• news.cision.com/
  • AFRY/
  • Ahti Rantonen luotsaamaan AFRYn Suomen Kiinteistöt ja rakentaminen -yksikköä

Ahti Rantonen luotsaamaan AFRYn Suomen Kiinteistöt ja rakentaminen -yksikköä

Report this content

Ahti Rantonen on nimitetty 1.3.2022 alkaen AFRYn Suomen Kiinteistöt ja rakentaminen -yksikön johtajaksi (Head of Business Unit Buildings). Hän palveli tätä ennen Vahanen Suunnittelupalvelut Oy:n toimitusjohtajana. Vahanen liittyi tammikuussa 2022 osaksi pohjoismaista AFRY-konsernia.

Vuonna 1982 rakennusinsinööriksi Kuopiosta valmistunut Rantonen on toiminut alalla lähes 40 vuotta ja kerännyt kattavan kokemuksen muun muassa suurten kauppakeskusten ja toimisto- ja teollisuuskohteiden suunnittelusta sekä laatujohtamisesta ja liiketoiminnan, osaamisen ja myynnin kehittämisestä. Rantonen oli mukana perustamassa Finnmap Consulting Oy:ta, joka myytiin Swecolle, missä hän toimi yksikönjohtajana ennen Vahaselle siirtymistään. Uusi pesti AFRYllä kattaa kaikki talonrakentamisen toimialat mukaan lukien rakenne- ja talotekniikan, rakennuttamisen ja taloyhtiöpalvelut sekä alueyhtiöt. Rantosen johtamassa Kiinteistöt ja rakentaminen -yksikössä on noin 400 työntekijää.

"On hienoa päästä edistämään kiinteistö- ja rakennusalan palveluita yhteispohjoismaisessa konsernissa ja vahvistamaan jalansijaamme alan liiketoiminnassa. Yhdistymisen myötä palvelumme kiinteistösektorin asiakkaillemme monipuolistuvat, ja lisäksi vahvistamme ympäristöpalvelujamme kestävä kehitys ja kiertotalouden edistäminen tähtäimessämme. Pystymme jatkossa tukemaan asiakkaitamme entistä suuremmissa ja vaativammissa hankkeissa ja vauhdittamaan kestäviä digitaalisia ratkaisuja, jotka ovat strategiamme ytimessä", Rantonen sanoo.

"Nyt aluksi vastuullani on Vahasen yksiköiden organisoiminen osaksi AFRYn Suomen liiketoimintaa, ja siinä yhteydessä haluan kehittää yrityskulttuuria ja yhteisiä toimintatapojamme entistä modernimpaan suuntaan. Muuten tehtävässäni korostuvat strategiatyö ja liiketoiminnan kehittäminen. Toimin myynnin kärkenä ja pidän asiakasrajapinnat avoimina osallistuen aktiivisesti hankekehitykseen ja myyntiin. Asiakkaat voivat olla minuun suoraan yhteydessä."

Asiakkaan tarpeeseen vastataan voittavalla täsmätiimillä yli yksikkö- ja organisaatiorajojen

Rantosen johtamisfilosofiassa korostuvat avoimet rajapinnat, laatu- ja prosessiajattelu, yhdessä tekeminen sekä asiakkaan tarpeeseen vastaavan voittavan tiimin rakentaminen yli yksikkö- ja organisaatiorajojen.

"Pyrin johtamaan hyvien tyyppien kautta antamalla suuntaviivoja mutta ei liian tarkkoja ohjeita ja toimimaan taustatukena muille. Haluan luoda saumattoman palvelupolun hankekehityksestä kiinteistön käyttöön, jotta voimme auttaa asiakkaimme yhdeltä luukulta vähähiilisten ja kestävien ratkaisujen valinnassa ja käyttöönotossa. Tämä ei tarkoita, että palvelumme myydään isona pakettina, vaan meiltä asiakas saa tarvitsemansa avun, jonka toimitamme tarvittaessa yhteistyö- ja kumppaniverkostojamme hyödyntäen. Voitamme tarjouskilpailut parhaiten soveltuvilla tiimeillä, eikä asiakkaan tarvitse huolehtia eri suunnittelualojen ostamisesta erikseen", Rantonen lupaa.

"Haastamme mielellämme asiakkaamme ja kumppanimme avoimen yhteistyön hankekehitykseen, jotta kuhunkin kohteeseen löytyy sopivin ja energiatehokkain ratkaisu, varsinkin nyt, kun rakennus- ja materiaalikustannukset ovat nousussa ja teknisiä komponentteja on vaikeaa saada. Rakentamisen tekniikoita pitää yksinkertaistaa, palata perusajatteluun ja päästä eroon 'vempeleuskovaisuudesta'. Rakennusten suunnittelua ja kiinteistöjen käyttöä ohjataan silti jatkossakin digitaalisilla järjestelmillä", hän korostaa.

"Ahdin ehdoton vahvuus on hänen pitkä ja kattava kokemuksensa kiinteistö- ja rakennusalalta. Toimittuaan pitkään alan johtotehtävissä hän on nähnyt lähes kaiken, mitä yrityksissä voi tapahtua. Kahden vahvan yhtiön, Vahasen ja AFRYn, palvelujen yhteentuonti on tärkeä ja mielenkiintoinen projekti, ja meillä on siihen huippuluokan osaamista. Rakennamme yhteyksiä laajasti myös AFRYn muihin yksiköihin ja kansainvälisiin resursseihin, jotta tarjoomamme on saatavilla yhdeltä luukulta koko konsernin tasolla", sanoo AFRYn Suomen rakennetun ympäristön liiketoiminnan johtaja Risto Räty.

Rantonen sanoo olevansa paitsi rakentamisen ammattilainen myös rakentamisen harrastaja, joka nikkaroi mielellään mökillään Pyhtäällä. Kolme aikuista lasta ovat jo lentäneet pesästä, joten vapaalla on mökkeilyn ja metsänhoidon lisäksi hyvin aikaa pelata golfiakin.

Lisätietoja:

AFRY
Ahti Rantonen
johtaja, Kiinteistöt ja rakentaminen, Suomi
puh. 040 543 8053
ahti.rantonen@afry.com

Tietoa AFRYstä

AFRY on Euroopan johtavia suunnittelu- ja konsultointiyhtiöitä, joka vauhdittaa muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa. Olemme 17 000 omistautunutta rakennetun ympäristön, teollisuus- ja energia-alojen sekä digitalisaation asiantuntijaa, jotka kehittävät kestäviä ratkaisuja tuleville sukupolville ympäri maailman.

Making Future

Tilaa

Multimedia

Multimedia