Lumen alta paljastuvissa kakkakasoissa piilee myös tautiriski

Report this content

Koirankakka puhuttaa erityisesti keväisin, kun sulavien lumien alta paljastuu keräämättä jääneitä koirien jätöksiä. Kengän pohjaan ikävästi tarttuva koirankakka on kuitenkin vain osa ongelmaa, sillä ulosteet voivat levittää myös monia tauteja. Agria Eläinvakuutus muistuttaakin, että koiran jätösten kerääminen kuuluu vastuullisen koiranomistajan tehtäviin.

Suomessa on Taloustutkimuksen tuoreen arvion mukaan yli 800 000 koiraa. Yksi koira ulostaa keskimäärin kaksi kertaa päivässä. Jos kaikki koiranomistajat jättäisivät koirankakat keräämättä, kertyisi maastoon joka päivä reilusti yli 1,5 miljoonaa uutta koirankakkakasaa.

Agria Eläinvakuutuksen teettämä haastattelututkimuksen mukaan vain 37 prosenttia koiranomistajista kerää koiransa jätökset aina, paikasta riippumatta. Hieman useampi (47 %) kertoi keräävänsä koirankakat vain, mikäli koira ulostaa jalkakäytävälle tai kävelytielle. Jopa 14 prosenttia, kertoo, ettei korjaa koiransa jätöksiä lainkaan.

Suomen lisäksi haastattelututkimus toteutettiin kuudessa maassa ja sen aikana haastateltiin hieman yli 4 000 eurooppalaista koiranomistajaa. Suomalaiset koiranomistajat sijoittuivat listalla muita maita huonommin. Ahkerimmin koiransa jätöksiä keräävät englantilaiset koiranomistajat, seuraavaksi eniten saksalaiset ja kolmatta sijaa listalla pitävät ruotsalaiset koiranomistajat.

Vastuullinen koiranomistaja kerää koiransa jätökset

Kiihtyvät keskustelu koirankakasta on varman kevään merkki. Keräämättömät koirankakat ärsyttävät syystä: ne tekevät ympäristöstä epäsiistin ja aiheuttavat hajuhaittoja sekä terveysriskejä.

Jokainen tietää, kuinka ikävää on puhdistaa koiran ulostetta kengän pohjasta tai vaikkapa lastenrattaiden renkaista. Koiran jätösten kerääminen on osa koiranomistajan vastuuta ja koirankakkapussien tulisi kuulua jokaisen koiranomistajan varusteisiin. 

Keräämällä koiransa jätökset, jokainen koiranomistaja voi osaltaan edistää yleistä viihtyvyyttä ja lievittää negatiivisia asenteita koiria kohtaan. Harva koira haluaa myöskään kävellä lajitoverinsa ulosteiden päällä, joten ympäristön siistinä pitäminen on palvelus myös nelijalkaisille ystävillemme.

Suomessa koiran ulosteiden keräämisestä on säädetty Järjestyslaissa. Koirakuri-pykälän mukaan koiran omistajan tai haltijan tulee muun muassa huolehtia, ettei koiran uloste jää ympäristöön hoidetuilla alueilla taajamassa.

Taajaman ulkopuolella samanlaista säännöstä ei ole, mutta silloinkin koirankakat kannattaa kerätä tai siirtää pois esimerkiksi kepin avulla aina, jos ne ovat suoraan kävelyreitillä tai muuten sopimattomassa paikassa.

Kadun reunassa muhiva kakkakasa voi olla tautipesäke

Koiranomistajan on hyvä muistaa, että keräämättömät koiran jätökset voivat levittää monia tauteja. Luontoon jätetyt läjät voivat edesauttaa tarttuvien tautien ja loisten leviämistä lemmikistä toiseen, mutta myös ihmisiin.

"Koiran ulosteen välityksellä ihmiseen voi tarttua erilaisia loisia, esimerkiksi suolinkaisloinen ja Giardia. Suolinkainen voi aiheuttaa ns. VLM-syndrooman (viskeraalinen larva migrans); kuumeilua, keuhkotulehdusta, maksan suurenemista ja aivokuumetta. Yksittäiset suolinkaistoukat voivat myös vaeltaa silmään ja sokeuttaa”, kertoo pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Seppo Juntunen.

”Giardia puolestaan aiheuttaa ihmiselle pitkäaikaisia maha-suolikanavan oireita. Erityisesti lapset ovat alttiita näille infektioille, jos he pääsevät tonkimaan jätöksiä luonnossa. Tästä syystä lasten leikkipaikkojen ja päiväkotien läheisyydessä koiran ulosteiden keräämiseen tulisi kiinnittää erityistä huomiota”, jatkaa Juntunen.

Koiran ulosteessa on viruksia, bakteereita sekä loisia, jotka voivat tarttua muihin koiriin. Erityisen vakavia tartunnat voivat olla rokottamattomille pikkupennuille tai yleiskunnoltaan heikommalle yksilölle.

”Erityisesti virukset ovat kestäviä ja säilyvät ympäristössä jopa kuukausia, myös pakkassäällä”, toteaa Juntunen.

Koirien parvovirus tarttuu ulosteessa ja kuonokontaktissa. Sairauden oireita ovat oksentelu ja ripuli, ja pahimmillaan tartunta voi olla kohtalokas.

Suurin osa suomalaisista koirista on onneksi rokotettu tavallisimpia tarttuvia tauteja, kuten parvovirusta vastaan, mutta tartunnan riski kasvaa, mitä enemmän ulosteita jätetään keräämättä. Rokotteen antama suoja tautia vastaan on hyvä, mutta riskiryhmää ovat erityisesti pienet pennut.

Kevn tullen lumeen hautautuneet koirankakat tulevat esiin

 
Koiranomistajan muistilista

  • Muista aina kakkapussi! Sijoita kakkapussit eteisessä sellaiseen paikkaan, josta niitä ei voi unohtaa, kuten koiran taluttimen viereen. Kakkapusseja kannattaa myös säilöä takkien taskuihin, jotta niitä on aina mukana.
  • Pidä huoli, että kakkapussit eivät pääse loppumaan. Ota tavaksi ostaa lisää kakkapusseja esimerkiksi aina, kun ostat koirallesi ruokaa.
  • Jos kakkapussi kuitenkin unohtuu matkasta, kysy pussia lainaan toisilta koiranulkoiluttajilta, kerää jätökset pois seuraavalla ulkoilukerralla tai siirrä ne vähintään hoitamattoman pientareen puolelle vaikkapa keppiä apuna käyttäen.

Haastattelututkimuksen toteutti Xtreme Insights AB Agria Djurförsäkringin toimeksiannosta vuonna 2022. Tutkimukseen haastateltiin yhteensä 4 095 koiranomistajaa seitsemästä eri maasta. Suomessa tutkimukseen osallistui 591 koiranomistajaa.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat: