Milloin on aika hyvästellä lemmikki viimeisen kerran?

Report this content

Jokaiselle lemmikin omistajalle koittaa väistämättä hetki, jolloin pitää tehdä päätös lemmikin elämän lopettamisesta. Päätös on vaikea, ja oma luopumisen tuska voi joskus ohittaa eläimen edun. Agria Eläinvakuutus kannustaa kuitenkin aina pohtimaan asiaa eläimen näkökulmasta. Jokainen lemmikki ansaitsee hyvän elämän lisäksi arvokkaan lopun. 

Koiran ja omistajan yhteys voi olla ainutlaatuinen

Päätös lemmikin elämän päättämisestä on monelle vaikea paikka. Silloin päätöstä on helppo siirtää aina vain huomiseen. Aina kyse ei kuitenkaan ole itsekkyydestä tai tahallisesta piittaamattomuudesta. Esimerkiksi ikääntyvän lemmikin pikkuhiljaa etenevää hiipumista voi olla vaikea huomata. Eläin ei välttämättä näytä esimerkiksi kipuaan kovin selvästi. 

Pelkkä vanhuus ei ole eutanasian peruste eikä eläimen korkea ikä itsessään ole sairaus. Iän myötä monien sairauksien ja vaivojen riski kuitenkin lisääntyy. Kehittynyt eläinlääketiede mahdollistaa monenlaisia hoitoja ja eläintä voidaan periaatteessa hoitaa yhtä pitkälle kuin ihmistäkin. 

”On kuitenkin hyvä muistaa, että eläin elää hetkessä. Se ei pysty ymmärtämään, että hoitoihin liittyvän kärsimyksen jälkeen saattaa helpottaa. Lemmikki voi kokea jo pelkän lääkkeiden antamisen stressaavana ja hoidot saattavat olla kivuliaita. Toivo sairauden voittamisesta ja paremman huomisen mahdollisuudesta antavat omistajalle voimaa kestää hoidot. Eläimellä asia on toisin.”, sanoo pieneläinsairauksien erikoiseläinlääkäri Seppo Juntunen

Eläimen parhaaksi

Eläinlääkärin kanssa kannattaa puntaroida tarkasti, millainen on oman lemmikin hoidon ennuste sekä sitä, millaiset ja kuinka vaativat hoidot ovat realistisia niin lemmikin kuin omistajankin näkökulmasta. Esimerkiksi lemmikin syöpähoitoihin tai erilaisiin leikkauksiin seurantakäynteineen ja kuntoutuksineen kuluu helposti tuhansia euroja. Moni lemmikin omistaja onkin vaikeassa tilanteessa: vaikka hoitoja sairauteen löytyisi, niin niihin ei välttämättä ole varaa. 

Eläin ei koskaan saisi kärsiä rahanpuutteen takia. Tämän vuoksi ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on tärkeää. Esimerkiksi lemmikin hampaat kannattaisi hoitaa mieluummin ajoissa, ennen kuin ongelmia syntyy. Mitä huonompaan kuntoon hampaat päästetään sitä kalliimpi loppulasku – eikä tilanne ole eläimenkään edun mukainen. Jos asianmukaista hoitoa ei talouden tai muun syyn takia pysty sairaalle lemmikilleen järjestämään, niin on hyvä miettiä vakavasti, olisiko eläimestä luopuminen paras vaihtoehto.

Kun lajityypillinen elämä käy mahdottomaksi, on aika luopua

Lemmikit koetaan perheenjäseninä ja niiden tarpeet kuvitellaan helposti ihmisen kanssa samanlaisiksi. 
Halu nähdä asiat parhain päin on suuri, vaikka eläin olisi kuinka sairas. Sairastuneen eläimen hoitaminen ja kuntouttaminen ei ole aina edes mahdollista. Kun eläin ei pysty toteuttamaan fysiologisia tarpeitaan ja lajityypillistä käyttäytymistään, on aika katsoa totuutta silmiin. 

Vaikka omistaja rakastaisi vaikeasti sairastunutta lemmikkiänsä äärettömästi ja lemmikki näyttäisi muuten reippaalta ja iloiselta, on riippuvaisuus ihmisen avusta aina ongelmallista. Entä kun lemmikki jää yksin? Jos se ei pääse omin voimin juomaan, makuulle, tarpeilleen tai liikkumaan, on eläimen edun mukaista päätyä eutanasiaan. Vaikka omistaja olisi kuinka sitoutunut lemmikkinsä hoitamiseen, hän ei voi olla eläimen vieressä joka hetki. Silloin pitää omasta tuskasta huolimatta tunnustaa tosiasiat.

Lemmikin voi saattaa viimeiselle matkalleen myös kotona 

Agria Eläinvakuutuksen helmikuussa 2022 teettämän kyselytutkimuksen mukaan 90 % lemmikinomistajista kokee, että eläimestä on aika luopua silloin, kun se kokee jatkuvaa kipua eikä vaiva ole hoidettavissa. Kyselytutkimuksessa haastateltiin 1 182 koiran- ja kissanomistajaa.

Kysyttäessä lemmikkinsä kuolinsyistä koiran- ja kissanomistajien vastaukset ovat melko samanlaisia. Neljännes koirista ja kissoista elää viimeisiä päiviään kotona ja kuolee luonnollisiin syihin. 75 % koirien omistajista ja 67 % kissojen omistajista päätyi itse lemmikkinsä eutanasiaan. Tässä tapauksessa valtaosa (lähes 90 %) omistajista oli läsnä lemmikkinsä rinnalla sen viimeisinä hetkinä.

Vaikka eutanasia klinikalla näyttää olevan yleisempi tapa päättää yhteinen matka, on myös kotona tapahtuva eutanasia mahdollinen. Lemmikki saa olla rauhassa tutussa ympäristössä, rakkaiden ihmisten ympäröimänä, eikä sillä ole kuljetuksen aiheuttamaa stressiä eivätkä vieraat äänet tai hajut pelota sitä.

Ylivoimaisesti yleisin syy kotieutanasialle on se, että omistaja haluaa tarjota lemmikilleen kauniin ja rauhallisen lähdön ilman ulkopuolisia häiriötekijöitä. Myös lemmikin sairaus voi aiheuttaa tarpeen kotieutanasialle, mikäli esimerkiksi ison koiran jalat ovat pettäneet eikä sitä saada kuljetettua eläinlääkäriasemalle.

Entä sitten, kun hyvästit on sanottu?

Kun oma eläinystävä kuolee, surun lisäksi iskee neuvottomuus: mitä kuolleelle eläimelle tehdään? 

Eutanasian jälkeen valtaosa lemmikeistä menee tuhkattavaksi joko eläinlääkäriaseman kautta tai omistajan itsensä toimittamana. Yksilötuhkauksessa lemmikin tuhka säilötään uurnaan, joka toimitetaan omistajalle. Yhteistuhkauksessa lemmikin tuhkat sirotellaan tuhkaamon alueelle tarkoitukseen varatulle paikalle.

Agrian teettämän kyselytutkimuksen mukaan koirista 48 % ja kissoista 35 % yksilötuhkataan. Omalle pihalleen lemmikin hautaa noin puolet vastaajista. Yhteistuhkaukseen päätyy vain 8 % lemmikeistä. Moni haluaa rakkaan lemmikkinsä tuhkat uurnassa takaisin kotiin. Toiset sirottelevat tuhkat esimerkiksi tutun, yhteisen lenkkipolun varrelle.

Jos haluaa haudata lemmikin taajama-alueelle ilman tuhkaamista, on syytä kysyä paikalliselta eläinlääkäriltä, missä se on luvallista. Kunnalliset jätehuoltomääräykset saattavat kieltää hautaamisen. Ympäristönsuojelumääräykset rajoittavat hautaamista vesistöjen, kaivojen, rantojen, virtaavan veden, pohjavesien ja vedenottamon lähelle. Maaseudulla lemmikki on haudattava yli puolen metrin syvyyteen, etteivät muut eläimet pääse siihen käsiksi. Eläintä ei pidä haudata muovisessa tai muuten maatumattomassa pakkauksessa eikä maaseudullakaan vesistöjen tai kaivojen lähelle.

Lemmikin menettämistä saa surra

Ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää, kuinka suuren ja terveyteenkin vaikuttavan surun lemmikin kuolema voi aiheuttaa. Lemmikin kuolema voi herättää voimakkaita tuntemuksia omistajassa. Jopa niin voimakkaita, että ne yllättävät ihmisen itsensäkin kokonaan. Tunteita saatetaan myös häpeillä ja selitellä muille ihmisille.

Agrian teettämän kyselytutkimuksen mukaan 67 % koiran omistajista ja 60 % kissan omistajista koki surun murskaavana ja kuvaili sitä ”kuin olisi menettänyt perheenjäsenen”. 25 % koiran omistajista ja 20 % kissan omistajista kuvaili surua merkittäväksi, mutta ei verrannut surua suoraan läheisen ihmisen kuolemaan.

Surun kokeminen on yksilöllistä ja yhteiskunnassamme lemmikin kuoleman aiheuttamaa surua ei yleensä huomioida tai sitä jopa vähätellään. Lemmikin kuolema voi kuitenkin järkyttää suurestikin omistajan elämää. Lemmikin pelkkä läsnäolo vähentää yksinäisyyttä ja helpottaa ahdistuneisuutta. Kun menetämme lemmikin, menetämme samalla tärkeän tuen ja lohdun tuojan. 

Lemmikeistä tulee usein myös erottamaton osa identiteettiämme, joten niiden menetys rikkoo käsitystämme siitä, mitä olemme. Naapurustossa koiranomistajat tunnetaan useammin heidän lemmikkiensä nimillä kuin omilla nimillään. Lemmikeillä on omia Instagram-tilejä, joilla voi olla tuhansia seuraajia. Myös rutiinit ja velvollisuudet ovat osa lemmikkiperheen arkea. Rutiinit, kuten koiran kanssa ulkoilu tuovat elämään merkitystä ja sisältöä. Lemmikin menettäminen rikkoo rutiineja ja surun lisäksi olo voi olla tyhjä ja eksynyt, kun osa päivittäisistä rutiineista katoaa.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia