Harjaatko koirasi hampaat? Pienistä suun ja hampaiden ongelmista kasvaa nopeasti suuria – ja kalliita.

Report this content

Agria Eläinvakuutuksen tuoreen kyselytutkimuksen mukaan lähes 40 prosenttia suomalaisista koiranomistajista ei harjaa koiransa hampaita koskaan. Tämä vaikuttaa koiran hampaiden terveyteen ja voi johtaa kipuun sekä vakaviin suu- ja hammasongelmiin.

Koiran hampaat tulisi harjata päivittäin, jotta ientulehduksen, plakin, hammaskiven ja irtoavien hampaiden kaltaisia ongelmia voidaan ehkäistä.
 
"Kaikki koirat ansaitsevat hyvän hammasterveyden ja sen, että niiden hampaat säilyvät hyvässä kunnossa vanhuuteen asti. Muutama minuutti päivässä hampaiden harjaamiseen on hyvä sijoitus koiran hyvinvointiin", sanoo eläinlääkäri ja Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja Heidi M. Elomaa.

Vaikka säännöllisyys on ensiarvoisen tärkeää hammashuollossa, vain noin kolmannes kyselyyn vastanneista kertoi harjaavansa koiran hampaita säännöllisesti. Ainoastaan 6 prosenttia vastaajista suorittaa rutiinin päivittäin.

Miksi on tärkeää harjata koiran hampaita?

Aivan kuten ihmisillekin, koirille kertyy plakkia hampaisiin. Jos plakkia ei poisteta, se kovettuu ja muuttuu hammaskiveksi. Hammaskivi ärsyttää ikeniä sekä hampaiden ympärillä olevaa kudosta, joka voi tulehtua. Jos tilan annetaan jatkua, tulehdus pahenee ja hampaat voivat jopa irrota.

Koirat pärjäävät hyvin ilman hampaita, mutta on tärkeää muistaa, että suuontelon infektio on koiralle usein hyvin kivulias.

Leukaluun infektiot voivat tuhota luukudosta, tehdä leuasta hauraamman ja alttiin murtumille. Bakteerit voivat kulkeutua myös verenkiertoon ja siten aiheuttaa tulehduksia muualla elimistössä.

”Tehokkain tapa ehkäistä suu- ja hammasongelmia on koiran hampaiden harjaaminen. Helpointa on totuttaa koira siihen jo pentuna, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa tätä tärkeää päivärutiinia aikuisenkaan koiran kanssa”, Elomaa sanoo.

”Koirien hammastahnat ovat maustettuja, joten useimmat koirat pitävät niiden mausta. On tärkeää, ettet koskaan käytä ihmisille tarkoitettua hammastahnaa, sillä se sisältää aineita, jotka voivat olla myrkyllisiä koirille”, jatkaa Elomaa.

Halpa tapa ennaltaehkäistä kalliita hammashoitoja

Osa koirista joutuu säännöllisesti käymään eläinlääkärissä hammaskiven poistossa. Harjaamalla koiran hampaat päivittäin voit itse vähentää hammaskiven kertymistä, ehkäistä suun ongelmia ja mahdollisesti vähentää eläinlääkärikäyntejä sekä siitä koituvia kustannuksia.

Puruluut ovat hyväksi koiran hampaille, mutta ainoa tapa päästä eroon plakista ja siitä johtuvista hammasvaivoista on hampaiden pesu. Kannattaa myös huomioida, että koiran hoitokuluvakuutus ei korvaa hammaskiven poistoa, sillä hammaskivi on ennaltaehkäistävissä säännöllisen hampaiden harjauksen avulla.

Milloin on syytä tutkituttaa koiran suu ja hampaat?

Eläimet peittävät kipua yleensä hyvin ja joskus voi olla vaikea havaita, onko koiran suu kipeä. Koira ei yleensä lopeta syömistä kivun vuoksi ja se saattaa niellä ruokansa kokonaisena tai pureskella vain terveellä puolella suuta.

Mikäli huomaat seuraavia oireita ja muutoksia, on hyvä tarkastuttaa koiran suun tilanne eläinlääkärillä:

  • pahanhajuinen hengitys
  • vaaleankeltainen tai ruskea päällyste hampaissa
  • punaiset, ärtyneet tai vuotavat ikenet
  • heiluvat hampaat
  • poikkeava kuolaaminen
  • suupielien nuoleminen, raapiminen tai hankaaminen
  • vähentynyt ruokahalu tai pureskeluongelmat
  • aggressiivisuus, vetäytyminen tai muu käyttäytymisen muutos
  • heikentynyt yleiskunto.


Kyselytutkimuksen toteutti Agrian toimeksiannosta Xtreme Insight AB marraskuussa 2023. Vastauksia antoi 804 suomalaista lemmikinomistajaa.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat: