Dingle ehdolla Euroopan kasvuyritysten kärkikaartiin
Suomalaisyritys Dingle on kasvanut Pohjoismaiden johtavaksi sosiaalisen liiketoiminnan yritykseksi hurjaa vauhtia. Nyt yritys on valittu ehdolle arvostettuun European Business Award – kilpailuun Vuoden kasvustrategia –kategoriassa.
Dingle aloitti toimintansa yhdellä työntekijällä Helsingin keskustassa kuusi vuotta sitten. Varsinaisen start up –vaiheen jälkeen Dingle on laajentanut toimintaansa merkittävästi ja vakiinnuttanut asemansa alan huippuosaajana. Nykyään Dinglen pääkonttorilla työskentelee Helsingissä yli 50 sosiaalisen liiketoiminnan huippuosaajaa ja yrityksellä on sivukonttori Tukholmassa.
Dinglen kasvutarina on kuin oppikirjasta: Palvelutarjooma ja osaaminen on kehittynyt yrityksen kasvun myötä. Samoin liikevaihto. Yrityksen liikevaihto nousi vuoden 2014 tuloksessa 3,1 miljoonaan euroon. Vuonna 2015 yrityksen liikevaihto kasvoi edellisestä vuodesta 90 prosenttia ja kohosi 4,3 miljoonaan euroon.
”Näin jälkeenpäin katsottuna osasimme tarttua sosiaalisen median murrokseen osana yritysten toimintaa juuri oikealla hetkellä. Kun tekee asiakaille loistavaa tulosta ja samalla muistaa rohkeasti monipuolistua, kehittyä ja laajentua, on uudella tulijallakin mahdollisuudet vakiinnuttaa asemansa markkinoilla”, kertoo yritystä alkutaipaleesta lähtien luotsannut perustajajäsen, toimitusjohtaja Juho Jokinen.
Sosiaalisen liiketoiminnan yritys kasvoi lupaavasta start upista vakaaksi kasvuyritykseksi
Nykyään Dingle tarjoaa kokonaislaatuisia markkinointi- ja konsultaatiopalveluita sekä uusia verkkovuorovaikutus-palveluita jo yli 100 yritykselle. Asiakaslistalta löytyy tuttuja yrityksiä kuten Spotify, St1, DNA, Lippupiste, Finavia, Findus ja Ruokakesko.
Dingle teki merkittävän avauksen myös Ruotsin markkinoilla saadessaan vastuullensa viime vuoden lopulla Taxi Stockholmin digitaalisen markkinointikonseptin. Jokinen on vakuuttunut, että suomalaisinnovaatioille ja startupeille on kansainvälisillä markkinoilla kysyntää jatkossakin.
"Olemme sydämeltämme kansainvälisiä. Jo viisi vuotta sitten palvelimme asiakkaita kaikissa pohjoismaissa mutta ilman paikallista asiakasjohtoa. Olen vakuuttunut, että suomalainen markkinointiosaaminen on vientituote, siksi rakennamme nyt omaa toimistoa Tukholmassa," Jokinen jatkaa.
Viime vuoden Slushissa puhuneen, Nokian entisen toimitusjohtajan Jorma Ollilan mukaan startupissa kaikki lähtee toimitusjohtajasta. Ollilan mielestä startupin toimitusjohtaja on keskiössä niin tiiminrakentamisessa, ideoinnissa kuin toteuttamisessa*). Jokinen puoltaa näkemystä.
”Myynnin ja markkinoinnin ohella, toimitusjohtajan pitää osata luotsata yrityksen tuotekehitystä, kasvua ja asiakaskantaa”, Jokinen summaa.
”Myynti on yksi tärkein osa-alue yrityksen menestyksekkään liiketoiminnan kannalta. Dingle on vahvan myyntiosaamisensa ja tarkan bisnesvainunsa vuoksi osannut kasvaa siellä, missä sosiaalisen liiketoiminnan osaamiselle on kysyntää”, kertoo Dinglen emoyhtiön Aller Median B2B-liiketoiminnan johtaja Janne Pullinen.
Katso Dinglen ehdokasvideo: http://www.businessawardseurope.com/vote/detail-new/finland/16134
*Lähde: Kauppalehti
Lisätietoja: Taru Laurila, myynti- ja markkinointipäällikkö, Dingle +358 44 735 6970
Dingle on Pohjoismaiden suurin sosiaalisen liiketoiminnan asiantuntijayritys, joka tarjoaa yritysjohdon, myynnin, markkinoinnin ja asiakaspalvelun konsultointipalveluja mahdollistaakseen digitaalisuuden hyödyt yritysten liiketoiminnassa. Dinglen ydinosaamisaluetta ovat sosiaalisen median käytön strateginen suunnittelu, prosessikonsultointi, konseptisuunnittelu sekä sisällön ja tekniikan tuotanto. Dingle perustettiin vuonna 2009. Toimintansa aikana yritys on ollut suunnittelemassa ja toteuttamassa yli sadan suomalaisbrändin digitaalista liiketoimintaa. Dinglen Helsingin ja Tukholman toimistoilla työskentelee yhteensä yli 50 sosiaalisen liiketoiminnan asiantuntijaa. Vuoden 2014 lokakuussa Aller Media osti koko Dinglen osakekannan. www.dingle.fi
European Business Award – kilpailun tavoitteena on nostaa esiin menestyksekkäimmät ja innovatiivisimmat yritykset Euroopassa. Yhdeksättä kertaa järjestettävässä kilpailussa mukana 32 000 organisaatioita 32 eri maasta. Kilpailun toiseen vaiheeseen valittiin 678 yritystä tai organisaatiota edustamaan maataan. Suomesta mukaan valittiin 15 yritystä. www.businessawardseurope.com
Avainsanat: