Fellow Pankki Oyj:n vuosikertomus vuodelta 2022 on julkaistu

Report this content

FELLOW PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 16.3.2023 KLO 14:15 EET

Fellow Pankki Oyj on julkaissut vuoden 2022 vuosikertomuksen. Vuosikertomus sisältää yhteenvedon yhtiön tärkeimmistä tapahtumista vuonna 2022, toimitusjohtajan katsauksen sekä yhtiön tilinpäätöksen, hallituksen toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen tilikaudelta 2022.

Lisäksi Fellow Pankki on julkaissut erillisenä kertomuksena selvityksen hallinto- ja ohjausjärjestelmästä sekä erillisinä dokumentteina Capital and Risk management -raportin ja palkitsemisraportin vuodelta 2022. Yhtiö on myös julkaissut palkitsemispolitiikan. 

Vuosikertomus, selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, palkitsemisraportti ja palkitsemispolitiikka ovat saatavilla suomeksi ja englanniksi. Capital and Risk management -raportti on saatavilla englanniksi.

Fellow Pankki julkaisee vuosikertomuksen myös European Single Electronic Format (ESEF) -raportointivaatimusten mukaisesti XHTML-tiedostona. Konsernitilinpäätöksen päälaskelmat ja liitetiedot on merkitty XBRL-merkeillä. Tilintarkastajat eivät ole varmentaneet ESEF-raportointia.

Vuosikertomus 2022 on tämän tiedotteen liitteenä sekä XHTML-tiedostona että PDF-tiedostona. Myös selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä, Capital and Risk management -raportti, palkitsemisraportti ja palkitsemispolitiikka ovat tämän tiedotteen liitteenä. Raportit ovat saatavilla myös osoitteessa www.fellowpankki.fi/yritys/raportit-ja-esitykset.

Lisätietoja

Teemu Nyholm

Toimitusjohtaja

teemu.nyholm@fellowpankki.fi

+358 50 577 1028 

Fellow Pankki lyhyesti

Fellow Pankki Oyj on uusi suomalainen sujuvamman arjen digitaalinen pankki. Palvelemme sekä yksityishenkilöitä, PK-yrityksiä että talletusvaroilleen kilpailukykyistä korkotuottoa hakevia säästäjiä mutkattomasti, selkeästi ja vastuullisesti. Fellow Pankki Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin päälistalla (FELLOW) ja sillä on Finanssivalvonnan myöntämä toimilupa. www.fellowpankki.fi

Avainsanat: