Agria aloittanut toiminnan myös Saksassa

Report this content

Lemmikkivakuutusyhtiö Agria Djurförsäkring on laajentanut toimintaansa nyt myös Saksaan. Agria Tierversicherung aloitti toimintansa 5.10.2021 ja toimii yhdellä Euroopan suurimmista eläinvakuutusmarkkinoista, sillä Saksassa on noin 10 miljoonaa koiraa ja 14,7 miljoonaa kissaa. Laajennuksen myötä Agrialla on toimintaa seitsemässä maassa.

Lemmikkivakuuttamisen asiantuntijayhtiö Agria jatkaa kasvuaan kansainvälisesti. Saksassa Agrian toiminnoista vastaa maajohtaja Peter Bornschein ja pääkonttori sijaitsee Düsseldorfissa. Agria Tierversicherung tarjoaa vakuutuksia koirille ja kissoille. Agria tekee yhteistyötä Saksan Kennelliiton sekä useiden rotujärjestöjen kanssa.

Agrian yksi tavoitteista laajenemisessa on lemmikkien vakuutusasteen nostaminen kyseissä maassa. Esimerkiksi Agrian kotimaassa Ruotsissa koirien vakuutusaste on noin 80% ja Agrian markkinaosuus Ruotsissa on noin 60%. Agria jatkaa kasvuaan uusille markkinoille, joissa lemmikkien vakuutusaste on alhaisempi. Esimerkiksi Suomen Agrian tullessa markkinoille 2016 koirien vakuutusaste Suomessa oli noin 23% ja tänä päivänä vastaava luku on noin 48%.

- On hienoa, että Agria jatkaa laajentumistaan Euroopassa. Saksan markkinoilla nykyiset lemmikeille kohdennetut vakuutustuotteet ovat hyvin erilaisia kuin mitä Agria tarjoaa. Olen ylpeä siitä, että pääsemme tarjoamaan Agrian kattavia vakuutustuotteita myös saksalaisille lemmikinomistajille ja kasvattajille, kertoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja Anna Linder.

Agrian kansainvälinen taival

1890 Agria Djurförsäkring, Ruotsi

2005 Agria Dyreforsikring, Norja

2009 Agria Pet Insurance, Iso-Britannia

2011 Agria Dyreforsikring, Tanska

2016 Agria Eläinvakuutus, Suomi

2018 Agria Assurance pour Animaux, Ranska

2021 Agria Tierversicherung, Saksa

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit