AFRY tekemässä työelämässä tarvittavaa kiertotalousosaamista näkyväksi
AFRY kehittää ja pilotoi yhteistyökumppaneidensa kanssa digitaalista osaamismerkistöä, jolla tunnistetaan ja tehdään näkyväksi työelämässä tarvittavaa kiertotalousosaamista. Osaamismerkistöä pilotoidaan rakennusalan, kemian alan ja teknologiateollisuuden organisaatioissa vuoden 2024 aikana.
Työ- ja elinkeinoministeriön tilaamassa hankkeessa AFRY laatii yhdessä Turun ammattikorkeakoulun ja TIEKE Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus ry:n kanssa kiertotalouden osaamismerkistön kehittämistä taustoittavan ja tukevan selvityksen. Selvityksen pohjalta työryhmä kehittää digitaaliseen osaamismerkkipalveluun liitettävän osaamismerkistön ja pilotoi sitä kiertotalousosaamisen kehittämisestä ja uudistamisesta kiinnostuneissa organisaatioissa. Tässä hankkeessa keskitytään kiertotalousosaamiseen kemian alalla, rakennusalalla sekä teknologiateollisuudessa, ja kutsummekin näiden alojen yrityksiä mukaan osaamismerkistön pilotointiin.
Hankkeessa luotava osaamismerkistö on työkalu, jonka avulla työnantajat voivat kuvata ja arvioida kiertotalousosaamisen nykytilaa ja kehittämistarpeita. Digitaalinen osaamismerkki on konkreettinen sähköinen todiste henkilön osaamisesta. Merkki sisältää tiedon osaamistavoitteista, osaamisen kuvauksen ja arviointikriteerit, joiden perusteella osaaminen on tunnistettu. Osaamismerkkejä myöntävät mm. monet oppilaitokset ja järjestöt. Niitä voidaan myöntää automaattisesti eri järjestelmiin integroituna mutta myös osaamisen osoittavaan hakemukseen perustuen.
Osaamismerkistö tekee organisaation kiertotalousosaamista näkyväksi
”Kiertotalouden ydinajatus on ehkäistä jätteen syntymistä, pitää arvokkaat materiaalit ja tuotteet pitkään käytössä ja käytön jälkeen kierrättää ne uuteen käyttöön. Kiertotaloudessa luonnonvarat hyödynnetään mahdollisimman tehokkaasti ja mahdollistetaan tuotteille mahdollisimman pitkä elinkaari. Kiertotalous on parhaimmillaan ratkaisu ilmastonmuutoksen torjuntaan, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja luonnonvarojen ylikulutuksen pysäyttämiseen”, hankkeen projektipäällikkö Katri Luoma-aho AFRYltä kertoo.
Luoma-ahon mukaan kiertotalousosaamista on tärkeä kehittää organisaatioissa, koska se tukee organisaatioita niiden kestävyyssiirtymään liittyvissä tavoitteissa.
”Kiertotalous on tulevaisuudessa myös entistä merkittävämpi teema kaikessa taloudellisessa toiminnassa. Tämän vuoksi osaamista on tärkeä tehdä näkyväksi, ja sitä on pystyttävä mittaamaan”, Luoma-aho sanoo. Osaamista tarvitaan organisaation eri tasoilla, ja tarvittavan osaamisen tunnistaminen voi olla haastavaa.
Hankkeen työryhmän jäsenillä on ollut keskeinen rooli Suomen kiertotaloustyössä vuodesta 2015 alkaen. Osapuolet ovat olleet mukana muun muassa Suomen kiertotalouden tiekartan laatimisessa sekä kiertotalousopetuksen kehittämisessä Suomessa, osallistuneet kiertotalouden osaamiskeskuksen perustamiseen sekä käynnistäneet ja tukeneet ekoteollisuuspuistojen verkoston työtä Pohjoismaissa ja laajemmin EU:ssa. Kiertotalousosaamisen lisäksi työryhmällä on vahva kokemus digitaalisten osaamismerkkien kehittämisestä sekä osaamisen tunnistamisesta. AFRYn asiantuntijat ovat olleet mukana toteuttamassa myös muun muassa monia alueellisia ja toimialakohtaisia kiertotalouden tiekarttoja, klustereita, ekoteollisuuspuistoja sekä lukuisia yrityskohtaisia kehittämishankkeita.
”Olen tyytyväinen, että saamme hyödyntää tässä hankkeessa AFRYn, Turun AMK:n ja TIEKEn laaja-alaista osaamista kiertotalousratkaisujen ja osaamismerkkien kehittämisestä eri toimialoilla Suomessa. Työryhmällä on kokemusta teknologian ja innovaatioiden yhdistämisestä kestävän kehityksen edistämiseksi, mikä tukee hyvin työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman osaamisen tunnistamisen työryhmän esittämää tavoitetta rakentaa kiertotalouden digitaalinen osaamismerkistö. Hankkeessa tehdään uraauurtavaa työtä organisaatioissa tarvittavan kiertotalousosaamisen tunnistamiseksi ja tunnustamiseksi. Oikea osaaminen on kriittisen tärkeää tavoitellessamme luonnonvarojen kestävää ja resurssiviisasta käyttöä yhteiskunnassamme”, sanoo työ- ja elinkeinoministeriössä hanketta johtava erityisasiantuntija Jenni Larjomaa.
AFRY vastaa hankkeen koordinoinnista, kiertotalouskoulutuksen ja -osaamisen nykytilan arvioinnista, osaamismerkistön pilotoinnin arvioinnista, hankeraportoinnista sekä osaamiskuvausten laatimisesta yhdessä Turun ammattikorkeakoulun kanssa.
Hanke alkoi loppuvuodesta 2023 osaamismerkistöön liittyvällä selvitystyöllä, ja siihen pohjautuva kehittämistyö ja merkistön pilotointi toteutetaan vuoden 2024 aikana. Kutsumme kiertotalousosaamisen kehittämisestä kiinnostuneet kemian-, rakennus- ja teknologiateollisuuden alojen organisaatiot mukaan osaamismerkistön pilottivaiheeseen. Pilottiin osallistuville organisaatioille avautuu mahdollisuus osallistua ensimmäisten joukossa oman alansa kiertotalousosaamisen tunnistamiseen ja arviointiin. Pilottiorganisaatiot pääsevät myös ensimmäisinä testaamaan osaamismerkistöä käytännössä ja antamaan palautetta osaamismerkistön sisällöstä. Mikäli kiinnostuit pilottivaiheeseen osallistumisesta, jätäthän yhteystietosi 29.2.2024 mennessä TIEKEn sivuilla. Hanketta rahoittaa NextGenerationEU.
Lisätietoja:
AFRY
Katri Luoma-aho
osastopäällikkö, kestävyyspalvelut
puh. 040 030 0174
katri.luoma-aho@afry.com
Työ- ja elinkeinoministeriö
Jenni Larjomaa
erityisasiantuntija
puh. 0295 047 028
jenni.larjomaa@gov.fi
Tietoa AFRYstä
AFRY tarjoaa suunnittelu-, konsultointi- ja digitaalisia palveluja, jotka vauhdittavat muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa.
Olemme 19 000 omistautunutta teollisuus- ja energia-alojen sekä rakennetun ympäristön asiantuntijaa, joiden kehittämillä ratkaisuilla luodaan vaikutusta tuleville sukupolville. Ympäri maailmaa toimivan AFRYn juuret ovat Pohjoismaissa, sen liikevaihto on 24 miljardia Ruotsin kruunua (noin 2,2 miljardia euroa), ja se on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä.
Making Future