Kissatalouteen turvallinen joulukuusi

Report this content

Joulukuusi ja siitä riippuvat koristeet voivat olla kissalle vastustamattomia: kissa saattaa haluta leikkiä koristeilla, tai kiivetä puuhun ja kaataa sen. Agria Eläinvakuutus listaa vinkkejä, miten kissataloudessa voi ennaltaehkäistä mahdollisia joulukuusen ja joulukuusen koristeiden aiheuttamia vaaranpaikkoja.

Jos kissa on kiinnostunut joulukuusesta tai kuusen koristeista, joulukoristeluissa tulee olla tarkkana muun muassa sen suhteen mihin joulukuusi ja koristeet sijoitetaan.

Jos joulukuusi on kissalle aivan vastustamaton ja aiheuttaa vaaratilanteita, voi olla yksinkertaisesti helpointa ja turvallisinta juhlia joulua ilman omaa kuusta.

Joulukuusi ja sen paikka

Kissalle voi tulla vaurioita, jos se kiipeää tai hyppää joulukuuseen ja kuusi kaatuu.

Kissataloudessa joulukuusi kannattaa siis sijoittaa sellaiseen paikkaan, että kissa ei pääse hyppäämään kuuseen esimerkiksi omasta kiipeilypuustaan. Mahdollisuuksien mukaan kuusi kannattaa sijoittaa mahdollisimman avaraan paikkaan ja kauas muista huonekaluista. Jos kissa hyppää kuuseen, kuusi voi kaatua ja kissa voi loukkaantua.

Kuuselle kannattaa hankkia tukeva jalusta, jotta kuusi ei pääse kaatumaan helposti, vaikka kissa tutkisi sitä tai kiipeilisi siinä.

Yksi tapa ennaltaehkäistä mahdollisia tapaturmia on asettaa kuusen ympärille ja alle jotain materiaalia tai tuoksua, josta kissa ei pidä. Kuusen alle voi esimerkiksi levittää muovisen maton, foliota, kuplamuovia tai muuta materiaalia, jonka päällä seisomisesta tai kävelemisestä kissa ei pidä. Kuusen oksille tai lähelle voi myös suihkuttaa esimerkiksi sitrustuoksua tai piparminttua, joista kissat eivät yleensä pidä, jotta kissa pysyy kaukana kuusesta.

Joulukoristeet

Joulukoristeet voivat kissan silmin näyttää hauskoilta leluilta – tai siltä, että ne täytyy tuhota. Siksi joulukoristeet kannattaa valita harkiten ja kallisarvoisimmat koristeet sijoittaa kissan ulottumattomiin ylemmille oksille.

Joulukoristeet voivat aiheuttaa kissalle monenlaista harmia. Särkyneet joulupallot voivat aiheuttaa haavoja tassuihin ja pienet koristeenpalaset tai lahjanarunpätkät voivat juuttua kissan ruoansulatuselimistöön. Jos kuusessa on sähköllä toimivia valoja tai kynttilöitä, tulee varmistaa, ettei kissa pääse pureskelemaan sähköjohtoja.

Kissaa kannattaa leikittää omilla leluillaan, jotta joulukoristeet eivät vaikuta yhtä kiinnostavilta ja kissa todennäköisemmin jättää ne rauhaan. 

Haavereita, joita joulukuusi ja koristeet voivat aiheuttaa kissalle:

  • Särkyneet joulupallot ja muut koristeet voivat aiheuttaa haavoja tassuihin.
  • Pienet koristeenpalaset tai lahjanarunpätkät voivat nieltyinä juuttua ruoansulatuselimistöön ja aiheuttaa suolisto-ongelmia.
  • Jos kissa kiipeää tai hyppää joulukuuseen, kuusi voi kaatua ja aiheuttaa kissalle vaurioita kuten haavoja, nyrjähdyksiä tai jopa murtumia.
  • Jos kuusessa on sähkövalot tai -kynttilät, kissa saattaa pureskella johtoja, joka puolestaan voi aiheuttaa kissalle sähköiskun.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit