Pöyryn tarinaa jatkava AFRY vankistanut asemaansa Keski-Suomessa viime vuosina merkittävillä yritysostoilla
Keski-Suomesta alkunsa saanut tarina kasvanut kansainväliseksi huippuyhtiöksi
Suomalaisen Pöyryn ja ruotsalaisen ÅF:n yhdistymisestä viisi vuotta sitten syntynyt suunnittelu- ja konsultointiyhtiö AFRY on kasvanut Jyväskylässä viime vuosina vauhdilla. Kolmessa vuodessa pelkästään Jyväskylän toimiston henkilöstömäärä on noussut noin 25:stä yli 80:een, minkä takia AFRYn Jyväskylän henkilöstö on hiljattain muuttanut uusiin yhteisiin tiloihin Piippukatu 11:een. Toimiston avajaisia vietettiin 17.4.
Merkittävä osa AFRYn Jyväskylän kasvusta on tullut yritysostoilla, kun Jyväskylässäkin toimistojaan pitäneet Suunnittelukide, Numerola, Pinja Industry ja Vahanen liittyivät osaksi AFRYä vuosina 2021-2022. Näillä yritysostoilla AFRY lujitti asemaansa yhtenä johtavista, monialaisista suunnittelu- ja konsultointiyhtiöistä, joka tarjoaa palveluja useille sektoreille Keski-Suomessa. Jyväskylän lisäksi AFRYllä on Keski-Suomessa toimistot Jämsässä ja Äänekoskella, jotka täydentävät AFRYn palveluita yli 40 henkilön voimin. Paitsi paikallisiin hankkeisiin AFRYn Jyväskylän ja muun Keski-Suomen henkilöstön osaamista viedään myös kansainvälisiin hankkeisiin erityisesti prosessiteollisuudessa ja energiasektorilla.
Vaikka AFRYn Suomen toimintojen pääpaikka on Vantaalla, harva ehkä tietää, että Keski-Suomella on merkittävä asema AFRYn Suomen historiassa. Metsäliiton Selluloosa Oy:n Äänekosken sulfaattisellutehtaan perussuunnittelu oli nimittäin AFRYn edeltäjän Pöyryn kaikkien aikojen ensimmäinen suunnitteluprojekti. Siitä käynnistyi melkoinen menestystarina, joka on ainutlaatuinen suomalaisessa teollisuushistoriassa.
Jaakko Pöyryn unelma, alkujaan metsäteollisuuden suunnitteluun keskittynyt yhtiö on 65 Suomen toimintavuotensa aikana laajentunut kansainväliseksi suunnittelu- ja konsultointiyritykseksi, jolla on nykyään toimistot yli 40 ja projekteja yli 100 maassa ja 19 000 työntekijää, joista 3 000 Suomessa.
Vaikka toiminta on laajentunut metsäteollisuudesta muihin prosessiteollisuuden aloihin, energiaan ja rakennettuun ympäristöön, on metsäteollisuudella merkittävä asema edelleen AFRYn liiketoiminnassa – yhtiö on maailman suurin paperi- ja selluteollisuuden hankkeiden suunnittelija.
Kattavia palveluja yhden luukun periaatteella
Jos Jyväskylän seutu on tunnettu paperiteollisuudestaan ja AFRYn Suomen juuret syvällä keskisuomalaisessa maaperässä ja metsäteollisuudessa, on myös AFRYn Jyväskylän konenäkötiimi yksi alansa pioneereista. Tiimi on tuottanut konenäköratkaisuja ja digitaalista informaatiota teollisuuteen tuotannon mittaamisen, ohjauksen ja analysoinnin tueksi sekä laaduntarkkailuun ja optimointiin jo lähes 40 vuoden ajan.
Tuulivoimassa AFRYn Jyväskylän toimistosta saa puolestaan Suomen johtavaa ilmavirtausten fysiikkaan perustuvaa virtauslaskentaa, joiden perusteella tehdään tuulivoiman simulointia, digitaalisia tuulimallinnuksia ja analyysejä tuulivoimahankkeiden suunnitteluun, hankekehittämiseen ja ympäristövaikutusten arviointiin sekä sähköverkkoyhtiöiden toimitusvarmuuden turvaksi.
Lisäksi Jyväskylästä löytyy myös korkealaatuista rakennettuun ympäristöön liittyvää osaamista. Infran ammattilaiset suunnittelevat kestäviä, toimivia ja turvallisia väylä- ja vesihuollon ratkaisuja, kun taas AFRYn rakennusfysiikan ammattilaiset ovat Suomen etujoukkoa etenkin rakennusten kuntotutkimuksissa ja sisäilma-asioissa. He myös osallistuvat aktiivisesti oman alansa tutkimus- ja kehityshankkeisiin ja ovat kirjoittaneet suuren osan oman alansa kansallisista ohjeistuksista.
AFRYn Jyväskylän kuin muidenkin paikallisten toimipisteiden vahvuutena on, että laajan kattauksen suunnitteluosaamista voidaan tarjota asiakkaille yhden luukun periaatteella ja paikallisen toimiston kautta löytyy paras osaaminen kuhunkin asiakasprojektiin.
Monipuoliset opiskelualat tukevat kasvua
Keski-Suomi on paitsi keskeisen sijaintinsa myös monipuolisen oppilaitosverkostonsa takia hyvä paikka toimia AFRYn kaltaiselle monialaiselle suunnitteluyhtiölle, joka tarvitsee toiminnassaan esimerkiksi informaatioteknologian, kyberturvallisuuden, tieteellisen laskennan, luonnontieteiden ja rakennetekniikan osaamista – kaikkea mitä Jyväskylän seudun oppilaitoksissa on tarjota.
Suunnittelu- ja konsultointialan menestys on sidoksissa tulevaisuuden osaavaan työvoimaan. Alalle tarvitaan runsaasti uutta työvoimaa paikkaamaan eläköitymisiä, ja samalla vihreä siirtymän ja kestävän kehityksen hankkeet pitävät huolen, että suunnittelijoille on tarvetta tulevaisuudessakin. Vaikka AFRYn kasvu on viime vuosina ollut Jyväskylässä nopeaa, tähtäin on yli 100 ammattilaisessa lähivuosien aikana.
Lisätietoja:
AFRY
Jouni Nenonen
aluejohtaja, Prosessiteollisuus-divisioona
Puh. 0400 376 050
jouni.nenonen@afry.com
Tutustu tarkemmin Jyväskylän toimistomme osaamisalueisiin:
Tietoa AFRYstä
AFRY tarjoaa suunnittelu-, konsultointi- ja digitaalisia palveluja, jotka vauhdittavat muutosta kohti kestävää yhteiskuntaa.
Olemme 19 000 omistautunutta teollisuus- ja energia-alojen sekä rakennetun ympäristön asiantuntijaa, joiden kehittämillä ratkaisuilla luodaan vaikutusta tuleville sukupolville. Ympäri maailmaa toimivan AFRYn juuret ovat Pohjoismaissa, sen liikevaihto on 24 miljardia Ruotsin kruunua (noin 2,2 miljardia euroa), ja se on noteerattu Nasdaq Tukholman pörssissä.
AFRY syntyi, kun Ruotsissa perustettu ÅF osti perinteikkään suomalaisen suunnittelu- ja konsultointiyhtiön Pöyryn joulukuussa 2018. Marraskuusta 2019 yhtiö on toiminut yhteisen AFRY-nimen alla. Yhdistymisen myötä AFRY on Pohjoismaiden suurin suunnittelu- ja konsultointiyhtiö. Suomessa AFRYllä on lähes 3 000 työntekijää 30 paikkakunnalla Hangosta Kittilään.
Making Future
afry.fi