• news.cision.com/
  • Ahlstrom/
  • Ahlstrom-Munksjön hallitus on päättänyt uudesta ansaintajaksosta osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä, kiinteämääräisestä lisäosakeohjelmasta sekä uudesta ehdollisesta osakepalkkiojärjestelmästa

Ahlstrom-Munksjön hallitus on päättänyt uudesta ansaintajaksosta osakepohjaisessa kannustinjärjestelmässä, kiinteämääräisestä lisäosakeohjelmasta sekä uudesta ehdollisesta osakepalkkiojärjestelmästa

Report this content

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE, 28.3.2019 klo 12.30

Ahlstrom-Munksjön hallitus on päättänyt uudesta ansaintajaksosta lokakuussa 2017 julkistetussa osakepohjaisessa pitkän aikavälin kannustinjärjestelmässä. Yhtiön hallitus on lisäksi päättänyt kiinteämääräisen lisäosakeohjelman perustamisesta sekä ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän perustamisesta täydentäväksi osakepalkkiojärjestelmäksi erityistilanteita varten. Osakepohjaisen pitkän aikavälin palkkiojärjestelmän tavoitteena on yhdenmukaistaa yhtiön avainhenkilöiden tavoitteet osakkeenomistajien etujen kanssa yhtiön arvon kasvattamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt osakkeiden omistamiseen perustuvan kannustinjärjestelmän avulla.

Pitkän aikavälin kannustinjärjestelmään kuuluvan pääohjelman rakenne  

Järjestelmä koostuu vuosittain alkavista yksittäisistä suoriteperusteisista osakepalkkio-ohjelmista, joista kuhunkin kuuluu kolmivuotinen ansaintajakso. Ensimmäinen ansaintajakso alkoi vuoden 2017 alusta lukien ja hallitus on nyt päättänyt uudesta ansaintajaksosta vuosille 2019-2021. Siihen sovellettava kriteeri on yhtiön osakkeen absoluuttinen kokonaistuoton kehitys (TSR) huomioiden osakkeen hintakehityksen sekä ansaintajakson aikana maksetut osingot. Palkkion maksamisen ehtona on lisäksi että hallituksen asettama käyttökatteen (EBITDA) vähimmäismäärä saavutetaan.  

Vuodet 2019-2021 kattavaan ohjelmaan on oikeutettu osallistumaan noin 100 avainhenkilöä.

Ohjelman nojalla mahdollisesti maksettava palkkio maksetaan vuonna 2022. Palkkio maksetaan Ahlstrom-Munksjön osakkeina.

Mikäli hallituksen ansaintajaksolle 2019-2021 asettamat tavoitteet saavutetaan kokonaisuudessaan, kyseisen ohjelman nojalla maksettavien osakepalkkioiden kokonaismäärä on yhteensä enintään noin 672 000 osaketta.

Palkkio tarkoittaa bruttomääräistä ansaintaa, josta vähennetään soveltuva ennankonpidätys ja jäljelle jäävä nettopalkkio suoritetaan osallistujalle osakkeina.

Ohjelman kokonaisarvo ansaintajaksolta 2019-2021, perustuen yhtiön osakkeen tämänhetkiseen arvoon, on arviolta noin 9,4 miljoonaa euroa (ilman palkan sivukuluja).

Kiinteämääräinen lisäosakeohjelma  

Kiinteämääräinen lisäosakeohjelma on kertaluontoinen ohjelma, joka käsittää vuodet 2019-2021. Ohjelmaan osallistuminen edellyttää henkilön omaa sijoitusta Ahlstrom-Munksjön osakkeisiin. Lisäosakeohjelmassa osallistuja saa maksutta yhden uuden osakkeen kutakin sijoittamaansa osaketta kohti noin kolmen vuoden pituisen rajoitusjakson jälkeen vuonna 2022 edellyttäen, että osallistuja edelleen omistaa sijoittamansa osakkeet ja että hänen työsuhteensa Ahlstrom-Munksjössä edelleen jatkuu.

Yllä mainittu osakepalkkio tarkoittaa bruttomääräistä ansaintaa, josta vähennetään soveltuva ennankonpidätys ja jäljelle jäävä nettopalkkio maksetaan osallistujalle osakkeina.

Lisäosakeohjelmaan on oikeutettu osallistumaan noin 50 avainhenkilöä.

Jos kaikki osallistumiseen oikeutetut henkilöt osallistuvat lisäosakeohjelmaan tekemällä edellytetyn osakesijoituksen täysimääräisenä, ohjelman nojalla annettavien lisäosakkeiden enimmäismäärä on yhteensä noin 109 000 osaketta (bruttomäärä ennen soveltuvan ennakonpidätyksen vähentämistä).

Lisäosakeohjelman kokonaisarvo, perustuen yhtiön osakkeen tämänhetkiseen arvoon, on arviolta noin 1,5 miljoonaa euroa (ilman palkan sivukuluja).

Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä  

Ehdollinen osakepalkkiojärjestelmä koostuu vuosittain alkavista ehdollisista osakepalkkio-ohjelmista. Kukin ohjelma koostuu kolmen vuoden pituisesta rajoitusjaksosta, jonka jälkeen ohjelman puitteissa luvatut osakepalkkiot maksetaan osallistujille Ahlstrom-Munksjön osakkeina.

Kunkin yksittäisen ohjelman alkaminen edellyttää hallituksen erillistä päätöstä.

Ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän tarkoituksena on toimia täydentävänä pitkän aikavälin osakepalkkiojärjestelmänä erikseen valituille Ahlstrom-Munksjön avainhenkilöille erityistilanteissa.

Edellytyksenä osakepalkkion maksamiselle yksittäiselle osallistujalle ehdollisen osakepalkkiojärjestelmän perusteella on, että osallistujan työsuhde Ahlstrom-Munksjössä jatkuu palkkioiden maksamisajankohtaan saakka.

Ensimmäinen ohjelma ehdollisessa osakepalkkiojärjestelmässä (RSP 2019 - 2021) alkaa vuoden 2019 alusta ja sen nojalla mahdollisesti suoritettavat osakepalkkiot maksetaan vuonna 2022.

RSP 2019 – 2021-ohjelman nojalla maksettavien osakepalkkioiden kokonaismäärä on yhteensä enintään noin 60 000 osaketta. Tämä osakemäärä merkitsee palkkioiden bruttomäärää, josta vähennetään soveltuva ennakonpidätys ja jonka jälkeen jäljelle jäävä nettomäärä maksetaan osallistujille osakkeina.

RSP 2019 – 2021-ohjelman kokonaisarvo, perustuen yhtiön osakkeen tämänhetkiseen arvoon, on arviolta noin 0,84 miljoonaa euroa (ilman palkan sivukuluja).

Muita ehtoja  

Ahlstrom-Munksjön johtoryhmän jäsenten on kerrytettävä sekä sen saavuttamisen jälkeen ylläpidettävä yhtiössä osakeomistusta, joka arvoltaan vastaa henkilön bruttomääräistä vuosipalkkaa. Johtoryhmän jäsenten edellytetään käyttävän vähintään viisikymmentä prosenttia pitkän aikavälin kannustinohjelmista saamistaan nettopalkkioista osakeomistuksensa kerryttämiseen kunnes yllä mainittu osakeomistustaso on saavutettu.

Hallitus voi käyttää yhtiön hallussa olevia omia osakkeita tai laskea liikkeeseen uusia osakkeita osakepohjaista kannustinjärjelmää varten.

Lisätietoja antaa:

Dan Adrianzon, henkilöstö- ja turvallisuusjohtaja, puh. +46 70 8303388, dan.adrianzon@ahlstrom-munksjo.com

Juho Erkheikki, Investor and Media Relations Manager, tel. +358 50 413 45 83, juho.erkheikki@ahlstrom-munksjo.com

Ahlstrom-Munksjö lyhyesti

Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja, joka tarjoaa innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja asiakkailleen maailmanlaajuisesti. Tavoitteenamme on laajentaa kuitupohjaisten arkipäivän ratkaisujen käyttöä.  Tarjontamme koostuu suodatinmateriaaleista, irrokepohjapapereista, elintarvike- ja juomateollisuuden käsittelymateriaaleista, laminaattipapereista, hiomatuotteiden ja teippien pohjapapereista, sähköteknisistä papereista, lasikuitumateriaaleista sekä terveydenhuollon kankaista ja diagnostiikkasovelluksista. Lisäksi tarjoamme laajan valikoiman muita erikoispapereita teollisuuden ja kuluttajien käyttöön. Liikevaihtomme on noin 3 miljardia euroa vuodessa ja meitä on noin 8 000 henkilöä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa.

Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.

Tilaa

Liitteet & linkit