Koiran ylipainon riskit ja 3 vinkkiä koiran painonhallintaan

Report this content

Talven pakkasilla tai loskasäillä kävelylenkit koiran kanssa voivat jäädä hieman tavallista lyhyemmiksi. Huonojen säiden lisäksi pimeys vaikuttaa ulkoilumahdollisuuksiin, sillä kaikkia koiranulkoilutusreittejä ei välttämättä ole valaistu ja osa on muuttunut hiihtoladuiksi. Talvisin moni koira saattaa siis saada hieman tavallista vähemmän liikuntaa, mikä voi johtaa koiran lihomiseen. Agria Eläinvakuutus antaa vinkkejä, miten pitää koiran paino normaalina ja mistä tunnistaa onko koira ylipainoinen.

 

Ylipaino lisää riskiä sairauksille

Monien sairauksien riski nousee huomattavasti, jos koira on ylipainoinen. Jo 10-20%:n ylipaino lisää alla mainittujen sairauksien riskiä. Riskit suurenevat mitä vanhemmaksi koira tulee ja mitä pitempään koira on ollut ylipainoinen.

Diabetes eli sokeritauti on yksi ylipainoisilla koirilla esiintyvä sairaus, johon ainoa hoitomuoto on loppuelämän kestävä päivittäinen lääkitys ja verensokeritasojen seuraaminen.

Nivelvaivat on toinen yleinen ylipainoisten koirien vaiva. Nivelet rasittuvat tavallista enemmän ylipainon takia, johtaen nivelrikkoon. Silloin liikkumisesta tulee entistä vaivalloisempaa, mikä voi johtaa siihen, että koira liikkuu sitäkin vähemmän.

Muita ongelmia, joita ylipaino voi aiheuttaa ovat sydänvaivojen pahentuminen, huono verenkierto, heikentynyt vastustuskyky ja maksasairaudet.

Normaalipaino ja painon tarkkailu

Mistä sitten tietää milloin koira on normaalipainoinen tai ylipainoinen? Normaalipainoisella koiralla kylkiluiden tulisi tuntua tunnustellessa - ei kuitenkaan näkyä selvästi, sillä silloin koira voi olla alipainoinen. Kun koiraa katsoo ylhäältäpäin, tulisi koiralla näkyä vyötärö. Sivusta katsottuna koiran vatsan tulisi kaartua ylöspäin, eikä olla tasapaksu.

Eri koiraroduilla on tietysti erilainen ruumiinrakenne eli jos olet epävarma, onko koirasi ylipainoinen, voit kysyä kasvattajalta tai eläinlääkäriltä apua.

Yksi hyvä tapa selvittää onko oma koira hieman ylipainoinen, on tavata muita saman rotuisia koiria. Oma silmä tottuu helposti ja oma koira voi hieman pyöristyneenäkin alkaa näyttää normaalilta.

Tarkista onko koirasi ylipainoinen

Alipainoinen koira: Kylkiluut näkyvät selkeästi, vyötärö on kapea ja koiralla ei ole lähes lainkaan rasvaa.

Normaalipainoinen koira: Koiran kylkiluut tuntuvat hieman niitä tunnustellessa, selkeä vyötärö, sopivasti rasvaa kylkiluiden päällä ja hännänjuuressa.Ylipainoinen koira: Kylkiluita on vaikea löytää paksun rasvakerroksen alta, alavatsa roikkuu, selkeitä rasvamuodostumia alaselässä ja hännänjuuressa.

Vakavasti ylipainoinen koira: Kylkiluita ei pysty tunnustelemaan lainkaan, vatsa on pyöreä ja roikkuu, kaula on leveämpi kuin pää, paljon rasvaa selässä, rinnassa, kaulassa ja hännänjuuressa.

 

Lihominen tapahtuu usein pikkuhiljaa ja huomaamatta. Varsinkin koirilla, joilla on pitkä ja paksu turkki, pari lisäkiloa eivät näy välttämättä heti. Siksi koiran painoa kannattaa tarkkailla tasaisin väliajoin, jotta huomaat mahdollisen painonnousun ajoissa. Kannattaa siis ottaa tavaksi punnita koira esimerkiksi kuukausittain tai neljä kertaa vuodessa.

Jos koira on todella ylipainoinen tai lihonut paljon lyhyen ajan sisällä, kannattaa ensin ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Eläinlääkäri tutkii koiran ja varmistaa, ettei koiralla ole mitään sairauksia, jotka aiheuttavat ylipainoisuuden. Eläinlääkäri osaa myös suositella koiralle erikoisruokaa, joka auttaa painonpudotuksessa sekä auttaa laatimaan sopivan painonpudotussuunnitelman.

3 vinkkiä painonhallintaan

Vähemmän herkkuja

Yksi helppo tapa pienentää päivittäistä kalorimäärää on vähentää turhia makupaloja. Esimerkiksi koiranamien sijaan voit palkita koiraa lelun avulla tai antamalla herkun sijaan palan kuivamuonaa. Voit myös kysyä eläinkaupasta vähäkalorisia koiranameja tai antaa pienemmän herkkupalan, esimerkiksi puolikkaan normaalista.

Osa puruluista sisältää paljon rasvaa, eli niitä ei kannata antaa liikaa. Voit ostaa esimerkiksi aktivointilelun, johon luun saa piiloon, jotta koira saa työskennellä luun kanssa pitempään.

Sopivankokoinen ruoka-annos

Mittaa koiran ruoka-annokset tarkkaan ja seuraa ruokapaketin annosteluohjetta. Steriloidun tai kastroidun koiran aineenvaihdunta on hieman hitaampi ja siitä syystä päivittäistä ruokamäärää tulisi pienentää noin 30%:lla. Jos annoskoon pienentäminen ei onnistu ilman, että koiralle jää nälkä ja se kerjää lisää ruokaa, kannattaa kokeilla vaihtaa light- tai vähäkalorisempaan ruokaan.

Lisää liikuntaa

Tehokkain tapa pitää koira normaalipainoisena tai pudottaa painoa hieman on liikunta. Koira lihoo samasta syystä kuin ihminenkin: jos se syö enemmän kuin kuluttaa.

Huonoillakin säillä kannattaa pyrkiä tekemään ainakin muutama pitkä ja reipas lenkki viikoittain. Hyvä tapa päästä liikkeelle on sopia koirakävelytreffit ystävän kanssa, sillä hyvässä seurassa tulee usein käveltyä pitkäkin lenkki ihan huomaamatta. Se on myös hyvää sosiaalistamista koirille.

Kävelyn lisäksi koiran voi viedä koirapuistoon leikkimään ja juoksemaan muiden koirien kanssa tai pallon, kepin tai frisbeen perässä. Kannattaa myös kokeilla metsässä, vaihtelevassa maastossa tai ylämäessä lenkkeilyä, sillä ne vaativat enemmän energiaa kuin tasaisella maalla kulkeminen.

Mahdollisuuksien mukaan koiran kanssa voi myös kokeilla jotain uutta harrastusta, jossa koira pääsee liikkumaan enemmän, kuten agilityä, doboa tai dogbicia.

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit