Koiran jatkuva rapsuttelu voi johtua allergiasta

Report this content

Koiran käytökseen kuuluu satunnainen rapsuttelu, mutta jos koira kutisee ja nuolee tassujaan jatkuvasti, kyseessä voi olla allergia. Allergian diagnosointi ja hoito vaatii aikaa. Tyypillisin allergian muoto koirilla on ruoka-aineallergia, mutta koira voi kärsiä myös atopiasta tai kontaktiallergiasta. Koira voi myös olla samaan aikaan sekä ruoka-aineallergikko, atoopikko että kontaktiallergikko.

Jatkuva rapsuttelu tai korvatulehduskierre kielivät ongelmista

Yleisin allergian oire on toistuvat korvavaivat, kuten korvatulehdukset. Korvien lisäksi iho-ongelmia ilmenee usein koiran anturoiden välissä, kuonon ja silmien ympärillä, nivusissa, kainaloissa ja takapuolessa. Jos koira raapii itseään paljon, nuolee tassujaan ja itseään ylenpalttisesti, lähes pakonomaisesti, kannattaa se viedä tarkempiin tutkimuksiin. Koira saattaa myös purra kutisevaa ihoaan, erityisesti tassujaan.

Yksittäiset ihovaivat ja paikalliset tulehdukset eivät aina tarkoita, että taustalla on allergia. Mutta mikäli tulehdukset toistuvat tai oireilu on jatkuvaa, on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin ja aloittaa mahdollisen allergian selvittely.

Allergian diagnosointi vaatii aikaa – ruoka-aineallergia yleisin

Allergian diagnosointi pitkä prosessi, joka tulee tehdä huolellisesti. Ensin tulee varmistaa, että ihovaivojen taustalla ei ole jokin muu vaiva, joka aiheuttaa samanlaisia oireita kuin allergia. Niitä ovat muun muassa erilaiset ulkoloiset kuten syyhypunkit, kirput, täit ja punkit. Mikäli koiralla ei todeta ulkoloisia, tulee vielä varmistaa, ettei kyseessä ole bakteereista tai hiivasienistä johtuva ihotulehdus.

Kun muut mahdolliset ihovaivojen syyt on suljettu pois, jää selvitettäväksi mille aineelle tai aineille koira on allerginen. Yleensä allergian kartoitus aloitetaan koiran ruoasta, sillä ruoka-aineallergiat ovat melko yleisiä. Ruoka-aineallergian tutkimus tehdään niin sanotun eliminaatiodieetin avulla. Eliminaatiodieetin aikana koira syö kahden kuukauden ajan ruokaa, joka sisältää ainoastaan proteiinia ja hiilihydraattia, joita koira ei ole saanut aikaisemmin.

Ruoka-aineallergia on syytä erottaa ruoka-aineintoleranssista, jonka pääoireina ovat ruoansulatuskanavan oireet ja jota tutkitaan myös eliminaatiodieetillä. Erityisen ongelmallisia ovat tapaukset, joissa koira on allergisoitunut valmisruoassa oleville varasto- tai jauhopunkeille. Tällöin koira on siis atoopikko, mutta altistus tulee ruoan kautta.

Eliminaatiodieetin toisessa eli ns. haastevaiheessa koiralle annetaan jälleen sen aikaisemmin syömää ruokaa. Jos allergian oireet palaavat, on kyseessä ruoka-aineallergia. Mikäli koiran vointi ei muutu, voi koiralla olla allergian sijaan atopia tai kontaktiallergia.

Atopiassa allergia johtuu elinympäristöstä

Koiran atopia tarkoittaa, että koira on allerginen joillekin aineelle tai aineille sen elinympäristössä. Atopia on elinikäinen sairaus ja sen hoito vaatii omistajalta sitoutuneisuutta. Atopian diagnosointiin ei ole olemassa yksittäistä laboratoriotestiä. Diagnoosiin päästään tyypillisen oirekuvan perusteella, sulkemalla pois muut kutinaa aiheuttavat ongelmat kuten ulkoloiset ja yleensä myös poissulkemalla ruoka-aineallergian mahdollisuus eliminaatiodieetin avulla. Allergiatestin avulla voidaan valita allergeeneja siedätyshoitoa varten.  

Kontaktiallergia aiheuttaa paikallisia ihovaivoja

Jos koiran allergia ei johdu ruoka-aineesta eikä koiralla ole atopia, voi koiralla olla kontaktiallergia.
Kontaktiallergia aiheuttaa koiralle paikallisia ihovaivoja. Allergeenin selvittäminen tehdään yksinkertaisesti kokeilemalla eri aineita, kunnes allergisoiva aine tai aineet löydetään. Ensin tulee tutkia, missä ruumiinosassa koiran allerginen reaktio näkyy selvimmin. Esimerkiksi, jos koiran kaula punoittaa ja kutiaa, koira voi olla allerginen kaulapannan materiaalille. Jos allerginen reaktio näkyy koiran vatsassa, koira voi olla allerginen makuualustansa materiaalille. Jos taas reaktio on keskittynyt koiran kuonoon, voi koira olla allerginen ruoka- tai juomakupin tai jonkin lelun materiaalille.

Allergian hoito

Ruoka-aineallergiaa voidaan hoitaa yksinkertaisesti antamalla koiralle vain ruokaa, joka ei sisällä allergisoivia ainesosia. Koirille on tarjolla laaja valikoima erikoisruokia, jotka soveltuvat ruoka-aineallergikoille. Apua sopivan ruoan valintaan saa eläinlääkäriltä.

Atooppisen koiran oloa voidaan helpottaa erilaisilla lääkityksillä sekä erikoisshampoilla ja -hoitoaineilla, jotka auttavat pehmentämään koiran ihoa ja parantamaan sen ihon luonnollista vastustuskykyä. Tapauskohtaisesti voidaan harkita myös siedätyshoitoa. Siedätyshoitopistos sisältää pieniä määriä allergeenia, jolloin koiran elimistö tottuu allergiaa aiheuttavaan aineeseen vähitellen.

Kontaktiallergiaa hoidetaan poistamalla materiaalit, jotka aiheuttavat koiralle allergiaa, esimerkiksi muovi tai villa.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia