Mikael Puskasta Advenica Suomen toimitusjohtaja
Tämän vuoden syyskuussa kyberturvallisuusyritys Advenica laajeni Suomeen ja avasi uuden konttorin Helsinkiin. Yhtiö nimittää Advenica Oy:n toimitusjohtajaksi Mikael Puskan.
Mikael Puskalla on monen vuoden työkokemus tietoturvallisuusalalta. Hän on työskennellyt puolustusvoimissa useissa upseerin tehtävissä sekä muun muassa Maanpuolustuskorkeakoulun tietohallintopäällikkönä (CIO). Puska on toiminut lisäksi nSensen kehitysjohtajana ja Key Account Managerina (KAM) sekä viimeisimpänä tehtävänään nSensen ostaneen F‑Securen palveluksessa johtajana vastuualueenaan kyberturvallisuuteen liittyvä palvelukokonaisuus.
”Odotan innolla Advenica Oy:n toimitusjohtajana aloittamista ja yhtiön nostamista kyberturvallisuusalan kärkeen myös Suomessa”, sanoo Mikael Puska, toimitusjohtaja, Advenica Oy.
Advenica on työskennellyt Suomen markkinoilla eri toimijoiden kanssa 2000-luvun alkuvuosista lähtien. Syyskuussa yhtiön hallitus päätti perustaa Suomeen oman organisaation syventääkseen yhteistyötä nykyisten ja uusien kumppaneidensa kanssa. Mikael Puska aloittaa toimessaan 1. helmikuuta 2017.
”Olemme iloisia voidessamme toivottaa Mikaelin tervetulleeksi yhtiöön, ja olemme vakuuttuneita siitä, että hän tulee tekemään erinomaista työtä Suomen markkinoilla pitkän tietoturvallisuusalan kokemuksensa avulla. Odotamme voivamme tarjota vieläkin laadukkaampaa palvelua Suomessa ja siten parantaa myynti- ja toimituskapasiteettiamme tällä markkina-alueella”, sanoo Einar Lindquist, toimitusjohtaja, Advenica AB.
Yhteystiedot lisätietoja varten: Einar Lindquist, toimitusjohtaja, Advenica AB, +46 (0)70 429 9839, einar.lindquist@advenica.com
Tietoa Advenicasta
Advenica on johtava eurooppalainen kyberturvallisuuspalveluiden toimittaja. Advenica kehittää, tuottaa ja myy edistyksellisiä kyberturvallisuusratkaisuja tietomurtojen, ‑varkauksien ja -vuotojen ehkäisyyn tiedonsiirtoon liittyen. Vakaiden ja kestävien ratkaisujensa avulla Advenica antaa yrityksille ja organisaatioille mahdollisuuden vastuullisen digitalisaation toteuttamiseen. Lue lisää osoitteessa www.advenica.com
Advenica AB on julkinen osakeyhtiö, joka on listautunut Nasdaq OMX First North Premier ‑listalle lyhenteellä ”ADVE”. Certified Adviserina toimii Erik Penser Bankaktiebolag. www.penser.se
Avainsanat: