Vapaaottelija Makwan Amirkhani palkittiin somesankaruudestaan Some Awardsissa
Sosiaalisen median onnistumisia ja luovia ratkaisuja palkitsevan maan ykkösjuhlan Some Awardsin palkinnot on jaettu Helsingin Vanhalla Ylioppilastalolla. Kansakunnan tuoreina sometähtinä palkittiin muun muassa sarjakuvasatiiri Finnish Nightmares, Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä ja aikoinaan Big Brotherista julkisuuteen ponnistanut Niko Saarinen.
Vapaaottelijana tunnettu Makwan Amirkhani palkittiin someosaamisestaan Some Awards 2016 -juhlan Someteko-palkinnolla torstai-iltana Helsingissä. Tuomaristo kiitteli Amirkhania erityisesti hänen kyvystään vaikuttaa positiivisesti ja voimakkaasti ihmisten mielipiteisiin ja asenteisiin somessa.
”Olen onnellinen, jos pystyn somessa antamaan ihmisille arkipäivään positiivisia fiiliksiä. Saan siitä myös omaan elämääni paljon positiivista energiaa”, Makwan Amirkhani hehkuttaa voittoaan.
Somevaikuttajana palkittiin Finnish Nightmares, joka nousi muutamassa kuukaudessa kirkkaimpien suomisomen tähtien joukkoon. Tuomariston mukaan Finnish Nightmares liikuttaa ja kuvaa oivaltavasti somessa suomalaisia ja suomalaisuutta.
Juhlassa jaettiin ensimmäistä kertaa myös Somepomo-palkinto, jonka sai Marttaliiton toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä. Tuomaristo perusteli Heikkilän ylivoimaista voittoa ihmisläheisellä somejohtajuudella, jonka avulla hän muokkaa vahvasti Marttaliiton brändiä somessa.
Muita illan voittajia olivat Somestara Niko Saarinen, joka on ottanut upeasti haltuunsa erilaiset somekanavat. Paikallissome-palkinnon vei somerolainen MunaEggsPress, joka on luonut ja kasvattanut liiketoimintansa somen avulla.
Somelähettiläät-pysti jaettiin Docventuresille, jonka uudenlaisessa mediakonseptissa somekanavat täydentävät upeasti dokumenttiydintä. Someilmiö-palkinto luovutettiin kouvolalaiselle Klikinsäästäjälle, jota tuomaristo kiitteli suomalaiseen mediakäyttäytymiseen vaikuttamisesta.
Somemarkkinointiin luovasti panostanut Billebeino pokkasi Somemarkkinoija-palkinnon. Someasiakaskokemuksesta puolestaan palkittiin Tallink Silja, jonka somessa soljumista tuomaristo luonnehti esimerkillisen vuorovaikutukselliseksi.
”Yksittäisiä somekohuja merkittävämpää on se, kuinka laajasti ja tuloksellisesti sosiaalista mediaa osataan Suomessa jo käyttää. Joka vuosi olemme saaneet palkita yhä onnistuneempia sometekoja. Vaikka et olisi digitalisaatiossa yhtä pitkällä kuin sarjojemme voittajat, aloita näin: tutustu valitsemiimme voittajiin, varasta paras ajattelu ja ryhdy hommiin. Tässä terveiset myös yrityksille”, summaa Allerin toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä.
Some Awardsia juhlittiin tänä vuonna kolmannen kerran ja sen juonsi legendaarinen urheilutoimittaja Kaj Kunnas. Some Awardsia järjestää Aller Media.
Pressikuvat: https://www.flickr.com/photos/someawardssuomi/
Tuomariston perustelut
Somemarkkinoija 2015: Billebeino
Billebeino on rakentanut markkinointinsa hyvin vahvasti sosiaaliseen mediaan ja brändilähettiläiden varaan. Se on onnistunut luomaan ympärilleen väriä tunnustavan lahkon, joka markkinoi tuotteita intohimoisesti kaikissa kanavissa.
Someasiakaskokemus 2015: Tallink Silja
Tallink Silja on kasvanut ja kehittänyt toimintaansa sosiaalisessa mediassa vahvasti viimeisen vuoden aikana. Voittaja vaikuttaa kaikissa somekanavissa, kanavien erikoispiirteitä kunnioittaen, ja se erottuu positiivisesti kilpailijoistaan. Se on rakentanut ympärilleen vahvat faniyleisöt.
Somelähettiläät 2015: Docventures
Docventures on onnistunut vuosi toisensa jälkeen luomaan laajaa merkityksellistä keskustelua suomisomeen ja aloittamaan yhteiskunnallisesti merkittäviä kampanjoita. Ei voi enää puhua vain televisio-ohjelmasta, sillä sosiaalinen media on kietoutunut niin tiiviisti ohjelman ytimeen täydentämään kokonaiselämystä.
Somepomo 2015: Marianne Heikkilä
Johtajana Heikkilä on somessa helposti lähestyttävä. Hän näyttäytyy somessa edustamaansa organisaatiota kunnioittaen ja siitä luontevasti viestien. Somekanavissa hän paljastaa sopivasti myös itsestään. Hän seuraa ja ottaa kantaa aktiivisesti.
Somevaikuttaja 2015: Finnish Nightmares
Finnish Nightmares keräsi ylivoimaisesti suurimman yksittäisen äänimäärän. Se ponkaisi hujauksessa viime syksynä suomisomen kartalle ja valloitti sydämet yli rajojen. Voittajan kädenjälki lisää kulttuuritietoutta suomalaisuudesta huumorin kautta ja antaa luvan nauraa meille, kummallisille suomalaisille.
Somestara 2015: Niko Saarinen
Saarinen on luonut nahkansa uudelleen somen kautta ja rakentanut siellä ympärilleen valtavan yleisön monissa kanavissa, viimeisimpinä Snapchatissa ja Periscopessa. Hän herättää ristiriitaisia tunteita, mutta on myös valmis kohtaamaan erilaiset mielipiteet ja keskustelemaan. Hän noudattaa aina somen tärkeintä periaatetta: ole aito oma itsesi.
Paikallissome 2015: MunaEggsPress
Paikallissome-kategoriassa oli ehdolla muna ja kana. Tällä kertaa muna voitti. MunaEggsPress on rakentanut paikallisesta liiketoiminnasta laajempaa nerokkaalla bisnesidealla, jonka markkinointi ja tiedotus nojaavat sosiaaliseen mediaan. Innostava esimerkki, kuinka hyvä idea kasvaa liiketoiminnaksi.
Someilmiö 2015: Klikinsäästäjä
Klikinsäästäjä on antanut kasvot ilmiölle ja koonnut ympärilleen laajan samanmielisten joukon. Tuomaristo uskoo, että voittaja on tekemisellään jo vaikuttanut suomalaiseen mediakenttään tuomalla asiaansa aktiivisesti ja terävästi esiin. Haluamme myös nähdä heidän somessa lupaamansa voittojuhlat Kouvolan torilla.
Someteko 2015: Makwan Amirkhani
Amirkhani on viihdyttäjä ja vaikuttaja samassa paketissa. Hän on esikuva, jota aikamme kaipaa juuri nyt, tässä hetkessä. Hän on sinivalkoinen urheilusankari ja kansainvälinen suomalainen.
Kunniakirjat Someteoista
Meillä on unelma ja Vainkuhajutut
Meillä on unelma teki suomalaista poliittista historiaa. Samalla se näytti, kuinka muutaman aktiivisen ihmisen ajatus voi sosiaalisen median avulla kasvaa vaikuttavaksi massatapahtumaksi.
Vainkuhajutut-meemi levisi todella laajalle eikä suomen kielellä leikitteleviltä kalajutuilta ole voinut välttyä kukaan suomalainen sosiaalista mediaa käyttävä kansalainen. Kuhasta tuli koko kansan virallinen viihdyttäjä.
Lisätiedot: Eveliina Nera, Communications Manager, Aller Media oy, 0440203622
Aller Media Oy on innovatiivinen, moderni media-ja markkinointitalo, joka on tunnettu vahvoista brändeistään. Uskomme vapaaseen sanaan, tiedon avoimuuteen ja vuorovaikutukseen. Aller Median ydinosaamista ovat viihde, lifestyle, digitaaliset mediakonseptit, sisältömarkkinointi, sosiaalinen liiketoiminta ja sen kehittäminen. Vision ja uudistumiskyvyn ansiosta Aller Medialla on vahva markkina-asema. Aller tuottaa Suomen himotuimmat aikakausbrändit. Allerin tunnetuimmat tuotemerkit ovat Suomi24, Dingle, Seiska, ELLE, Koti ja keittiö, Fit, Katso, Oma Aika, Olivialehti.fi, Costume.fi, Divaanblogit.fi ja All Over Press. Yritys työllistää Suomessa noin 250 henkilöä. www.aller.fi
Avainsanat: