Runsas uiminen voi aiheuttaa koiralle terveysongelmia

Report this content

Uiminen on hyvä tapa viilentää koiraa helteellä ja useimmat koirat nauttivat vesileikeistä. Kohtuus kannattaa kuitenkin muistaa, sillä runsas uiminen voi aiheuttaa koiralle ikäviä ongelmia. Kaikki koirat eivät osaa omaehtoisesti pitää taukoja, joten uimisen määrää kannattaa rajoittaa ongelmien ennaltaehkäisemiseksi.

Useimmille koiranomistajille on selvää, että koiraa ei saa päästää uimaan tai juomaan veteen, jossa on sinilevää. Sinilevä on koiralle myrkyllistä. Runsas uiminen voi aiheuttaa koiralle myös muita ongelmia, vaikka sinilevää ei vedessä olisikaan.

Vesihäntä on yleinen vaiva koirilla, jotka uivat paljon

Vesihäntä on hännänjuuren hermojen tulehdus. Tulehdus aiheutuu koiran takaosan altistuessa pitkään kylmälle. Vesihäntä onkin yleinen koiraroduilla, jotka rakastavat uimista, kuten esimerkiksi noutajat ja spanielit.

Vesihäntä on koiralle kivulias: koiran häntä ja takapää ovat kosketusarkoja ja koiran voi olla vaikea istuutua alas. Narttukoiran voi olla tulehduksen vuoksi vaikea virtsata. Häntä roikkuu yleensä velttona alaspäin.

Vesihäntä häviää useimmiten itsestään muutamassa päivässä, kun annat koiran levätä ja huolehdit, että koira ja erityisesti sen takapää pysyvät lämpimänä ja kuivana. Jos koiralla on kovia kipuja, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

Vesihäntä uusiutuu helposti. Ennaltaehkäistäksesi vesihännän uusiutumista, kuivaa koira kunnolla aina pitkän sadelenkin tai uimisen jälkeen ja pidä märkä koira lämpimänä. Vältä koiran uittamista pitkiä aikoja etenkin silloin, kun vesi on kylmää.

Jatkuvasti märkä turkki altistaa koiran ihotulehdukselle

Hot spot eli kostea ja märkivä ihotulehdus on yleinen vaiva erityisesti runsasturkkisilla roduilla. Lievä hot spot voidaan hoitaa kotona, mutta useimmiten koira kannattaa viedä eläinlääkäriin. Hot spot -ihotulehdus ilmestyy usein hyvin äkillisesti ja on yleisin kesällä, kun vedestä pitävät koirat viettävät paljon aikaa vedessä eikä turkki pääse välillä kuivumaan.

Hot spotin yleisin oire on jatkuva tietyn kohdan raapiminen tai nuoleminen. Tulehtunut kohta voi myös olla kosketusarka, jopa kivulias. Turkki tulee leikata tulehtuneelta alueelta ja sen ympäriltä, jotta saadaan selville, kuinka laajalle alueelle tulehdus on levinnyt. Tulehtunut ihoalue kannattaa ensi alkuun puhdistaa vedellä, taputella varovasti kuivaksi ja desinfioida kirvelemättömällä paikallisantiseptilla. Tämän jälkeen koira kannattaa viedä eläinlääkäriin. Koira ei saa raapia tai nuolla tulehtunutta ihoaluetta, joten tulehduskohta on hyvä suojata.

Hot spot uusiutuu helposti. Paras lääke välttää ikävä tulehduskierre on ennaltaehkäisy. Jos koirasi on innokas uimari, huuhtele turkki aina rantapäivien jälkeen, jotta siihen ei jää epäpuhtauksia. Tärkeintä on kuivata koira huolellisesti, sillä jatkuvasti kostea turkki on suurin riskitekijä ihotulehduksille.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia