Osa kodin kasveista ja kukista voi aiheuttaa kissalle myrkytyksen

Report this content

Kesä on kukkien aikaa ja moni istuttaa parhaillaan kesäkukkia pihoille ja terasseille. Kissataloudessa kasvit ja kukat kannattaa valita huolella, sillä osa kasveista on kissalle myrkyllisiä, jos kissa maistelee niitä. Agria Eläinvakuutus korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä ja kehottaa kissanomistajia valitsemaan kodin kasvit harkiten.

Tulppaanit ovat kissalle myrkyllisi eik kissan kannata antaa pureskella niit

Tulppaanit ovat kissalle myrkyllisiä, eikä kissan kannata antaa pureskella niitä.

Kasvien aiheuttamat myrkytykset ovat harvinaisia, mutta niitä tapahtuu toisinaan, esimerkiksi jos utelias kissa maistelee kasveja tai kukkia. Osa kasveista on tappavan myrkyllisiä ja pahimmassa tapauksessa myrkytys saattaa vaurioittaa munuaisia niin pahasti, että kissa täytyy lopettaa. Erityisen vaarallisia ovat erilaiset liljakasvit.

Jos kissasi on innokas maistelemaan kukkia ja niiden lehtiä, kannattaa kodin huonekasvit ja leikkokukat valita tarkkaan. Turvallisin vaihtoehto on hankkia kissatalouteen vain kissalle vaarattomia kasveja tai keinotekoisia kasveja. Jos kissa viettää aikaa kodin parvekkeella tai pihalla, kannattaa myös kesäkukkien valinnassa olla huolellinen.

Kasvien aiheuttamien myrkytysten oireet

Myrkytyksen oireet riippuvat kasvilajikkeesta ja siitä, kuinka paljon ja mitä kasvin osia kissa on syönyt. Tavallisimpia myrkytyksen oireita ovat kuolaaminen, oksentelu, ripuli ja muutokset kissan normaalissa käytöksessä.

Jos kissasi on pureskellut kasvin lehtiä tai kukkia ja sillä ilmenee normaalista poikkeavia oireita, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

Myrkylliset kasvit, joiden maistelu vaatii välitöntä eläinlääkärin hoitoa

Tietyt kasvit ovat kissalle tappavan myrkyllisiä, joten jos epäilet kissasi syöneen näitä kasveja tai kasvin osia, kissa tulee viedä eläinlääkäriin välittömästi.

•                        Liljat (Lilium) ja päivänliljat (Hemerocallis)

•                        Liljapuut (Cordyline)

•                        Traakkipuu (Dracaena)

•                        Atsalea (Rhododendron)

•                        Oleanteri (Nerium oleander)

•                        Kielo (Convallaria majalis) - myös maljakon vesi

•                        Sormustinkukka (Digitalis purpurea)

•                        Japaninkäpypalmu (Cycas revotuta)

•                        Palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia)

•                        Amaryllis eli ritarinkukka (Hippeastrum)

•                        Jouluruusu (Helleborus)

•                        Hyasintti (Hyacinthus orientalis)

•                        Viirivehka (Spathiphyllum)

•                        Klivia eli punasarja (Clivia)

•                        Tulppaanit ja tulppaanin sipuli (Tulipa)

•                        Narsissit ja narsissin sipuli (Narcissus)

 
Ärsyttävät kasvit

Lukuisat muutkin kukat ja kasvit voivat aiheuttaa kissalle oireita, kuten oksentelua, kuolaamista, huonontunutta ruokahalua, ripulia, väsymystä tai mekaanista limakalvoärystystä. Oireet menevät yleensä ohi itsekseen, mutta niitä voi helpottaa houkuttelemalla kissan juomaan runsaammin tai tarjoamalla pienen määrän esimerkiksi jogurttia ruokatorven ja mahalaukun limakalvon suojaksi.

Jos olet epävarma kissasi tilasta, ota aina yhteyttä eläinlääkäriin.

Ärsytystä aiheuttavia kasveja ovat mm:

•                        Rönsylilja (Chlorophytum comosum)

•                        Syklaami (Cyclamen)

•                        Jukkapalmu (Yucca)

•                        Aloe (Aloe)

•                        Anopinkieli (Sansevieria trifasciata)

•                        Kumipuu (Ficus elastica)

•                        Muratti (Hedera helix)

•                        Krysanteemi (Chrysanthemum)

•                        Viirivehka (Spathiphyllum)

•                        Kallat eli huonevehkat (Zantedeschia)

•                        Köynnösvehkat (Philodendron)

•                        Kirjovehkat (Dieffenbachia)

•                        Begonia (Begonia)

•                        Hyasintin sipuli (Hyacinthus orientalis)

 
Lisää kisalle myrkyllisiä ja ärsytystä aiheuttavia kasveja listaa mm. Puutarha.net sivustollaan.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus