Venetsialaisten viettoon liittyvät ilotulitteet ovat monille eläimille painajaismainen kokemus

Report this content

Veneily- ja mökkeilykauden päätösjuhlaa eli venetsialaisia juhlitaan tyypillisesti elokuun viimeisenä viikonloppuna. Agria Eläinvakuutus haluaa muistuttaa, että uudenvuoden tapaan venetsialaisten juhlimiseen liittyvä rakettien pauke merkitsee monille eläimille pitkiä ja pelontäyteisiä tunteja

Moni koira pelk ilotulitteita

Useat alueellisista pelastuslaitoksista antavat erillisen luvan venetsialaisten ilotulituksille lauantaina 26. elokuuta. Esimerkiksi Kanta-Hämeen pelastuslaitos kertoo verkkosivuillaan, että ilotulitteiden käytöstä taajama-alueen ulkopuolella ei tarvitse ilmoittaa pelastusviranomaiselle venetsialaisten aikana. Ilotulitteita voi siis ampua muun muassa Kanta-Hämeessä taajama-alueen ulkopuolella elokuun viimeisenä lauantaina iltakuudesta puoleen yöhön.

Ilotulitteet merkitsevät monelle eläimelle pelontäyteisiä tunteja  

Lemmikeistä etenkin koirat saattavat olla hyvin ääniarkoja. Ilotulitteet voivat aiheuttaa stressiä ja pelkoa myös hevosille ja luonnonvaraisille eläimille. Agria Eläinvakuutus kannustaakin venetsialaisjuhlien järjestäjiä pohtimaan vaihtoehtoisia tapoja juhlistaa kesän päätöstä.

Eläin voi kokea ilotulitteiden paukkeen ja valonvälähdykset stressaavina ja joutua paniikkiin. Jos pelonsekainen eläin pääsee karkuun, se voi kadota tai aiheuttaa monia vaaratilanteita niin itselleen kuin muille.

Ulkoilua kannattaa välttää alueilla, jossa ilotulitus on sallittu

Koirat ja kissat on syytä pitää sisätiloissa ja hevoset siirtää talliin ajoissa niillä alueilla, joilla ilotulitteiden käyttö on sallittua tulevana lauantaina. Hyvin ääniarkaa eläintä ei kannata viedä lainkaan ulos aikana, jona rakettien paukuttelu on sallittu.

Esimerkiksi koiran ulkoilutus voi alkaa hyvissä tunnelmissa, mutta yksikin lähistöllä ammuttu raketti voi saada tilanteen muuttumaan. Koira saattaa panikoida, riuhtoa itsensä irti kaulapannasta ja juosta pakoon pelottavaa tilannetta. Ääniherkällä tai aralla koiralla kannattaakin aina käyttää yhtäaikaisesti sekä kaulapantaa että valjaita. Varusteisiin on hyvä liittää myös omistajan nimi ja puhelinnumero.

Miten toimia, jos koira karkaa?

Paniikissa oleva koira voi juosta pitkiäkin matkoja eikä se yleensä anna ihmisten lähestyä itseään. Karannutta koiraa ei kannata huutaa nimeltä eikä lähteä juoksemaan sen perään. Tärkeintä on pysyä rauhallisena – usein karkuri palaa itse takaisin tilanteen ollessa ohi.

Karkaamispaikalle kannattaa jättää omistajan vaatekappale, jotta tuttu haju houkuttelee karkuria takaisin. Lähitienoolle voi myös jakaa katoamisilmoituksia ja ilmoittaa karkurista sosiaalisessa mediassa sekä Karkurit.fi sivulla.

Mikäli näistä toimista ei ole apua, voit ottaa yhteyttä Etsijäkoiraliittoon toimintaohjeiden saamiseksi. Lisää vinkkejä ja ohjeita löydät Etsijäkoiraliiton kotisivuilta: www.etsijakoiraliitto.fi

Agria Eläinvakuutus
viestinta@agria.fi

_______________________________________________________________________________________________

Agria Eläinvakuutus on Suomen ainoa eläimiin erikoistunut vakuutusyhtiö, joka tarjoaa vakuutuksia kissoille, koirille ja pienlemmikeille. 

Toivomme julkaistaviin lehdistötiedotteisiin lähdeviitteeksi aina Agria Eläinvakuutus

Avainsanat: