Kiukkuiset ampiaiset vaaranpaikka lemmikeille - kyyn purema on kuitenkin vakavin

Report this content

Loppukesä on usein aikaa, jolloin ampiaiset tuntuvat olevan poikkeuksellisen ärhäköitä. Elokuussa ampiaiset etsivät toukille epätoivoisesti ruokaa ja ihmisestä käytös voi vaikuttaa aggressiiviselta. Monet hyönteiset, niin myös ampiaiset voivat pistää tai purra lemmikkiä. Ampiaisen pistot ovat yleensä kuitenkin vaarattomia ja aiheuttavat vain tilapäistä turvotusta ja punoitusta. Kyyn purema puolestaan tulee aina hoidattaa eläinlääkärillä.
 

Ampiaisen piston oireita voi useimmiten lievittää kotikonstein

Koirat saavat ampiaisen pistoja useimmiten pään alueelle tai suuhun niiden uteliaan luonteen takia. Kissoilla yleisin pistoskohta on tassu. Ampiaisen pistoon ei yleensä tarvita eläinlääkärin hoitoa, mutta jos piikki on jäänyt kiinni lemmikkiin, tulee se yrittää saada irti. Pistoskohdan kipua ja turvotusta voi lievittää esimerkiksi pyyhkeeseen kiedotun pakastepussin avulla. 

Ampiaisen pistos on vaarallisin suussa tai nielussa, sillä silloin lemmikin hengitystiet voivat turvota ja aiheuttaa sille hengitysvaikeuksia. Osa lemmikeistä on hyönteisten pistoksille tai puremille yliherkkiä ja voi saada niistä allergisen reaktion. Allergian oireet näkyvät usein nopeasti piston jälkeen mm. oksenteluna, hengitysvaikeuksina, turvotuksena tai yleiskunnon heikentymisenä. Silloin tulee aina ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Joskus hyönteisen pisto ja käärmeen purema voi olla vaikea erottaa toisistaan. Jos epäilet, että kyseessä on käärmeen purema, ota yhteys eläinlääkäriin, sillä kyyn purema tulee aina hoitaa.

Muista toimia nopeasti, jos kyy puree lemmikkiä

Useimmiten lemmikki selviää kyyn puremasta eläinlääkärin hoidon avulla, mutta toisinaan purema voi johtaa lemmikin menehtymiseen. Vaarallisin puremakohta on tassu, sillä silloin myrkky voi levitä nopeasti lemmikin koko kehoon. Kuonoon osuneen pureman paranemisennuste on yleensä hyvä. 

Jos epäilet kyyn puremaa, tärkeintä on pitää lemmikki mahdollisimman paikallaan, jotta myrkky ei pääsisi leviämään muualle koiran elimistöön. Koira tai kissa kannattaa mahdollisuuksien mukaan kantaa autoon ja viedä välittömästi lähimmälle eläinklinikalle. Lemmikki tarvitsee aina eläinlääkärin hoitoa, jos kyy puree. 

Kyyn purema hoidetaan levolla, nesteytyksellä sekä eläinlääkärin määräämällä turvallisella kipulääkkeellä. Vakavissa tapauksissa eläinlääkäri voi lisäksi antaa lemmikille kyyn myrkyn vasta-ainetta. Älä anna lemmikille kyytabletteja, paitsi jos purema on pään alueella ja turvotus uhkaa tukkia hengitystiet.

Yleisin kyyn pureman merkki on, että puremakohta turpoaa. Turvotus voi olla hyvinkin voimakasta, erityisesti pään alueella. Puremakohdassa voi nähdä kyyn hampaiden jättämät kaksi pientä reikää muutaman millimetrin päässä toisistaan. Muita kyyn pureman aiheuttamia oireita ovat voimattomuus, väsymys, kuolaaminen ja toisinaan oksentelu. Oireisiin vaikuttaa muun muassa puremakohta, lemmikin koko, ikä ja terveys sekä kyyn erittämän myrkyn määrä.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia