Näin kissa tekee omistajastaan onnellisemman

Useissa eri tutkimuksissa on osoitettu, että kissa edistää omistajansa hyvinvointia. Agria Eläinvakuutuksen teettämän tutkimuksen mukaan kissa tuo omistajalleen iloa, voi auttaa vaikeissa tilanteissa, on hyvä lohduttaja ja voi auttaa lähentämään perhettä.

Kissa tekee tutkitusti onnelliseksi

Agria Eläinvakuutus on tutkinut millä eri tavoin kissa auttaa omistajansa henkistä hyvinvointia. Kysely tehtiin marraskuussa 2019 yhteistyössä Xtreme Insights AB:n kanssa ja siihen vastasi 400 suomalaista kissanomistajaa.

Kissa vähentää yksinäisyyden tunnetta ja lohduttaa vaikeina hetkinä

Vaikka kissoja pidetään toisinaan hieman etäisinä eläiminä, ne ovat tutkitusti hyvää seuraa ja hyviä lohduttamaan. Jopa 82% kyselytutkimukseen vastanneista kertoi kissan vähentävän yksinäisyyden tunnetta.  

Lisäksi vastanneista kissanomistajista 31% kertoo kissan olevan paras lohduttaja surun hetkellä. Puolison koki parhaaksi lohduttajaksi 38% vastaajista. Ystäville murheensa jakaa mieluiten 11% ja perheenjäsenelle 20% vastaajista.

Kissa voi myös auttaa omistajaansa pääsemään kriisistä yli. Kissanomistajista 45% vastasi, että oma kissa on auttanut pääsemään kriisistä yli.

Kissan seura auttaa palautumaan

Kun pitää valita kenen kanssa mieluiten viettää aikaa ladatakseen akkuja, kissa on kumppanin jälkeen hyvänä kakkosena. Kumppanin valitsi 26% ja kissan 23% vastanneista. Ystävät valitsi 22% ja perheen 18%. 

Kissa lähentää ja tuo iloa perheeseen

Kissa tuo turvaa ja iloa lapsuudessa. Kyselyyn vastanneista kissanomistajista 78% oli ollut kissa lapsuudessaankin ja 69% vastasi kissan tuoneen iloa ja turvaa arkeen lapsena.

Lisäksi kissa voi auttaa tuomaan perheenjäseniä lähemmäksi toisiaan. Vastaajista 90% oli sitä mieltä, että kissa on auttanut lähentämään perhettä.

Kissa tekee tutkitusti myös onnellisemmaksi. Kissanomistajista 92% vastasi olevansa onnellisempi kissansa kanssa.

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille ja koirille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Yrityksestä

Agria Eläinvakuutus on eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö. Suomessa tarjoamme vakuutuksia kissoille ja koirille. Erinomaisten vakuutusten lisäksi teemme yhteistyötä monien eläinyhdistysten kanssa ja tuemme eläinlääketieteellistä tutkimustyötä. Agria toimii Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Ranskassa ja Isossa-Britanniassa.

Tilaa

Multimedia

Multimedia