Kissa mukaan lomamatkalle?

Report this content

Kissanomistajan loman suunnitteluun kuuluu myös päätös siitä missä kissa on loman ajan. Kissan voi ottaa moneen paikkaan ja kulkuvälineeseen mukaan, tai kissan voi jättää omaan kotiin kissavahdin kanssa tai varata paikan kissahoitolasta. Kannattaa aina miettiä missä kissa viihtyy parhaiten, jotta lomasta tulee mahdollisimman onnistunut sekä sinulle että kissalle.

Kissavahti
Jos kissa jää kotiin lomamatkasi ajaksi, kannattaa pyytää perheenjäsentä, sukulaista, ystävää tai vaikka naapuria kissavahdiksi loman ajaksi. Jos lähipiiristäsi ei löydy ketään sopivaa, voit myös palkata kissavahdin. 

Kissa on kiintynyt omaan elinympäristöönsä, eli helpointa on, että kissavahti asuu luonasi lomasi ajan. Jos kissavahdilla ei ole mahdollisuutta asua luonasi tai ottaa kissaa omaan kotiinsa, tulisi kissan luona käydä vähintään kaksi kertaa päivässä. Ruoan, juoman ja siistin vessan lisäksi kissa kaipaa seuraa.

Kissahoitola tai kissahotelli
Toinen hoitopaikkavaihtoehto on kissahoitola tai kissahotelli, josta voit varata paikan kissallesi muutamaksi päiväksi tai pidemmäksi ajaksi. Hoitolaan kannattaa käydä tutustumassa etukäteen, jotta voit varmistaa, että se on sopiva paikka kissallesi.

Ennen matkaa
Kissa kannattaa totutella kuljetuslaukkuunsa ennen matkaa. Siten kissa tuntee olonsa kotoisaksi kuljetuslaukussa ja matka sujuu mukavammin.

Majoitus
Monissa hotelleissa ja muissa majoituspaikoissa on erikseen lemmikkiystävällisiä huoneita, joihin voi ottaa kissan. Lemmikkihuonetta tulee pyytää varauksen yhteydessä ja toisinaan lemmikkihuoneesta peritään ylimääräinen maksu, yleensä noin 10-20 euroa per lemmikki.

Kissa autossa
Kissa kannattaa totuttaa autossa matkustamiseen ennen kuin teette pitemmän automatkan. Totuta kissa matkustamiseen, sillä muuten kissa saattaa olla hermostunut autossa. Jos tiedät, että kissa stressaa autossa, voit ostaa rauhoittavaa feromoni-suihketta (esim. Feliway), joka ehkäisee matkustamisen aiheuttamaa stressiä. Suihketta voit ostaa apteekista tai eläinlääkäriltä.

Osa kissoista kärsii matkapahoinvoinnista, eli kissaa ei kannata ruokkia pariin tuntiin ennen ajomatkaa. Ruoki kissa vasta päästyänne perille ja kun kissa on hieman ehtinyt totutella uuteen paikkaan. Huolehdi kuitenkin kissan nesteytyksestä tasaisin väliajoin ja päästä kissa käymään hiekkalaatikolla, jos matka kestää monia tunteja.

Kissaa ei missään nimessä saa pitää vapaana autossa, vaan hankkia autoon tarkoitettu häkki tai kantokoppa. Muuten kissa voi aiheuttaa vaaratilanteen.

Älä jätä kissaasi yksin autoon, sillä lämpötila auton sisällä nousee äkkiä todella korkeaksi, jos ulkona on lämmintä ja kissalle voi tulla lämpöhalvaus.

Kissa junassa tai linja-autossa
Kissan saa ottaa mukaan kaikkiin VR:n juniin kuljetusboksissa ja useimpiin linja-autoihin, mutta tutustu aina linja-autoyhtiön sääntöihin ennen matkan varaamista.

Kissa lentokoneessa
Jos haluat ottaa kissasi mukaasi ulkomaille, tutustu ensin Eviran lemmikin kuljetukseen liittyviin sääntöihin. Muista myös, että eri mailla on omat maakohtaiset sääntönsä lemmikkien kuljetukseen, eli tutustu Suomen sääntöjen lisäksi kohdemaan sääntöihin. Täältä löydät Eviran säännöt 

Jos matkustat lentäen, selvitä millaiset säännöt lentoyhtiöllä on lemmikkien suhteen. Useimmat lentoyhtiöt sallivat alle 9 kilon painoisen kissan matkustamossa ja sitä isommat kissat ruumassa kuljetusta varten hyväksytyssä häkissä.

Ota yhteyttä omaan eläinlääkäriisi hyvissä ajoin ennen matkaa, jotta voitte yhdessä suunnitella tarvittavien rokotusten ja loislääkitysten antoajankohdat.

Kissa lomakohteessa
Ennen lomamatkaa, mieti tarkkaan millaisessa ympäristössä kissa tulee olemaan. Onko lomakohteessa muita kissoja, joiden kanssa voi mahdollisesti tulla ongelmia? Onko kohteessa pieniä lapsia tai muita lemmikkejä? Jos epäilet, että kissallesi voi tulla jotain ongelmia matkakohteessa, kannattaa pohtia kissan kotiin jättämistä.

Paikan päällä kannattaa yrittää luoda kissalle mahdollisimman kotoisa ympäristö.

Agria Eläinvakuutus on eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa kattavia vakuutuksia kissoille ja koirille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus. Käyttämiämme kuvia saa käyttää julkaisuissa - mikäli käytätte muuta kuvaa toivomme, että kuva ei sisältäisi brakykefaalisia/lyhytkalloisia koirarotuja tai sairaita lemmikkejä.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit