Agrialta ja Kennelliitolta tukea kipukoirakoulutukseen sekä koirarotujen terveyden edistämiseen

Report this content

Suomen Leonberginkoirat ry ja Suomen Portugalinpodengot ry sekä InnoMediDogs ry palkitaan Agria Eläinvakuutuksen ja Suomen Kennelliiton stipendeillä.



Vuosittain jaettavilla stipendeillä tuetaan koirien terveyttä ja hyvinvointia edistävää toimintaa. Jaettavana on 9 000 euroa yhdelle tai useammalle stipendin saajalle. Tänä vuonna palkitsemistilaisuus järjestettiin lauantaina 7. joulukuuta Koiramessuilla Helsingissä.

Yhteistyö kipukoiran kanssa voi parantaa kivuista kärsivän elämänlaatua

InnoMediDogs ry:lle myönnettiin 2 000 euron suuruinen stipendi. Yhdistys on perustettu selvittämään, millä eri tavoin koiran aisteja voidaan käyttää palvelemaan terveys-, sosiaali- ja hoitotyön tukena. Tällä hetkellä InnoMediDogs on keskittynyt kipukoirakoulutuksen kehittämiseen ja tutkimuksen tukemiseen.

Kipukoira on henkilökohtainen lääkinnällinen apuväline. Koira on opetettu havaitsemaan muutos käyttäjänsä kiputilanteessa. Kun koira huomaa muutoksen käyttäjänsä välittäjäaineissa, se ilmaisee havaintonsa käyttäjälle. Koira pystyy havaitsemaan muutoksen kiputilanteessa noin 20–40 minuuttia ennen kuin käyttäjä havaitsee sen itse. Näin tilanteeseen pystytään reagoimaan ajoissa ja hyödyntämään myös lääkkeettömiä kivunhallintakeinoja.

- Yhteistyö koiran kanssa ja onnistumisen kokemukset tuovat positiivisia asioita kipupotilaan arkeen, joten kivun aiheuttamat negatiiviset ajatukset voivat vähentyä. Yhteistyö on parantanut merkittävästi monen kipukoiran käyttäjän elämänlaatua, kertoo InnoMediDogs’in koulutusvastaava Nona Borgström.

Leonberginkoirien monimuotoisuutta edistetään roturisteytyksillä

Suurimman, 5 000 euron suuruisen stipendin, saa Suomen Leonberginkoirat ry, joka osallistuu leonberginkoirien kansainväliseen monimuotoisuusprojektiin. Tavoitteena on lisätä rodun geneettistä monimuotoisuutta risteyttämällä leonberginkoiriin muita rotuja. Näin pyritään pidentämään rodun keskimääräistä elinikää sekä vähentämään geneettisiä sairauksia.

Portugalinpodengoille oma perinnöllisten vikojen ja sairauksien torjuntaohjelma

Suomen Portugalinpodengot ry:lle myönnetään 2 000 euron suuruinen stipendi portugalinpodengorotujen ja rotumuunnosten perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelman (PEVISA) kehittämiseen. Portugalinpodengoja on Suomessa suhteellisen vähän. Ne ovat moneen muuhun rotuun verrattuna pitkäikäisiä, mutta roduissa esiintyy myös terveysongelmia. Stipendillä rahoitetaan muun muassa digitaalinen terveys- ja luonnekysely, jonka avulla saadaan kerättyä enemmän tietoa rodun terveystilanteesta.

Lisätiedot

Liisa Suoninen
Viestintäpäällikkö
Suomen Kennelliitto

liisa.suoninen@kennelliitto.fi
puh. 050 320 32897

Heidi M. Elomaa
maajohtaja
Agria Eläinvakuutus

heidi.elomaa@agria.fi
puh. 044 7065 988

Nona Borgström
koulutusvastaava
InnoMediDogs ry

innomedidogs@gmail.com
puh. 044 248 5105

Sanna Roste-Torniainen
puheenjohtaja
Suomen Leonberginkoirat ry

sanna.rostetorniainen@gmail.com
puh. 050 546 1086

Outi Piisi
puheenjohtaja
Suomen Portugalinpodengot ry

outi.piisi@elisanet.fi
puh. 050 342 7611

 

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat: