Hyväntekeväisyyskävely hypokoirien hyväksi 18.9.2021: Agria Koirakävely

Report this content

Agria Koirakävely on hyväntekeväisyystapahtuma, johon osallistumalla voi tukea Hypokoira ry:n toimintaa. Jokaista tapahtumaan osallistuvaa koirakkoa kohden Agria Eläinvakuutus tekee 1€ lahjoituksen Hypokoira ry:lle. Hypokoira on diabeetikkoja avustava, tehtävään koulutettu koira. Koulutettu hypokoira osaa erottaa ihmisen verensokerin vaihteluja hajuaistinsa avulla ihon tuoksun ja hengityksen perusteella ja ilmaista muutoksista.

Agria Koirakvely on hyvntekevisyystapahtuma johon osallistumalla Agria Elinvakuutus lahjoittaa 1 Hypokoira rylle

Agria Koirakävely on hyväntekeväisyystapahtuma tärkeää työtä tekevien koirien hyväksi. Tapahtuma järjestetään vuonna 2021 kolmatta kertaa ja tänä vuonna ensimmäistä kertaa etätapahtumana.

Agria Koirakävely järjestetään samaan aikaan Suomessa, Ruotsissa, Norjassa,Tanskassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Jokaisessa maassa Agria tekee lahjoituksen paikalliselle koirajärjestölle. Suomessa Agria Eläinvakuutus tekee osallistujamäärän mukaan lahjoituksen Hypokoira ry:lle. 

Agria Koirakävely järjestetään etätapahtumana lauantaina 18.9.2021 ja osallistuminen on helppoa. Tapahtumaan tulee ilmoittautua mukaan osoitteessa www.agria.fi/koira/koirakavelytehdä kävely koiransa kanssa ja halutessaan lisätä kuva/video kävelystä tapahtumaviikonloppuna Facebook-tapahtumaan tai Instagramissa hashtagilla #agriakoirakävely. Agria Eläinvakuutus tekee 1€ lahjoituksen Hypokoira ry:lle jokaista tapahtumaan osallistuvaa koirakkoa kohden!

Hypokoira ry

Hypokoira ry on hypokoirien käyttäjien etujärjestö, joka edistää hypokoiratoiminnan kehittämistä Suomessa ja tarjoaa monenlaista neuvontaa jäsenilleen. Hypokoira ry testaa ja hyväksyy kaikki viralliset hypokoirat Suomessa. 

Koulutettu hypokoira osaa erottaa ihmisen verensokerin vaihteluja hajuaistinsa avulla ihon tuoksun ja hengityksen perusteella. Tunnistaessaan verensokerin vaihteluja, hypokoira ilmaisee siitä joko suoraan käyttäjälleen tai mikäli diabeetikko on lapsi, hypokoira ilmaisee lapsen vanhemmille tai muulle aikuiselle. Lisäksi hypokoira koulutetaan tuomaan diabeetikolle verensokerimittari tai syötävää ja juotavaa. Hypokoira voidaan tarvittaessa myös kouluttaa hakemaan toinen henkilön avuksi diabeetikolle, mikäli verensokerin vaihtelu sitä vaatii.

Suomessa toimii noin 90 hypokoiraa, jotka auttavat diabeetikkoja heidän arjessaan monin eri tavoin, muun muassa tuomalla turvaa, mielenrauhaa, helpotusta arkeen ja seuraa.

Agria Koirakävely 2021

  • Aika: lauantai 18.9.2021

  • Paikka: etänä
  • Miten osallistun? Ilmoittaudu mukaan osoitteessa https://www.agria.fi/koira/koirakavely/ ja tee tapahtumapäivänä kävely koirasi kanssa. Halutessasi voit lisätä kuvan/videon koirastasi kävelemässä Agria Koirakävelyn Facebook-tapahtumaan tai Instagramissa hashtagilla #agriakoirakävely

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus