Ahlstrom-Munksjö Oyj: ylimääräisen yhtiökokouksen päätökset

Report this content

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ PÖRSSITIEDOTE 19.9.2018 klo 14.25

Ahlstrom-Munksjö Oyj:n ylimääräinen yhtiökokous pidettiin tänään Helsingissä.

Hallituksen valtuuttaminen päättämään osakeannista

Ahlstrom-Munksjö on 23.7.2018 sopinut ostavansa Yhdysvalloissa toimivan erikoispaperivalmistaja Expera Specialty Solutionsin laajentaakseen toimintaansa Pohjois-Amerikassa ja vahvistaakseen entisestään kehittyneiden ja räätälöityjen kuitupohjaisten materiaalien tarjontaansa. Yrityskauppa lähes kolminkertaistaa Ahlstrom-Munksjön liikevaihdon Yhdysvalloissa ja tarjoaa alustan kasvulle. Velaton kauppahinta ilman kassavaroja on 615 miljoonaa Yhdysvaltain dollaria (526 miljoonaa euroa), jota oikaistaan sovitulla tavalla Yrityskaupan toteuduttua. Yrityskauppa on kuvattu yksityiskohtaisemmin Yhtiön 23.7.2018 julkaisemassa pörssitiedotteessa. Yrityskauppa odotetaan saatavan päätökseen vuoden 2018 jälkimmäisellä puoliskolla.

Järjestelyn osittaiseksi rahoittamiseksi Ahlstrom-Munksjö suunnittelee noin 150 miljoonan euron osakeantia, jonka odotetaan alkavan vuoden 2018 neljännen vuosineljänneksen aikana.

Ylimääräinen yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään enintään 20 000 000 uuden osakkeen annista osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden mukaisesti (merkintäetuoikeusanti). Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää merkintäetuoikeusannin merkintäajan päätyttyä osakkeenomistajien merkintäetuoikeuden nojalla merkitsemättä jääneiden osakkeiden annista hallituksen määrittelemille osapuolille (eli poikkeamisen osakkeenomistajien merkintäetuoikeudesta). Hallitus on valtuutettu päättämään osakeannin kaikista muista ehdoista.

Valtuutus on voimassa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen asti, mutta valtuutus päättyy kuitenkin viimeistään 30.6.2019. Se ei korvaa yhtiön aiempaa varsinaisen yhtiökokouksen 21.3.2018 antamaa osakeantivaltuutusta.

Hallituksen jäsenten lukumäärästä ja uudesta jäsenestä päättäminen

Ylimääräinen yhtiökokous päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen jäsenten lukumäärä on yhdeksän.

Ylimääräinen yhtiökokous päätti osakkeenomistajien nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti valita Lasse Heinosen uudeksi hallituksen jäseneksi.

Heinonen valittiin toimikaudeksi, joka jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka ja hänen palkkionsa maksetaan suhteessa toimikauden pituuteen. Heinosen CV on saatavilla yhtiön verkkosivuilla www.ahlstrom-munksjo.com/fi/egm-2018.

Ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja

Ylimääräisen yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla verkkosivuilla viimeistään 3.10.2018.

Ahlstrom-Munksjö Oyj
Hallitus

TÄRKEITÄ TIETOJA

Näitä materiaaleja ei tule pitää tarjouksena myydä arvopapereita Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa myydä Yhdysvalloissa, ellei niitä ole rekisteröity Yhdysvaltain arvopaperimarkkinoita valvovassa viranomaisessa (Securities and Exchange Commission) tai Yhdysvaltain vuoden 1993 arvopaperilain, muutoksineen, rekisteröinnistä säädetyn poikkeuksen mukaisesti. Ahlstrom-Munksjön aikomuksena ei ole rekisteröidä Yhdysvalloissa mitään osaa merkintäoikeusannista eikä tarjota arvopapereita yleisölle Yhdysvalloissa.

Lisätietoja:

Juho Erkheikki, Investor Relations Manager, +358 10 888 47 31, juho.erkheikki@ahlstrom-munksjo.com
Johan Lindh, Head of Investor Relations, +358 10 888 4994, 
johan.lindh@ahlstrom-munksjo.com

Ahlstrom-Munksjö lyhyesti
Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Tuotteisiimme kuuluvat koristepaperit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,2 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 000 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.

Tilaa