Aktia Pankki Oyj: Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2013

Report this content

 

Aktia Pankki Oyj 
Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2013
12.2.2014 klo 13.00

 

PALKKIOTUOTOT KASVOIVAT HANKALASSA MARKKINATILANTEESSA

TOIMITUSJOHTAJA JUSSI LAITINEN  

”Aktian tulos oli hyvä. Kasvaneet palkkiotuotot vähensivät matalien korkojen vaikutusta. Aktian uusi luotonantopolitiikka on tuottanut tulosta, ja luottojen arvonalentumiset laskivat odotettua enemmän. Meidän varainhoito sai vuoden aikana useita kiitettäviä arvioita, ja varainhoitotoiminnan panostuksia jatketaan. Toimintaohjelma 2015 eteni suunnitelmien mukaan, ja kustannusrakenteen mukauttamista edelleen hankalaan markkinatilanteeseen jatketaan. Saaristosäästöpankki on nyt osa Aktiaa, ja yhdistyminen Vöyrin Säästöpankin kanssa on työn alla. Aktian jälleenrahoitus, likviditeetti ja vakavaraisuus ovat edelleen hyvällä tasolla täyttäen viranomaisten nopeasti kasvavan sääntelyn vaatimukset.”

 

LOKA-JOULUKUU 2013: LIIKEVOITTO 11,1 (10,4) MILJOONAA EUROA

  • Liikevoitto jatkuvista toiminnoista oli 11,1 (10,4) miljoonaa euroa ja jatkuvien toimintojen voitto oli 11,9 (6,3) miljoonaa euroa.
  • Osakekohtainen tulos oli 0,18 (0,09) euroa.
  • Korkokate oli 27,3 (29,3) miljoonaa euroa ja palkkiotuotot netto kasvoivat 17,8 (16,0) miljoonaan euroon.
  • Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista vähenivät 39 prosenttia 1,1 (1,7) miljoonaan euroon.

TAMMI-JOULUKUU 2013: LIIKEVOITTO 65,4 (56,0) MILJOONAA EUROA

  • Konsernin jatkuvien toimintojen liikevoitto oli 65,4 (56,0) miljoonaa euroa ja jatkuvien toimintojen voitto oli 52,4 (40,3) miljoonaa euroa.
  • Osakekohtainen tulos oli 0,78 (0,74) euroa, josta osakekohtainen tulos jatkuvista toiminnoista oli 0,78 (0,59) euroa.
  • Hallitus esittää 0,42 (0,36) euron osinkoa osakkeelta.
  • Vakavaraisuusaste oli 19,3 (31.12.2012; 20,2) prosenttia ja ensisijaisten omien varojen suhde 12,3 (11,8) prosenttia.
  • Osakekohtainen oma pääoma oli 8,67 (31.12.2012: 8,91) euroa.
  • Korkokate oli 112,6 (117,3) miljoonaa euroa ja palkkiotuotot netto kasvoivat 70,7 (65,3) miljoonaan euroon.
  • Arvonalentumistappiot luotoista ja muista sitoumuksista vähenivät 57 prosenttia 2,7 (6,4) miljoonaan euroon.
  • NÄKYMÄT 2014 (uudet): Matalana jatkuvasta korkotasosta huolimatta konsernin vuoden 2014 liikevoiton odotetaan yltävän suunnilleen vuoden 2013 tasolle.

 

TUNNUSLUVUT
(milj. euroa)
10-12/ 2013 10-12/ 2012 ∆ %      2013 2012 ∆ %      7-9/ 2013 4-6/ 2013 1-3/ 2013
Korkokate 27,3 29,3 -7 % 112,6 117,3 -4 % 26,9 28,3 30,1
Palkkiotuotot netto 17,8 16,0 12 % 70,7 65,3 8 % 17,4 18,6 16,9
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 57,3 58,4 -2 % 224,2 217,9 3 % 53,6 55,7 57,5
Liiketoiminnan kulut yhteensä -45,9 -46,0 0 % -157,2 -154,2 2 % -34,6 -39,2 -37,5
Liikevoitto ennen luottojen arvonalentumisia,
jatkuvat toiminnot
12,2 12,1 1 % 68,1 62,4 9 % 19,8 15,5 20,6
Arvonalentumistappiot luotoista ja
muista sitoumuksista
-1,1 -1,7 -39 % -2,7 -6,4 -57 % -0,2 -0,4 -1,1
Liikevoitto jatkuvista toiminnoista 11,1 10,4 7 % 65,4 56,0 17 % 19,6 15,1 19,5
Kulu/tuotto-suhde 0,87 0,89 -2 % 0,72 0,74 -3 % 0,66 0,70 0,67
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa 0,18 0,09 91 % 0,78 0,74 6 % 0,22 0,16 0,22
Oma pääoma / osake (NAV)1, euroa 8,67 8,91 -3 % 8,67 8,91 -3 % 8,52 8,34 9,02
Oman pääoman tuotto (ROE), % 7,5 3,9 92 % 8,1 8,5 -5 % 9,4 6,9 8,9
Vakavaraisuusaste1, %  19,3 20,2 -4 % 19,3 20,2 -4 % 19,1 20,3 20,0
Ensisijaisten omien varojen suhde1, % 12,3 11,8 5 % 12,3 11,8 5 % 12,2 12,1 11,7
Arvonalentumistappiot luotoista
/koko luottokanta, %
0,02 0,02 0 % 0,04 0,09 -56 % 0,00 0,01 0,02

  1) Kauden lopussa
Tilinpäätöstiedote on käännös alkuperäisestä ruotsinkielisestä ”Bokslutskommuniké 1.1-31.12.2013”. Jos eroavaisuuksia ilmenee, ruotsinkielinen versio on määräävä.

 

Kalenteri 2014:

Varsinainen yhtiökokous                      7.4.2014
Osavuosikatsaus 1-3/2014                  6.5.2014
Osavuosikatsaus 1-6/2014                  5.8.2014
Osavuosikatsaus 1-9/2014                  4.11.2014

 

         Toimitusjohtaja Jussi Laitinen, puh 010 247 6250
         CFO Fredrik Westerholm, puh 010 247 6505
         IR Anna Gabrán, puh 010 247 6501