Fellow Finance Oyj alentaa ohjeistustaan vuodelle 2019

Report this content

FELLOW FINANCE OYJ YHTIÖTIEDOTE, SISÄPIIRITIETO 30.12.2019 KLO 16:00

Fellow Finance Oyj on viimeisen neljänneksen arvioidun tuloksensa perusteella päättänyt alentaa ja tarkentaa koko vuodelle 2019 annettua ohjeistustaan. Merkittävin syy ohjeistuksen muuttamiselle on odotettua alhaisempi välitettyjen lainojen määrä viimeisellä vuosineljänneksellä.

 

Uusi ohjeistus vuodelle 2019

Fellow Finance -konsernin vuoden 2019 liikevaihdon odotetaan kasvavan noin 19% ja oikaistun liikevoiton olevan alhaisempi kuin vuonna 2018.

Aiempi ohjeistus vuodelle 2019

Fellow Finance -konsernin vuoden 2019 liikevaihdon odotetaan kasvavan yli 20% ja oikaistun liikevoiton olevan alhaisempi kuin vuonna 2018.

Fellow Finance julkistaa tilinpäätöstiedotteen vuodelta 2019 perjantaina 14.2.2020.

 

FELLOW FINANCE OYJ

 

Lisätietoja antaa:

Jouni Hintikka, toimitusjohtaja, Fellow Finance Oyj

jouni.hintikka@fellowfinance.fi

puh. +358 40 585 5009

 

Hyväksytty neuvonantaja:

Evli Pankki Oyj, puh. +358 40 5796210

 

Fellow Finance Oyj

Fellow Finance Oyj on vuonna 2014 toimintansa aloittanut kansainvälisesti toimiva, kasvuhakuinen joukkorahoituspalveluita tarjoava fintech-konserni. Yhtiön liiketoiminnan kannalta keskeisin sen tarjoamista palveluista on Yhtiön ylläpitämä Pohjoismaiden johtava¹ lainamuotoinen joukkorahoitus- ja vertaislaina-alusta, jota on käyttänyt jo yli 775 000 asiakasta noin 70 maasta. Fellow Finance Oyj:llä on Finanssivalvonnan myöntämä maksulaitoksen toimilupa ja yhtiö on listattu Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yhtiöllä on noin 2 500 osakkeenomistajaa.

¹Välitetyn rahoituksen määrällä mitattuna. Lähde: Brismo Market Data (tiedot haettu 30.12.2019)

Avainsanat:

Tilaa