Aktian varainhoitopalvelut Suomen laadukkaimpia

Report this content

Aktia Oyj
Lehdistötiedote
19.10.2012 klo 13.00

 

Aktian instituutioille tarjoamat varainhoitopalvelut ovat Scandinavian Financial Researchin (SFR) vuoden 2012 haastattelututkimuksen mukaan Suomen laadukkaimpia. Aktia sijoittui SFR:n tutkimuksessa jaetulle ensimmäiselle sijalle. Tutkimukseen osallistui yli 90 instituutiosijoittajaa, jotka ovat arvioineet Aktian varainhoitopalvelut Suomen parhaimpien joukkoon jo kolmena vuonna peräkkäin.

- Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että Aktia on saanut tunnustusta määrätietoisista panostuksistaan varainhoitoon. Tämä laadullinen tunnustus ja pitkän ajan kasvu kertovat osaamisestamme ja tavastamme huolehtia asiakkaistamme. Osaamisesta hyötyvät institutionaalisten sijoittajien lisäksi Aktian kaikki asiakasryhmät mm. rahastojemme ja muiden sijoitustuotteidemme kautta, Aktia-konsernin varatoimitusjohtaja Robert Sergelius toteaa.

 Aktia sekä hallinnoi itse rahastoja että täydentää sijoitustuotteiden tarjontaa asiakkaille sopivalla tavalla yhteistyökumppaniverkoston avulla. Hallinnoimamme asiakasvarat ovat olleet voimakkaassa kasvussa viimeisten 10 vuoden aikana ja ylittävät 7 miljardia euroa.

Aktian varainhoito on aiemmin palkittu mm. Lipper- ja Morningstar-palkinnoilla. Lisäksi Aktia sijoittui kolmanneksi Arvopaperi-lehden vuosittaisessa rahastorankingissa 2012.

 

Aktia Oyj

Lisätietoja:
Robert Sergelius, varatoimitusjohtaja, puh. 010 247 6350
 

Lähettäjä:
Malin Pettersson, viestintäpäällikkö, puh. 010 247 6369