Koirien kiinnipitoaika päättyi - koiran on kuitenkin aina oltava omistajansa hallinnassa

Report this content

Metsästyslain mukainen kiinnipitoaika päättyi 19. elokuuta, mutta se ei tarkoita, että koiran voi nyt päästää kirmaamaan vapaana missä tahansa. Agria Eläinvakuutus muistuttaa, että koiranomistajan velvollisuuksiin kuuluu koiran valvonta sekä hallinta. Agrian teettämän tutkimuksen mukaan irtokoirat aiheuttavat valitettavan usein vaaratilanteita ja purematapauksia

Taajama-alueilla järjestyslaki velvoittaa pitämään koirat aina kytkettyinä, myös kiinnipitoajan ulkopuolella. Luonnonsuojelualueilla kielto koiran vapaana pitämiseen on ympärivuotinen. Kiinnipitoajan päätyttyäkin koiran irti pitäminen edellyttää lupaa maanomistajalta tai metsästysoikeuden haltijalta. Koiranomistajan kannattaa myös huomioida, että vaikka koira olisi luvallisesti vapaana esimerkiksi metsästyskäytössä, tulee sen olla aina omistajan hallittavissa.

Irtokoirat aiheuttavat pelkoa ja vahinkoja

Agrian tuore kyselytutkimus osoittaa, että vapaana hallitsemattomasti liikkuvat koirat aiheuttavat muille koirille vaaratilanteita. Kyselyyn vastanneista joka kolmas kertoo koiransa joutuneen irtokoiran hyökkäyksen kohteeksi. Joka viides näistä vastaajista kertoi lisäksi koiran loukkaantuneen vakavasti ja tarvinneen eläinlääkärin hoitoa.

Lähes saman verran vastaajia kertoi koiransa menehtyneen toisen koiran aiheuttamiin vammoihin. Vakavimpia seuraamukset ovat luonnollisesti silloin, kun hyökkääjä on suurikokoinen ja uhri pieni koira.

”Jokaisen koiranomistajan tulee kantaa vastuu koirastaan ja siitä, ettei koira pelota tai vahingoita muita ihmisiä, eläimiä tai omaisuutta”, sanoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja, ELL Heidi M. Elomaa.

”Kannattaa myös muistaa, että vastuuvakuutuskaan ei korvaa sitä, että koirat on päästetty vapaiksi samanaikaisesti ja ne vahingoittavat toisiaan”, jatkaa Elomaa.

Ulkoile turvallisesti ja huomioi muut liikkujat

Vastuullinen koiranomistaja noudattaa järjestyslain koirakuria ja huolehtii, että koira on hallinnassa myös vapaana ollessaan. Näin koiran kohtaamiset lajitovereiden, muiden eläinten ja ihmisten kanssa sujuvat mahdollisimman sujuvasti.

Koirille löytyy vapaaseen ulkoiluun tarkoitettuja alueita, muun muassa korien uimarantoja, koirametsiä ja aidattuja koirapuistoja. Näissäkin paikoissa on syytä noudattaa koiraetikettiä eli pitää oma koira hallinnassa ja varmistua, että se tulee toimeen muiden alueella olevien koirien kanssa.

Jos koiraa ei pysy omistajansa hallinnassa vapaana ollessaan, voi sillä käyttää esimerkiksi pitkää talutinta eli liinaa. Liinan avulla koira saa esimerkiksi metsälenkillä hieman enemmän liikkumatilaa tai pystyy vaikkapa uimaan.

Tutkimuksen toteutti Xtreme Insight Agrian toimeksiannosta maaliskuussa 2023. Kyselyyn osallistui 810 suomalaista koiran- ja kissanomistajaa.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat: