Microsoft lähemmäksi kuluttajia Suomi24:n avulla

Report this content

Suomi24 ja Microsoft testaavat yhdessä yritysprofiilia, joka mahdollistaa suoran ja aidon kommunikoinnin kuluttajien kanssa.

Tietokonejätti Microsoft on mukana Suomi24 yhteisössä uuden yritysprofiilin kautta. Yritysprofiili toimii osana Microsoftin Perhe on parasta aikaa -kampanjaa, joka korostaa teknologian roolia perheen yhteisen ajan mahdollistajana ja parantajana. Microsoft kohtaa viikoittain yli 1,3 miljoonan keskustelijan massan ja ottaa omalla toiminnallaan askeleen lähemmäksi kuluttajia tarjoamalla heille lisäarvoa hyötyjen ja käyttövinkkien muodossa. Tuotteen varsinainen lanseeraus tapahtuu vuoden 2012 puolella.

Yritysprofiili on täysin uusi, kaikille avoin profiili, jonka avulla Microsoft jalkautuu suomalaisten kuluttajien keskuuteen. Innokkaimmat voivat ryhtyä seuraamaan yrityksen hyötyvinkkejä myös Twitter-tyyliin. Tuotteen varsinainen lanseeraus tapahtuu vuoden 2012 puolella.

Yrityksille profiili toimii nopeana väylänä palvella asiakkaitaan ja käyttäjille yritysten tavoittaminen sekä tiedon saaminen tulevat entistä helpommaksi. Suomi24:ssä Microsoftin asiantuntijat osallistuvat aktiivisesti muiden muassa Tietotekniikka-, Perhe- ja Viihde-kategorioissa käytävään keskusteluun. Käyttäjät saavat neuvoja ja ohjeita arkipäivän käyttötilanteisiin sekä vinkkejä Windowsin, Windows-puhelimen, Officen, Xboxin ja Kinectin käyttöön.

 ”On loistavaa, että Microsoft on jalkautunut kansan pariin Suomi24:ssä, sillä heistä ja muista yrityksistä keskustellaan paljon palstoillamme. Jatkossa myös muilla yrityksillä on mahdollisuus luoda oma profiili ja osallistua aktiivisesti keskusteluihin”, Suomi24:n johtaja Jarno Alastalo sanoo.

Yritysprofiili on tunnistettavissa sen yhteyteen lisätystä ikonista. Microsoftin yritysprofiili toimii aktiivisesti Suomi24:ssä 31.1.2012 saakka. Siihen asti jokainen palvelussa vieraileva voi tutustua profiiliin ja osallistua keskusteluun.

”Kokemuksemme Suomi24:n yritysprofiilista on ollut myönteinen. Olemme pystyneet luomaan hyvän keskusteluyhteyden suomalaisiin tuotteidemme käyttäjiin ja olemme erityisen iloisia siitä. Myös antamiamme tuotteiden kuten Windows 7 sekä Windows Live -palveluiden käyttövinkkejä on arvostettu lukijoiden keskuudessa kovasti”, tuotemarkkinointipäällikkö Tanja Säde sanoo.

Lisätietoja:
Jarno Alastalo, johtaja, Suomi24, Aller Media Oy, puh. 09 8621 7000.
Tanja Säde, tuotemarkkinointipäällikkö Windows, Microsoft Oy, 040 733 0750, tanja.sade@microsoft.com

Microsoftin brändiprofiili: http://mina.suomi24.fi/microsoft_perhe#page=1&tab=1

Suomi24 on Aller Media Oy:n omistama, Suomen suurin verkkoyhteisö, jossa TNS Metrixin mukaan vierailee viikoittain yli 1,3 miljoonaa käyttäjää. Verkkoyhteisön 2400 keskustelupalstalle on kirjoitettu jo yli 52 miljoonaa viestiä. Suomi24:n muita palveluita ovat Suomen suosituin treffipalvelu, markkinapaikka Tori sekä neljännesmiljoonan suomalaisen käyttämä sähköpostipalvelu.