Kissoilla on nyt kevättä rinnassa - älä päästä leikkaamatonta kissaa yksin ulos

Report this content

Kevään tullen nuori kissa saattaa alkaa käyttäytyä tavallisesta poikkeavalla tavalla ja olla hyvin levoton. Erikoisen käytöksen taustalla on mitä todennäköisimmin naaraskissojen kiima-aika. Pysyvin ratkaisu kissan kiiman estoon ja mouruamisen kitkemiseen on kissan sterilisaatio- tai kastraatioleikkaus, joka on suositeltava toimenpide jokaiselle lemmikkikissalle. Agria Eläinvakuutus muistuttaa, että etenkään leikkaamatonta kissaa ei pidä päästää ulkoilemaan yksinään.

Naaraskissa tulee sukukypsäksi tavallisesti noin 4–12 kuukauden iässä. Naaraskissan kiima-aika kestää parista päivästä jopa pariin viikkoon ja kiimakierto on lähes ympärivuotista. Keskitalvella kiimoja ei välttämättä tule, mutta valon määrän lisääntyminen vahvistaa kissojen sukupuoliviettiä. Helmi–huhtikuu onkin usein kissojen kiiman huippuaikaa.

Kiima-ajat voivat stressata kissaa ja sen seurauksena kissa voi laihtua ja siltä voi lähteä tavallista enemmän karvaa. Kiiman aikana kissan ruokahalu on usein huono ja kissa voi alkaa merkkailemaan sisällä.

Kiimassa olevan naaraskissan tuoksu ja sen naukuminen voivat vaikuttaa myös lähialueen uroskissoihin. Leikkaamaton uroskissa voi muuttua levottomaksi, kieltäytyä syömästä ja naukua tai mouruta naaraiden perään äänekkäästi. Myös uroskissa saattaa yrittää karata kutsuvien naaraiden luokse.

Kissan kastrointi tai sterilointi – pieni toimenpide, josta on suuri hyöty

Pysyvin ratkaisu kissan kiiman estoon ja mouruamisen kitkemiseen on kissan sterilisaatio- tai kastraatioleikkaus, joka on suositeltava toimenpide jokaiselle lemmikkikissalle. Sterilisaatio ja kastraatio ovat rutiinitoimenpiteitä, joista potilas toipuu yleensä nopeasti.

Leikkaus suositellaan tehtäväksi ennen kissan tuloa sukukypsäksi. Naaraskissan sukukypsyys voi alkaa jo 5 kuukauden ikäisenä ja uroskissan hieman myöhemmin, noin 8 kuukauden ikäisenä. Ennen sukukypsyyttä tehdyillä leikkauksilla pystytään pienentämään naaraskissan maitorauhaskasvainriskiä ja ehkäisemään uroskissan ei-toivottua käyttäytymistä, kuten merkkailua ja karkailua.

Yleensä leikkaus rauhoittaa kissaa ja parantaa sen elämänlaatua merkittävästi. Kissan steriloinnin tai kastroinnin jälkeen naaraille ei tule enää kiima-aikoja ja urokset eivät reagoi naaraiden kiima-aikoihin. Leikatulle kissalle ei myöskään voi tulla vahinkopentueita.

Leikkaamaton ulkokissa voi saada elämänsä aikana jopa sata pentua

Leikkaamattomat ja vapaana ulkoilevat kissat lisääntyvät nopeasti. Kun sukukypsän naaraskissan kiima toistuu jopa 2–3 viikon välein, se voi saada vuodessa jopa kolme pentuetta. Koko elämänsä aikana leikkaamaton kissa voi saada yhteensä jopa yli sata pentua.

Kun kissa sitten synnyttää pentunsa itse valitsemaansa paikkaan, jäävät pennut useimmiten kodittomiksi ja villiintyvät luonnossa. Näistä kissoista muodostuu hallitsemattomia kissapopulaatioita, joissa kissat kärsivät monista sairauksista ja sisäsiittoisuuden mukanaan tuomista ongelmista. Lisäksi ne tuhoavat ympäröivää linnustoa saalistamalla lintujen pesintäaikaan.

Yksin ulkona liikkuvalla kissalla on luonnollisesti myös suuri tapaturmariski. Agria Eläinvakuutus suositteleekin, että kaikkia kissoja ulkoilutettaisiin aina valvotusti; kytkettynä tai tarkoitukseen sopivassa aitauksessa.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat: