Lemmikkivanhemmuus on tullut jäädäkseen

Report this content

Lemmikkien määrä on lisääntynyt tasaisesti jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta vuosien 2020 ja 2021 koronapandemia kiihdytti tahtia, kun koiran- ja kissanpentujen kysyntä lisääntyi räjähdysmäisesti. Pandemia toi tullessaan lemmikkieläinbuumin ja samalla kasvoi myös niin sanottu lemmikkivanhemmuus eli pet parenting -ilmiö, jossa ihmiset kohtelevat lemmikkieläimiään perheenjäseninä. Lemmikkivanhemmuus ei kuitenkaan jäänyt pelkäksi korona-ajan trendiksi.

Lemmikkivanhemmuus maailmanlaajuisesti nouseva suuntaus, joka on kasvattanut esimerkiksi lemmikkien tarvikkeiden ja palveluiden sekä laadukkaan ruuan kysyntää.

Suomessa on henkeä kohti eniten rekisteröityjä koiria koko maailmassa

Tuoreimpien arvioiden mukaan Suomessa jo yli 800 000 koiraa, reilusti enemmän kuin Helsingissä asukkaita. Koiria viedään harrastuksiin, päiväkotiin ja trimmaamoon. Niille ostetaan merkkivaatteita ja laadukasta premium-ruokaa, ja hemmotellaan hieronnalla sekä uimalakäynneillä.

Yhä useammat myös vakuuttavat lemmikkinsä. Eläimen turvaaminen hoitokuluvakuutuksella on monille lemmikkivanhemmille itsestään selvää. Jos lemmikki sairastuu, voidaan sitä hoitaa kustannuksista välittämättä.

"Jokainen omistaja haluaa, että oma lemmikki voi hyvin, mutta lemmikkivanhemmuustrendin myötä ihmiset myös inhimillistävät eläimiä. Tämä näkyy usein muun muassa vaikeutena luopua eläimestä sen terveydentilan niin vaatiessa", sanoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja ELL Heidi M. Elomaa.

"Lemmikkivanhemmuus kohdistuu Suomessa useimmiten koiriin. Kissojen arvostus lemmikkinä ei valitettavasti ole aivan samalla tasolla kuin koiran. Tämä näkyy muun muassa huomattavasti matalampana vakuutusasteena, vaikka kissoja arvioidaan olevan Suomessa jopa 900 000", jatkaa Elomaa.

Lemmikkeihin käytetään aikaa ja rahaa

Eläintä ei enää vain omisteta, vaan niitä pidetään yhä enemmän tasavertaisina perheenjäseninä. Lemmikkivanhemmat kiinnittävät tavallista enemmän huomiota laadukkaaseen ravintoon ja hankkivat enemmän lemmikkitarvikkeita sekä eläinten terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä palveluja. Etenkin koiriin kulutetaan yhä enemmän eikä lemmikin kuluista haluta tinkiä kuin pakon edessä.

Agria Eläinvakuutuksen tuoreen kyselytutkimuksen mukaan yli kolmannes suomalaisista lemmikinomistajista arvioi käyttävänsä lemmikkiinsä 100-200 euroa kuukaudessa. Jos lemmikki sairastuu, eläinlääkärikulut nostavat summan helposti moninkertaiseksi.

Omistajan ja lemmikin suhde on inhimillistynyt

Lemmikkivanhemmat tekevät kaikkensa tarjotakseen karvaisille perheenjäsenilleen parasta mahdollista: sopivan elinympäristön, laadukkasta ruokaa, eläinlääkärinhoitoa ja erilaisia hyvinvointipalveluita.

Jotkut menevät vieläkin pidemmälle eivätkä jätä käyttämättä tilaisuutta osoittaa lemmikilleen, kuinka paljon he siitä välittävät. Eläinten syntymäpäiviä juhlitaan ja ne otetaan mukaan lomamatkoille ja ravintoloihin. Monet lemmikit nukkuvat omistajiensa vieressä ja niille tehdään jopa omia porrasaskelmia sänkyyn tai sohvalle. Argian tutkimukseen vastanneista suomalaisista koiranomistajista yli puolet kertoi jakavansa sänkynsä lemmikin kanssa. Kissoista jopa 73 % saa viettää yönsä omistajan kainalossa.

Lemmikkien arvostuksesta kertoo myös se, että jopa 74 % Agrian kyselyyn vastanneista kertoi kantavansa lemmikistään vähintään yhtä suurta huolta, kuin kenestä tahansa muusta perheenjäsenestään.

Lemmikkivanhemmuusilmiö saattaa selittyä muuttuneilla perhemalleille ja ei niin perinteisillä elämäntavoilla. Myös alati kasvava yksinäisyys selittää osaltaan lemmikkien suosiota. Nuorempi sukupolvi ei ehkä halua lainkaan lapsia ja lemmikki tuntuu helpommalta ratkaisulta – syynä voi olla ilmastokriisi, epävakaa taloustilanne tai yksinkertaisesti pelkkä vapaudenhalu.

Lemmikki on monelle hyvin tärkeä – ja ehkä ainoa - hellyyden ja huolenpidon kohde. Ja mikä parasta, vastineeksi eläimet antavat meille ihmisille pyyteetöntä rakkautta ja emotionaalista tukea. 

 

Kyselytukimukset toteutti Xtreme Insight AB Agrian toimeksiannosta kahdeksassa Euroopan maassa maaliskuussa ja marraskuussa 2023. Kyselyyn vastasi kaikkiaan 6 644 henkilöä, joista hieman yli 800 oli suomalaisia lemmikinomistajia.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia