Syksyn metsälenkkien riskit koiralle

Report this content

Syksyn tullen puista tippuvat hevoskastanjat ja tammenterhot voivat näyttää makupaloilta uteliaille koirille, samoin kuin metsässä kasvavat sienet. Tammenterhot, hevoskastanjat ja monet sienet voivat kuitenkin olla koiralle myrkyllisiä. Koiranomistajan kannattaakin olla tarkkana syksyn kävelylenkeillä ja tarkkailla, että koira ei syö mitään maasta löytämäänsä. Punkkien lisäksi syksy tuo mukanaan myös hirvikärpäset. Lue alta Agria Eläinvakuutuksen kokoama lista syksyn tyypillisistä terveysriskeistä koiralle.
 

l anna koiran syd sieni sill osa on koiralle myrkyllisi

Koiralle myrkylliset sienet

Koira otetaan usein mukaan sienimetsään ja jotkut kouluttavat koiran jopa avukseen etsimään ruokasieniä. Osa sienistä on kuitenkin myrkyllisiä koirille, joten sienimetsällä tulee olla tarkkana - varsinkin, jos koiralla on tapana syödä kaikkea maasta löytämäänsä. Etenkin koiranpennun kanssa metsässä liikkuessa kannattaa olla tarkkana, sillä pennuilla on tapana tutustua maailmaan maistelemalla kaikkea vastaan tulevaa.

Sienten aiheuttamat myrkytykset ovat onneksi suhteellisen harvinaisia. Myrkylliset sienet voivat aiheuttaa koiralle vatsavaivoja ja muita myrkytyksen oireita. Muutamat sienilajit ovat jopa tappavia ja voivat johtaa koiran menehtymiseen. Osa sienistä on niin myrkyllisiä, että pelkkä sienen nuoleminen riittää aiheuttamaan myrkytyksen oireita.

Myrkytyksen oireet riippuvat sienilajista, mutta yleisimpiä oireita ovat oksentelu ja ripuli. Jotkut oireet voivat ilmetä vasta muutaman päivän kuluttua. Jos epäilet, että koirasi on syönyt myrkyllisiä sieniä, ota heti yhteyttä eläinlääkäriin. Jos mahdollista, ota mukaasi sieni tai kuva sienestä, jota epäilet tai tiedät koirasi syöneen sitä. 

Koirille vaarallisia myrkkysieniä Suomessa ovat mm. punakärpässieni, valkoinen kärpässieni ja korvasieni. Hyvä perussääntö on; mikäli sieni on ihmiselle myrkyllinen, se on myös koiralle myrkyllinen. 

Tammenterhot voivat vaurioittaa maksaa ja munuaisia

Tammenterhot sisältävät tanniinia, joka saattaa suurina määrinä aiheuttaa koirille myrkytysoireita. Koirien tanniinin sietokyky on yksilöllistä; kaikki koirat eivät saa oireita ja myrkytykset ovat hyvin harvinaisia.

Muutama yksittäinen tammenterho aiheuttaa koiralle useimmiten vain lievää pahoinvointia, mutta suuria määriä syönyt koira voi alkaa oksentelemaan tai ripuloimaan. Ensimmäisenä myrkytyksen oireena koira oksentaa, vaikuttaa apealta ja kieltäytyy syömästä. Sen seurauksena koira kärsii usein ummetuksesta, jota seuraa 2-10 vuorokauden kuluttua tervamainen ripuli. 

Myös hevoskastanjat voivat aiheuttaa myrkytysoireita, mikäli koira pääsee syömään niitä suuren määrän. Tyypillisiä myrkytysoireita ovat lisääntynyt syljeneritys, oksentelu, ruokahaluttomuus ja ripuli sekä erilaiset hermosto-oireet ja apaattisuus. 

Tammenterhot ja hevoskastanjat voivat olla pienille koirille vaarallisia myös kokonsa vuoksi, sillä ne voivat aiheuttaa suolitukoksen.

Hirvikärpäset – joka syksyinen riesa niin ihmisille kuin koirillekin

Hirvikärpäsiä esiintyy eniten elo-syyskuun aikana metsäalueilla, joissa on hirviä tai muita hirvieläimiä. Hirvikärpäset etsivät nimensä mukaan isäntäeläimekseen hirviä, mutta ne saattavat lentää myös koiran turkkiin isäntää etsiessään.

Hirvikärpäset imevät vain hirvien verta, mutta ne saattavat puraista myös koiraa. Herkille yksilöille puremat voivat aiheuttaa allergisen reaktion, tyypillisesti kutisevan ihoreaktion. Toisinaan hirvikärpäset saattavat myös tiputtaa siipensä lennettyään koiran turkkiin – ne luulevat löytäneensä hirven koiran sijaan.

Osa punkkikarkotteista karkottaa myös hirvikärpäsiä, mutta koiran turkki kannattaa käydä läpi aina metsälenkin jälkeen, jos alueella on hirvikärpäsiä. Varsinkin siipensä pudottaneita hirvikärpäsiä voi olla vaikea huomata käymättä turkkia huolellisesti läpi. 

Punkkeja esiintyy pakkaskeleihin saakka

Punkkikarkotteita kannattaa käyttää myös syksyisin, sillä punkkeja on luonnossa niin kauan, kun lämpötilat pysyvät plussan puolella. Etelä-Suomessa punkkeja esiintyy usein marras-joulukuuhun saakka. Kuuman ja kuivan kesän jälkeen syksy on punkeille otollista aikaa, kun ilmankosteus lisääntyy. 

Parhaiten ennaltaehkäiset koirasi punkeilta ja niiden kuljettamilta sairauksilta käyttämällä apteekista saatavaa punkkikarkotetta ja käymällä koiran turkin läpi päivittäin.

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia