Suomalaiset koiranomistajat keräsivät 4 735 euroa pelastuskoiratoiminnan tukemiseen

Report this content

Agria Koirakävely -hyväntekeväisyystapahtuma järjestettiin viime viikonloppuna 25.-26. toukokuuta koko Suomen kattavana etätapahtumana. Mukaan ilmoittautui yli 4 000 koiraa, jotka yhdessä keräsivät 4 735 euron hyväntekeväisyyspotin Suomen Pelastuskoiraliitolle. Lahjoituksen tekee Agria Eläinvakuutus.

Lähes 3 000 suomalaista koiranomistajaa ja 4 030 koiraa laittoivat tassunsa lähtöviivalle ja kävelivät varoja hyötykoiratoiminnan tukemiseksi. Jokainen rekisteröitynyt osallistuja kerrytti lahjoituspottia yhdellä eurolla. Lisäksi osa osallistujista hankki lisälahjoituksena Koirakävely-huivin koiralleen.

Agria Koirakävely toteutettiin jo kuudetta kertaa Suomessa. Osallistujat kävelivät koirineen ympäri Suomea ja jakoivat kuvia ja videoita sosiaalisessa mediassa runsain mitoin. Tapahtuma oli osallistujille täysin maksuton.

Pelastuskoiria käytetään vuosittain sadoissa hälytystehtävissä

Suomen Pelastuskoiraliitto ry on pelastuskoiratoimintaa harrastavien yhdistysten keskusjärjestö. Liiton jäsenyhdistysten hälytysryhmissä on yhteensä reilut 100 koulutettua koirakkoa, jotka ovat valmiudessa tehtäviin 24/7. Pelastuskoiraliitto kehittää pelastuskoiratyötä yhdessä poliisin ja pelastusviranomaisten sekä muiden pelastusalan järjestöjen kanssa.

”On ilahduttavaa huomata, kuinka suurella innolla suomalainen koiraväki lähti mukaan pelastuskoiratoiminnan tukemiseen. Alati lisääntyvä tehtävämäärä asettaa paineita kouluttaa yhä enemmän osaavia koirakoita pelastustehtäviin. Olemme iloisia, että voimme Agria Koirakävelyn avulla olla mukana tukemassa tätä tärkeää työtä”, sanoo Agria Eläinvakuutuksen maajohtaja, eläinlääkäri Heidi M. Elomaa.

Agria Koirakävely on Euroopan suurin koirakävelytapahtuma, joka järjestetään vuosittain Suomen lisäksi Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Ranskassa ja Saksassa. Tänä vuonna kaikkien maiden yhteenlaskettu osallistujamäärä oli 33 065 koiraa.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat: