Uusivuosi on koirien karkaamisten ruuhka-aikaa

Report this content

Uudenvuoden ilotulituksia ammutaan taas pian. Osa koirista ei reagoi paukkeeseen mitenkään, mutta osa pelkää ilotulitteiden ääniä ja viettää uudenvuoden sohvan alla täristen. Pahimmillaan ilotulitteet saavat koiran panikoimaan niin, että se karkaa ulkoilun aikana. Agria Eläinvakuutus kertoo vinkkejä, kuinka tehdä uudestavuodesta ääniherkälle koiralle sekä turvallinen että mahdollisimman siedettävä, ja mitä tehdä, jos koira karkaa.
 

Peloissaan oleva koira

Luo koiralle rauhallinen tila

Jos vietätte uudenvuoden aattoa kotona, kannattaa koiralle varata rauhallinen huone tai nurkkaus, jonne se voi vetäytyä halutessaan. Peloissaan koira hakee usein turvaa omistajastaan, joten koiraa ei kannata jättää yksin kotiin. Huone, jossa oleilette, kannattaa yrittää eristää ilotulitteiden äänistä ja kirkkaista valoista vetämällä verhot ikkunoiden eteen. Voit myös laittaa radion tai TV:n päälle sopivan kovalle, jotta musiikki peittää osan ulkoa kuuluvasta paukkeesta.

Voit antaa koiralle herkkuja tai luun, mutta pelokas koira ei kuitenkaan välttämättä halua syödä mitään. Anna koiran olla rauhassa valitsemassaan paikassa ja tarkkaile koiran oloa. Pyri itse pysymään rauhallisena ja käyttäydy normaalisti, sillä stressaantunut omistaja yleensä vain pahentaa koiran pelkotilaa.

Jos koira reagoi raketteihin todella voimakkaasti, kannattaa keskustella eläinlääkärin kanssa hyvissä ajoin ennen uudenvuodenaattoa. Eläinlääkäri voi tarvittaessa kirjoittaa reseptin rauhoittavaa lääkettä varten.

Ilotulituksia pakoon maaseudulle tai lentokentän läheisyyteen

Jos tiedät kokemuksesta, että uudenvuodenaatto on koiralle yhtä tuskaa, kannattaa yrittää viettää uusivuosi mahdollisimman rauhallisessa paikassa, esimerkiksi mökillä.

Toinen rakettivapaa vaihtoehto on lentokentän läheisyydessä sijaitsevat hotellit. Lentokenttien läheisyydessä ei saa ampua raketteja ja monissa hotelleissa on myös koiraystävällisiä huoneita. Huone kannattaa kuitenkin varata hyvissä ajoin, sillä koirahuoneita on vain rajallinen määrä ja moni varaa paikkansa jo kuukausia etukäteen.

Ulkoilua kannattaa välttää, jos koira on peloissaan

Ulkoiluta koira uutenavuotena hyvissä ajoin, jotta ette joudu tekemään iltalenkkiä rakettien jo paukkuessa. Mahdollisuuksien mukaan kannattaa tehdä pidempi kävelylenkki jo päivällä, jotta illansuussa riittää hyvin pikainen ulkoilu. Ääniarka koira ei välttämättä halua kävellä lainkaan, jos raketteja ammutaan lähistöllä, joten ulkoilua kannattaa välttää koko sen ajan, kun ilotulitteita saa virallisesti ampua (klo 18:00-02:00).

Ulkoilu voi alkaa hyvissä tunnelmissa, mutta yksikin lähistöllä ammuttu raketti voi saada tilanteen muuttumaan. Koira saattaa panikoida ja pelonsekaisessa tilassa juosta pakoon. Ääniherkällä koiralla kannattaakin olla sekä kaulapanta että valjaat kävelylenkin aikana, jotta se ei pääse rimpuilemaan irti. Kaulapannassa kannattaa varmuuden vuoksi olla myös laatta, jossa lukee omistajan nimi ja puhelinnumero.

Pelokas koira ulkona lumessa

Miten toimia, jos koira karkaa?

Uudenvuoden juhlinta voi hetkessä muuttua jokaisen koiranomistajan painajaiseksi, jos pelästynyt koira saa riuhdottua itsensä irti ulkona tai karkaa pihalta. Paniikissa oleva koira voi juosta pitkiäkin matkoja eikä se yleensä anna ihmisten lähestyä itseään. Karannutta koiraa ei kannata huutaa nimeltä eikä lähteä juoksemaan sen perään. Tärkeintä on pysyä rauhallisena – usein karkuri palaa itse takaisin tilanteen ollessa ohi.

Jos koiraa ei kuitenkaan ala kuulua takaisin, hyvän ruoan haju voi auttaa. Vie karkaamispaikalle tai kotipihalle todella vahvasti tuoksuvaa ruokaa. Karkaamispaikalle kannattaa jättää myös omistajan vaatekappale, jotta tuttu haju houkuttelee karkuria takaisin. Lähitienoolle voi myös jakaa katoamisilmoituksia ja ilmoittaa karkurista sosiaalisessa mediassa sekä Karkurit.fi sivulla.

Mikäli näistä toimista ei ole apua, voit ottaa yhteyttä Etsijäkoiraliittoon toimintaohjeiden saamiseksi. Etsijäkoiraliiton neuvontapuhelin on uutenavuotena auki vuorokauden ympäri. Valtaosa karkureista palautuu neuvonnan ja ohjeiden avulla takaisin kotiin. Mikäli tilanne pitkittyy ja alueeltasi löytyy etsijäkoira, on mahdollista saada karkurin etsintäavuksi koulutettu koirakko.

Etsijäkoirat auttavat kadonneita eläimiä pääsemään takaisin kotiin

Etsijäkoiraliitto on vapaaehtoisvoimin toimiva asiantuntijajärjestö, joka auttaa kadonneita eläimiä pääsemään takaisin kotiin. Hajutunnistuskoulutuksen saanut etsijäkoira osaa etsiä karkulaista sen ominaishajun perusteella.

”Jokaisella ihmisellä ja eläimellä on oma yksilöllinen ominaishajunsa, ja tämä mahdollistaa sen, että etsijäkoira osaa erottaa perheen eläimet toisistaan sekä vanhojakin hajuja maastosta.”, kertoo Etsijäkoiraliiton koulutus- ja etsintävastaava Lena Lundell.

Lähtötilanteessa etsijäkoira tarvitsee haistettavakseen jotain karkulaisen hajua, esim. karvaa, kaulapannan tai lelun, jotta se tietää, mitä hajua sen tulee etsiä.  Etsinnällä on kerrallaan yksi koulutettu koira ja jos useampia etsintöjä tarvitaan, sama koira jatkaa tehtävää. Omistaja on aina mukana etsinnöillä, jotta mukana on tutun hajuinen ihminen. Etsijäkoiran rooli on ainoastaan paikallistaa karkuri, omistajan tehtäväksi jää karkurin houkuttelu annettujen ohjeiden mukaisesti.

”Karkurieläimet eivät odota pelastajia samoin kuin eksyneet ihmiset. Jos niitä lähestyy liikaa, ne lähtevät kauemmas karkuun. Tyypillisesti karkurit saadaan kiinni houkuttelemalla niitä maastoon tehtyjen hajujälkien ja/tai grillaamisen avulla.”, sanoo Lena Lundell.

Jos koirasi katoaa, voit ottaa yhteyttä Etsijäkoiraliiton puhelinpalveluun puh. 040 724 8614

  • Saat asiantuntevat ohjeet karkurin houkuttelemiseksi takaisin.
  • Saat tukea, jotta pysyt itse mahdollisimman rauhallisena.
  • Tarvittaessa saat myös etsijäkoiran avuksi karkurin etsintään.

Lisää vinkkejä ja ohjeita löydät Etsijäkoiraliiton kotisivuilta: www.etsijakoiraliitto.fi

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia