Aktia hakee kasvua mainostoimistokumppaninaan 358

Report this content

Aktia Pankki Oyj
Lehdistötiedote
19.12.2014

 

Aktia on valinnut uudeksi yhteistyökumppanikseen mainostoimisto 358:n. Mainostoimistovalinnan taustalla on uudistettu markkinointistrategia, jossa keskeistä on laaja asiakasymmärrys ja asiakaslähtöisyys.

Mainostoimisto 358 aloittaa Aktian mainonnan suunnittelun vuodenvaihteessa. Toimiston  vahvuuksia ovat mm. asiakaslähtöinen markkinointiprosessi, ymmärrys Aktian liiketoiminnasta ja vahva käsitys uudesta markkinointistrategiasta ja sen toimeenpanosta.

 

  • Aktialle asiakaslähtöisyys on liiketoiminnan perusedellytys. Meille on tärkeää, että tiedämme, mitä asiakkaamme toivovat ja odottavat pankiltaan. Valitsimme 358:n yhteistyökumppaniksemme, koska uskomme, että pystymme heidän osaamisensa avulla parhaiten kertomaan, miten Aktia voi auttaa suomalaisia perheitä parantamaan talouttaan, sanoo Aktian markkinointijohtaja Marc Hinnenberg.
  • Aktia on hyvä haastaja pankkitoimialalla, ja haastajuus on aina kiinnostava lähtökohta markkinointiviestinnän kannalta. Toimialalla tapahtuvat muutokset ja perinteisen pankkisektorin ulkopuolelta tuleva kilpailu tekevät työstä erityisen kutkuttavaa, kertoo 358:n senior copywriter Jani Tynnilä.
  • Tämä on ennen kaikkea ihmisbisnestä, ja asiat tuntuivat loksahtavan yhteen Aktian ihmisten kanssa. Brändillä on hyvät mahdollisuudet ja selkeät vahvuudet. Aktian asiakkaat ovat tunnetusti erittäin tyytyväisiä pankkiinsa, mikä on loistava lähtökohta kaikelle markkinoinnille. Olemme asettaneet työlle kunnianhimoiset tavoitteet, toteaa 358:n strategi Peter Barmer.

 

 

Aktia Pankki Oyj

 

Lisätietoja

Aktia Pankki Oyj, Marc Hinnenberg, markkinointijohtaja, puh. 040 515 7710
358, Peter Barmer, strategi, puh. 040 358 1053