Alisa Pankki julkistaa aiemmin julkistamattomia taloudellisia tietoja sekä tarkentaa näkymiään vuodelle 2024

Report this content

ALISA PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.5.2024 KLO 15.10 EEST

TÄTÄ PÖRSSITIEDOTETTA EI SAA JULKAISTA TAI LEVITTÄÄ, KOKONAAN TAI OSITTAIN, SUORAAN TAI VÄLILLISESTI, YHDYSVALLOISSA, AUSTRALIASSA, KANADASSA, HONGKONGISSA, JAPANISSA, ETELÄ-AFRIKASSA TAI NÄIHIN MAIHIN TAI MILLÄÄN MUULLA SELLAISELLA ALUEELLA TAI SELLAISELLE ALUEELLE, JOSSA SEN JULKAISEMINEN TAI LEVITTÄMINEN OLISI SOVELTUVIEN LAKIEN TAI SÄÄNTÖJEN VASTAISTA TAI EDELLYTTÄISI LISÄDOKUMENTTIEN LAATIMISTA TAI REKISTERÖINTIÄ TAI MUITA TOIMENPITEITÄ SUOMEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUKAISTEN VAATIMUSTEN LISÄKSI. LISÄTIETOJA ON ESITETTY ALLA KOHDASSA "TÄRKEITÄ TIETOJA".

Alisa Pankki julkistaa aiemmin julkistamattomia taloudellisia tietoja sekä tarkentaa näkymiään vuodelle 2024

Alisa Pankki Oyj (”Alisa Pankki” tai ”Yhtiö”) tiedotti 15.5.2024 toteuttaneensa yhdistymisen PURO Finance Oy:n (”PURO Finance”) kanssa (”Yhdistyminen”). Yhdistymisen toteuttamisen yhteydessä PURO Financen osakkeenomistajille annettiin yhteensä 58 878 721 uutta Alisa Pankin osaketta (”Uudet Osakkeet”) heidän Yhdistymisessä myymiensä PURO Financen osakkeiden mukaisessa suhteessa (”Suunnattu Osakeanti”).

Alisa Pankki julkistaa aiemmin julkistamattomia taloudellisia tietoja sekä tarkentaa näkymiään vuodelle 2024. Edellä mainitut tiedot sisältyvät Alisa Pankin arviolta 16.5.2024 julkaistavaan listalleottoesitteeseen (”Esite”), joka laaditaan Uusien Osakkeiden kaupankäynnin kohteeksi ottamista varten.

Tarkennetut näkymät vuodelle 2024

Alisa Pankki on 16.5.2024 tarkentanut taloudelliset tavoitteet ja näkymät vuodelle 2024 seuraavasti:

”Toimintaympäristön epävarmuus ja yhtiön pääomarakenteen vahvistamiseen tähtäävien toimenpiteiden viivästyminen haastavat edelleen vuoden 2024 tuloskehitystä. Samoin odotettavissa olevalla korkotason laskulla on hieman heikentävä vaikutus Alisa Pankin tulokseen.

Alisa Pankki tiedotti 10.4.2024 yhdistymisestä PURO Finance Oy:n kanssa. Yhdistymisen keskeisinä ajureina ovat arvioidut vahvat synergiat sekä tuotto- että kulupuolella. Synergioiden toteutuessa tuotot yhteensä kasvavat vuonna 2024 verrattuna vuoteen 2023 ja tuloksen ennen kertaeriä ja veroja tilikaudelta 2024 arvioidaan olevan hieman voitollinen (0,5 –1,5 miljoonaa euroa). Vuoden 2024 ensimmäisen vuosipuoliskon tuloksen ennen kertaeriä ja veroja arvioidaan olevan hieman tappiollinen (0,5 –1,5 miljoonaa euroa).

Tavoite konsernin kokonaisvakavaraisuussuhteelle on 16 prosenttia.”

Alisa Pankki esitti aiemmin 15.2.2024 julkaisemassaan tilinpäätöstiedotteessa ja tilikauden 2023 vuosikertomuksessa seuraavat taloudelliset tavoitteet ja näkymät vuodelle 2024:

”Vuonna 2023 saavutimme positiivisen tuloksen, mutta pääomarakenteen vahvistamiseen tähtäävät toimenpiteet eivät epäsuotuisan markkinatilanteen vuoksi edenneet tavoitellussa aikataulussa vuoden 2023 aikana.

Toimintaympäristön epävarmuus ja yhtiön pääomarakenne haastavat edelleen vuoden 2024 tuloskehitystä. Samoin odotettavissa olevalla korkotason laskulla on hieman heikentävä vaikutus pankin tulokseen. Näihin varautuen olemme sopeuttaneet yhtiön kulurakennetta vuoden 2023 toisen vuosipuoliskon aikana.

Uskomme, että saamme toimenpiteet oman pääoman vahvistamiseksi toteutettua vuoden 2024 ensimmäisen puoliskon aikana. Tämän toteutuessa tuotot yhteensä kasvavat vuonna 2024 verrattuna vuoteen 2023 ja tuloksen ennen kertaeriä ja veroja tilikaudelta 2024 arvioidaan olevan voitollinen. Vuoden 2024 ensimmäisen vuosipuoliskon tuloksen ennen kertaeriä ja veroja arvioidaan kuitenkin olevan hieman tappiollinen.

Tavoite konsernin kokonaisvakavaraisuussuhteelle on 16 prosenttia.”

Muutokset taloudellisessa asemassa, tuloksessa ja vakavaraisuudessa tilinpäätöksen 2023 jälkeen

Alisa Pankin taloudellisessa asemassa ja tuloksessa on tapahtunut merkittäviä muutoksia 31.12.2023 ja Esitteen päivämäärän välillä. Alisa Pankin taloudellinen tuloskehitys on ollut alkuvuoden 2024 ajan tappiollinen. Alkuvuoden 2024 tuloskehityksen heikkeneminen on jatkumoa tilikauden 2023 toisella puoliskolla toteutuneelle kehitykselle. Pääomarakenteen vahvistamiseen tähtäävät toimenpiteet eivät epäsuotuisan markkinatilanteen vuoksi edenneet tavoitellussa aikataulussa. Yhtiö tiedotti 24.10.2023 antamassaan tulosvaroituksessa, että luotonantoa on rajoitettu huomioiden Alisa Pankin vakavaraisuustavoite. Lisäksi luottokannan kasvua on rajoittanut varovaisuus luotonannossa liittyen heikentyneeseen suhdannetilanteeseen etenkin yritysasiakkaiden osalta. Edellä mainituista syistä Alisa Pankin tuottokehitys heikentyi, ja Yhtiö antoi vuoden 2023 tilinpäätöstiedotteen yhteydessä 15.2.2024 taloudelliset näkymät, joiden mukaan tilikauden 2024 ensimmäinen puoliskon tulos ennen kertaeriä ja veroja on hieman tappiollinen. Alisa Pankin alkuvuoden 2024 tulos sisältää henkilöasiakkaiden luottokannan ECL-malli- ja parametrimuutoksia, joiden myötä odotettavissa olevien luottotappioiden tulosta heikentävä vaikutus toteutuu entistä varhaisemmassa vaiheessa. Yhtiö arvioi, että yhtä merkittäviä tulosta heikentäviä muutoksia ei toteudu enempää vuoden ensimmäisen puoliskon aikana, ja liiketoiminnan yleinen kehitys on kuluvan vuosipuoliskon loppupuolella alkuvuotta suotuisampaa. Lisäksi Yhdistymisellä arvioidaan olevan positiivinen tulosvaikutus, mutta arvioihin liittyy epävarmuutta.

Alisa Pankin vakavaraisuudessa ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia 31.12.2023 ja Esitteen päivämäärän välillä, lukuun ottamatta Alisa Pankin vähimmäisomavaraisuusasteen laskua 5,8 prosentista 3,4 prosenttiin talletuskannan kasvusta johtuen.

Pro forma -taloudelliset tiedot

Esite sisältää tilintarkastamattomia yhdistettyjä pro forma -taloudellisia tietoja (”Pro forma -tiedot”), jotka on esitetty havainnollistamistarkoituksessa kuvaamaan Yhdistymisessä muodostuneen kokonaisuuden taloudellisia tietoja ikään kuin Yhdistyminen ja Suunnattu Osakeanti olisivat tapahtuneet aikaisempana ajankohtana. Pro forma -tuloslaskelma 31.12.2023 päättyneeltä tilikaudelta esittää Yhdistymisen ja Suunnatun Osakeannin vaikutukset ikään kuin ne olisivat tapahtuneet 1.1.2023. Pro forma -taseessa 31.12.2023 Yhdistymisen ja Suunnatun Osakeannin vaikutukset esitetään ikään kuin ne olisivat tapahtuneet kyseisenä päivänä. Pro forma -tiedot ovat tilintarkastamattomia.

Esitteeseen sisällytetyt Pro forma -tiedot on liitetty kokonaisuudessaan tämän tiedotteen liitteeksi.

Pro forma -tietoja laadittaessa Alisa Pankin ja PURO Financen historiallisiin taloudellisiin tietoihin on tehty oikaisuja, jotka koskevat välittömästi Yhdistymisestä ja Suunnatusta Osakeannista johtuvien tapahtumien vaikutusta. Pro forma -tiedot on esitetty ainoastaan havainnollistamistarkoituksessa. Pro forma -tietoihin sisältyvä hypoteettinen taloudellinen asema ja tulos saattavat poiketa Alisa Pankin todellisesta taloudellisesta asemasta ja tuloksesta. Lisäksi Pro forma -tietojen ei ole tarkoitus antaa viitteitä Alisa Pankin taloudellisesta asemasta tai tuloksesta tulevaisuudessa. Pro forma -tiedot eivät myöskään kuvaa kustannussäästöjä, Yhdistymisen odotettuja hyötyjä, Alisa Pankin strategian vaikutuksia taloudelliseen asemaan tai tulokseen tai tulevaisuudessa syntyviä integraatiokuluja, joita saattaa syntyä Yhdistymisen jälkeen.

Pro forma -tiedoissa Alisa Pankki ja PURO Finance ovat tehneet hankintavastikkeen alustavan kohdistamisen perustuen arvioihin, joiden uskotaan olevan kohtuullisia perustuen PURO Financen 31.12.2023 taseeseen. Alisa Pankilla ei ole ollut pääsyä PURO Financen yksityiskohtaisiin tietoihin, joten esitettävät pro forma -oikaisut ovat alustavia ja perustuvat tällä hetkellä saatavilla oleviin tietoihin. Pro forma -laskelmilla hankintavastike on kohdistettu kokonaan liikearvoon. Lopullinen hankintavastikkeen kohdistaminen perustuu PURO Financen hankittujen varojen ja vastattavaksi otettujen velkojen käypiin arvioihin Yhdistymisen täytäntöönpanopäivänä ja lopulliset arvot tulevat muuttumaan Pro forma -tiedoissa esitetystä hankintalaskelmasta.

Seuraavassa taulukossa esitetään yhteenveto Alisa Pankin tilintarkastamattomista Pro forma -tiedoista ilmoitettuina ajankohtina ja ajanjaksoina:

Alisa Pankki -konserni

IFRS 1-12/2023

ja 31.12.2023

PURO Finance -konserni

FAS1-12/2023

ja 31.12.2023

IFRS-oikaisut

PURO-konserniin

Pro forma -oikaisut

Pro forma1-12/2023

ja 31.12.2023

(tuhatta euroa) (tilintarkastettu) (tilintarkastamaton) (tilintarkasta-maton) (tilintarkasta-maton) (tilintarkastamaton)
 Tuloslaskelmatiedot
Korkokate 14 757 3 132 -4 1 312 19 198
Nettopalkkiotuotot 1 785 0 0 0 1 785

Sijoitustoiminnan

ja liiketoiminnan muut tuotot

158 0 0 0 158
Liiketoiminnan tuotot yhteensä 16 701 3 132 -4 1 312 21 141
Liiketoiminnan kulut yhteensä -11 398 -2 164 1 -1 259  -14 820

Lopulliset ja odotettavissa

olevat luottotappiot

-4 999 -413 -180 - -5 592
Tulos ennen veroja 303 556 -182 53 730
Tuloverot 3 -167 0 0 -164
Tilikauden voitto (tappio) 306 389 -182 53 566
Tasetiedot
Varat yhteensä 312 841 27 033 -748  -9 272 329 854
Velat luottolaitoksille 0 10 657 0 -10 657 0
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 268 864 268 864

Yleiseen liikkeeseen lasketut

velkakirjat

0 4 355 0 -4 355 0

Velat, joilla on huonompi

etuoikeus kuin muilla veloilla

6 210 190 -190 6 210
Muut velat 5 551 6 245 166 0 11963
Siirtovelat ja saadut ennakot 6 054 170 0 0 6 225
Tuloverovelat 0 145 0 0 145
Velat yhteensä 286 679 21 762 166 -15 202 293 406
Oma pääoma yhteensä 26 162 5 271 -914 5 930 36 448
Vakavaraisuustunnuslukuja (tilintarkasta-maton)
Ydinpääomasuhde (CET 1), % 11,9
Vakavaraisuussuhde (TC), % 14,6
Vähimmäisomavaraisuusaste (LR), % 6,5

Pääomarakenne ja velkaantuneisuus

Esite sisältää tietoa Alisa Pankin sekä PURO Finance -konsernin toteutuneesta pääomarakenteesta ja velkaantuneisuudesta tilanteessa 29.2.2024 perustuen Alisa Pankin ja PURO Finance -konsernin tilintarkastamattomiin taloudellisiin tietoihin 29.2.2024.

29.2.2024

29.2.2024

(tuhatta euroa) Alisa Pankki -konserni (IFRS) PURO Finance -konserni (FAS)
(tilintarkastamaton)
Pääomarakenne
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma
Vakuudelliset - 9 012
Vakuudettomat 440 2191)  -
Lyhytaikainen korollinen vieras pääoma yhteensä 440 2191) 9 012
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma
Vakuudelliset - 2 157
Vakuudettomat 26 8781) 5 495
Pitkäaikainen korollinen vieras pääoma yhteensä 26 8781) 7 652
Oma pääoma
Osakepääoma 18 289 3
Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto 19 917 4 707
Muuntoero 4 -
Kertyneet voittovarat -12 046 172
Tilikauden tulos -663 498
Oma pääoma yhteensä 25 501 5 379
Oma pääoma ja korollinen vieras pääoma yhteensä 492 598 22 043
Nettovelkaantuneisuus
Rahavarat2) 331 194 4 833
Maksuvalmius (A) 331 194 4 833
Velat luottolaitoksille ja keskuspankille  - 9 012
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 440 056 -
Vuokrasopimusvelat 163 -
Lyhytaikainen rahoitusvelka yhteensä (B) 440 219 9 012
Lyhytaikainen nettovelkaantuneisuus (C = B-A) 109 025 -4 179
Velat yleisölle ja julkisyhteisöille 20 395 -
Lainat rahoituslaitoksilta - 2 157
Yleiseen liikkeeseen lasketut velkakirjat 6 169 5 495
Vuokrasopimusvelat 314 -
Pitkäaikaiset rahoitusvelat yhteensä (D) 26 878 7 652
Nettovelkaantuneisuus yhteensä (C+D) 135 904 11 831

1) Lyhyt- ja pitkäaikainen vieras pääoma sisältää vuokrasopimusvelkoja Nettovelkaantuneisuus-taulukon mukaisesti.

2) Alisa Pankin rahavarat sisältävät 3,7 miljoonan euron suuruisen Suomen Pankin vähimmäisvarantotalletuksen, jonka käytettävyyteen liittyy rajoituksia.

Taseen ulkopuoliset sitoumukset Alisa Pankissa olivat 6 180 tuhatta euroa 29.2.2024 ja ne olivat pääosin asiakkaille myönnettyjä tililuottoja, joita asiakas ei ole nostanut.

PURO Finance -konsernin taseen ulkopuoliset vastuut 29.2.2024 koostuvat vuokravastuista ja leasingsopimusvastuista yhteensä 226 tuhatta euroa.

ALISA PANKKI OYJ

Hallitus

Lisätiedot

Juha Saari, vt. toimitusjohtaja, Alisa Pankki Oyj

juha.saari@alisapankki.fi

puh. +358 40 6720 595

Jakelu

Nasdaq Helsinki Oy

tärkeimmät tiedotusvälineet

www.alisapankki.fi

Tietoja Alisa Pankista

Alisa Pankki Oyj on suomalainen sujuvamman arjen digitaalinen pankki. Palvelemme sekä yksityishenkilöitä, PK-yrityksiä että talletusvaroilleen kilpailukykyistä korkotuottoa hakevia säästäjiä mutkattomasti, selkeästi ja vastuullisesti. Alisa Pankki Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin päälistalla (ALISA) ja sillä on Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa. www.alisapankki.fi

TÄRKEITÄ TIETOJA

Tämä tiedote ei ole tarjous arvopapereiden ostamiseksi Yhdysvalloissa. Arvopapereita ei saa tarjota tai myydä Yhdysvalloissa ilman rekisteröintiä tai poikkeusta rekisteröintivelvollisuudesta Yhdysvaltojen vuoden 1933 arvopaperilain, muutoksineen, nojalla. Alisa Pankin tarkoitus ei ole rekisteröidä arvopapereita Yhdysvalloissa tai tarjota arvopapereita Yhdysvalloissa.

Tämän tiedotteen levittäminen voi olla lailla rajoitettua, ja henkilöiden, jotka saavat haltuunsa tässä tiedotteessa mainittuja asiakirjoja tai muita tietoja, on hankittava tiedot näistä rajoituksista ja noudatettava niitä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole tarkoitettu julkistettavaksi tai levitettäväksi, suoraan tai välillisesti, Australiassa, Kanadassa, Hongkongissa, Japanissa, Etelä-Afrikassa tai Yhdysvalloissa tai näihin maihin. Näiden rajoitusten noudattamatta jättäminen voi johtaa näiden maiden arvopaperilakien rikkomiseen. Tätä tiedotetta ei ole suunnattu eikä tarkoitettu levitettäväksi millekään henkilölle tai taholle tai käytettäväksi minkään henkilön tai tahon toimesta, jolla on kansalaisuus tai joka asuu tai oleskelee missä tahansa paikassa, osavaltiossa, maassa tai muulla alueella, jossa tällainen levittäminen, julkistaminen, saatavilla olo tai käyttäminen olisi lakien tai määräysten vastaista tai mikäli kyseisellä alueella vaaditaan rekisteröintejä tai lupia.

Tämä tiedote ei ole Esiteasetuksessa ((EU) 2017/1129) tarkoitettu esite eikä sellaisenaan tai osaksi muodosta eikä sitä tule pitää tarjouksena myydä tai tarjouspyyntönä ostaa, hankkia tai merkitä mitään arvopapereita tai kehotuksena sijoitustoimintaan ryhtymiseen.

Mitään sopimusta, sitoumusta tai sijoituspäätöstä ei tule tehdä perustuen tämän tiedotteen osaan tai tietoon sen levittämisestä, eikä näihin tule luottaa minkään sopimuksen, sitoumuksen tai sijoituspäätöksen yhteydessä. Tämän tiedotteen sisältämiä tietoja ei ole riippumattomasti vahvistettu. Mitään nimenomaisia tai epäsuoria takeita, vakuutuksia tai sitoumuksia ei ole annettu koskien tässä tiedotteessa annettujen tietojen tai näkemysten oikeudenmukaisuutta, virheettömyyttä, täydellisyyttä tai oikeellisuutta, eikä näihin tule luottaa. Alisa Pankin tai mikään tämän lähipiiriin kuuluvista tahoista, neuvonantajista tai edustajista tai mikään muu taho ei ole vastuussa mistään (tuottamuksella tai muutoin aiheutetusta) vahingosta, joka aiheutuu tämän tiedotteen käytöstä tai sen sisällöstä tai muutoin tämän tiedotteen yhteydessä. Jokaisen on luotettava omaan selvitykseensä ja analyysiinsä Alisa Pankista, tämän tytäryhtiöistä, arvopapereista ja järjestelystä, mukaan lukien näihin liittyvät hyödyt ja riskit.

Avainsanat: