat hinnat sekä tarjoaa käyttäjilleen yli 2,5 miljoonaa asiakasarviota esittelemistään kohteista.

Matkailijat voivat tehdä varauksen internetissä tai soittamalla monikieliseen asiakaspalvelunumeroon +358 10 808 097. Vuoden 2011 aikana Hotels.com toi markkinoille ilmaisen iPad-sovelluksen sekä useita ilmaisia älypuhelinsovelluksia. Sovellusten kautta asiakkaat voivat etsiä ja tehdä varauksia yli 20 000 viime hetken tarjouksen joukosta. Sovellukset ovat saatavilla yli 30 kielellä, mukaan lukien suomeksi. Sovellusten avulla käyttäjät voivat myös suodattaa ja lajitella hotelleja, lukea asiakasarvioita sekä löytää viime hetken tarjouksia läheltä omaa sijaintiaan.

Hotels.com on hiljattain lanseerannut Welcome Rewards™ -kanta-asiakasohjelmansa maailmanlaajuisesti. Welcome Rewardsissa™ asiakas saa yhden palkintoyön jokaista kymmentä Hotels.comin kautta varattua yötä kohden. Maksettavaksi jäävät vain verot ja mahdolliset lisämaksut. Hotels.comin sivuilta löytyvät ehdot ja säännöt ovat voimassa.

Avainsanat:

Liitteet & linkit