Munksjö Oyj: Muutos Munksjön nimitystoimikunnassa

Report this content


MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE 11.12.2014 klo. 15.15 CET

Munksjö Oyj: Muutos Munksjön nimitystoimikunnassa

Christian Sinding, jonka EQT nimitti nimitystoimikuntaan, on ilmoittanut eroavansa tehtävästään nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaisesti. EQT ei 4.12.2014 lähtien omista Munksjön osakkeita. Nimitystoimikunta on työjärjestyksensä mukaisesti päättänyt, että nimitystoimikunnan kokoonpanoa ei muutoksen johdosta täydennetä uudella jäsenellä.

Nimitystoimikunta nimitettiin kesäkuussa 2014 ja muutoksen jälkeen toimikunnan jäseninä toimivat Thomas Ahlström ja Alexander Ehrnrooth. Hallituksen puheenjohtaja Peter Seligson toimii nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan nimitystoimikunnan toisena asiantuntijajäsenenä, minkä lisäksi hallitus on valinnut Caspar Callerströmin toiseksi asiantuntijajäseneksi. Nimitystoimikunta valitsi kesäkuussa 2014 jäsenistään Thomas Ahlströmin toimikunnan puheenjohtajaksi.  

Oikeus nimittää osakkeenomistajien edustajia on niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden toukokuun 31. päivänä suurin Euroclear Finlandin pitämän yhtiön osakasluettelon perusteella. Nimitystoimikunta valmistelee hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista sekä hallituksen valiokuntien ja nimitystoimikunnan jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle.

Munksjö Oyj


Lisätietoja:
Åsa Fredriksson, SVP HR and Communications, puh. +46 10 250 1003
Laura Lindholm, Investor Relations Manager, puh. +46 10 250 1026



Munksjö – Materiaaleja innovatiiviseen tuotesuunnitteluun

Munksjö-konserni on kansainvälinen erikoispaperiyhtiö joka tarjoaa asiakkailleen ainutlaatuisen tuotevalikoiman erilaisiin teollisuussovelluksiin ja kuluttajalähtöisiin tuotteisiin. Vuonna 1862 perustettu yhtiö on yksi maailman johtavia korkealaatuisten papereiden valmistajia monella houkuttelevalla markkinasegmentillä, kuten koristepapereissa, irrokepohjapapereissa, elektroteknisissä papereissa, tarraetikettipapereissa sekä terästeollisuuden välipapereissa. Munksjön globaalin läsnäolon ja asiakkaidemme toimintaan integroitumisen ansiosta yritys muodostaa maailmanlaajuisen palveluyrityksen, jolla on noin 2 900 työntekijää. Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Italiassa, Brasiliassa, Espanjassa ja Kiinassa. Munksjö on listattu Nasdaq Helsingissä ja Nasdaq Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.munksjo.com. 





 

Tilaa