Sami Itani nimitettiin Adeccon uudeksi toimitusjohtajaksi
Kauppatieteiden tohtori Sami Itani on nimitetty henkilöstöpalvelualan Adecco Finland -konsernin toimitusjohtajaksi alkaen 10.1.2020.
Itanin, 32, työura Adeccolla on edennyt suoraviivaisesti. Hän aloitti yrityksessä vuonna 2016, jolloin hänet valittiin Suomen ensimmäiseksi kuukauden kesätoimitusjohtajaksi Adeccon CEO for One Month -kampanjassa. Ainutkertaisen kesätyön jälkeen hän otti vastuulleen Adecco Finland Oy:n ja Sihti -yhtiöiden yrityskaupan integraatioprosessin. Sen jälkeen hän on toiminut Adeccon henkilöstöjohtajana, pääkaupunkiseudun aluejohtajana ja syksystä 2019 lähtien konsernin varatoimitusjohtajana.
”Olen iloinen ja ylpeä, että saan työskennellä globaalissa yhtiössä, jossa toimitaan lahjakkaiden ammattilaisten parissa ja voidaan tarjota heille erilaisia rooleja - kuten minulla itsellänikin on täällä ollut. On rohkean organisaation merkki, että uskalletaan investoida potentiaaliin. Se on Adeccolle tunnuksenomaista. Meidän tehtävämme on olla rohkeita, tunnistaa henkilöiden potentiaali ja tarjota heille mahdollisuuksia sisäisesti ja asiakkaillamme”, kuvailee Itani.
”Toki meidän toimialamme ja työelämä ylipäänsä on kovassa ristipaineessa. Työhyvinvointi, ihmisten viihtyvyys ja taitojen kohtaaminen työssä ovat yritysten merkittäviä kilpailutekijöitä niin Suomessa kuin kansainvälisestikin. Adeccon tehtävä on antaa työnhakijoille ja yrityksille sopeutumiskykyä tässä murroksessa. Olemme investoineet Suomessa teknologiaan ja uusiin asiakasratkaisuihin todella paljon, ja kasvumme on ollut kannattavaa ja ripeää”, kertoo Itani.
Tämän kesän Adeccon CEO for One Month -haku alkaa tänään 17.1.2020. Kuukauden pesti toimitusjohtajana 10 000 euron palkalla tekee eläväksi Adeccon filosofian rohkeudesta: viime vuonna kampanja innosti Suomessa noin 1500 ja globaalisti yli 250 000 henkilöä hakemaan ainutlaatuista kesätyötä.
Itani huomauttaa, että tyypillisesti toimitusjohtajan positioihin haetaan kauppatieteilijöitä, vaikka nykyisessä työelämässä työntekijöiden monipuoliset taustat ovat suuri vahvuus.
”Monipuolisella osaamisella voi edetä, olipa henkilöllä sitten koulun penkiltä tai muualta elämästä hankittua kyvykkyyttä. CEO for One Month -kampanjalla halutaan innostaa erilaisia ihmisiä miettimään työnhakua eri perspektiiveistä ja rohkaista heitä hakemaan vaativia positioita. Hakuprosessi on inspiroiva ja siinä oppii paljon itsestään ja siitä, miten työnantajille voi tarjota omaa osaamistaan.”
Sami Itani on myös entinen kymmenottelija ja toimii Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana. Johtamista ja menestyksen avaimia hän pohtii myös tammikuun alussa julkaistussa kirjassaan Huipulle uusin eväin – urheilu ja johtaminen 2020-luvulla (Otava). Teoksessa tunnetut urheilijat visioivat omiin kokemuksiinsa perustuen tapoja, joista jokainen ihminen pystyy ammentamaan oppeja mielekkäämpään arkeen tai itsensä ja organisaatioiden johtamiseen.
Lisätietoja:
Sami Itani, toimitusjohtaja, Adecco Finland Oy, p. 040 634 1421, sami.itani@adeccogroup.com
Adecco Finland kuuluu Adecco Groupiin, joka on maailman johtava henkilöstöratkaisuja tuottava yritys. Adecco Finland Oy on ollut toiminnassa vuodesta 1997. Kauttamme työskentelee päivittäin tuhansia ammattilaisia eri aloilla ja rekrytoimme ammattilaisia ympäri Suomen asiakasyrityksiimme. Adecco Finland -konsernin liikevaihto on 120 M€ (2018). Adecco toimii yli 60 maassa ympäri maailman. Adecco Group on Fortune 500 -yritys ja sen pääkonttori sijaitsee Zürichissä, Sveitsissä. Adecco AG on rekisteröity Sveitsissä (ISIN: CH0012138605) ja listattu Sveitsin pörssiin SIX (ADEN).
Avainsanat: