Alexandria Yritysrahoitus Oy lopettaa uusien lainojen välittämisen yritysasiakkaille

Report this content

ALEXANDRIA PANKKIIRILIIKE OYJ Lehdistötiedote 30.12.2022 kello 12.30

Alexandria Pankkiiriliike Oyj:n tytäryhtiö Alexandria Yritysrahoitus Oy:n hallitus on tehnyt päätöksen toiminnan supistamisesta siten, ettei se enää välitä uusia lainoja yritysasiakkailleen. Yhtiö keskittyy jatkossa olemassa olevan kannan hoitoon ja pääomien sekä korkojen hoitamiseen ja palauttamiseen sijoittajille. Toiminnan supistamisen taustalla ovat toimintaympäristössä tapahtuneet muutokset.

Samalla on sovittu, että emoyhtiö Alexandria Pankkiiriliike Oyj ostaa Alexandria Yritysrahoitus Oy:n vähemmistöosakkaiden 27 prosentin omistusosuuden Alexandria Yritysrahoitus Oy:stä nimellisellä kauppasummalla. Ostojen myötä Alexandria Pankkiiriliike Oyj:n omistusosuus Alexandria Yritysrahoitus Oy:stä kasvaa 100 prosenttiin.

Tehdyillä päätöksillä ei ole merkittävää vaikutusta Alexandria -konsernin liiketoimintaan eikä taloudellisiin näkymiin.

Lisätietoja:

Jan Åkesson
Toimitusjohtaja
+358 407312325
jan.akesson@alexandria.fi

Hyväksytty neuvonantaja:

Oaklins Merasco Oy
Puh. 09 6129 670

Alexandria Pankkiiriliike Oyj

Vuonna 1996 perustettu Alexandria on 26 vuoden aikana kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista sijoituspalveluyhtiöistä. Tehtävänämme on auttaa suomalaisia kasvattamaan varallisuuttaan ja elämään rikkaampaa elämää. Alexandria palvelee yli 36 000 asiakastaan 30 paikkakunnalla yli 230 sijoitusalan asiantuntijan voimin. Konsernin muodostavat Alexandria Pankkiiriliike Oyj, Alexandria Rahastoyhtiö Oy, Alexandria Markets Oy, Alexandria Yritysrahoitus Oy sekä Premium Advisors Oy. Yhtiön osake on listattu First North -markkinapaikalla kaupankäyntitunnuksella ALEX.

Tilaa