Seppo Ronkainen aloittaa Alligo Suomen maajohtajana

Report this content

Seppo Ronkainen aloittaa 1.12.2022 Alligon uutena maajohtajana Suomessa. Alligo tunnetaan Suomen markkinoilla konseptibrändeillä TOOLS ja Grolls.

Seppo Ronkaisella on tausta monikansallisista ja globaaleista yrityksistä, kuten Metso:Outotecistä ja Wärtsilästä. Hän on toiminut toimitusjohtajana keskisuurissa, kasvua hakevissa yrityksissä. Sepolla on laaja kokemus yrityksen eri toiminnoista. Enimmäkseen hänellä on ollut tulosvastuu tai vastuu myynnistä ja hänellä on aina ollut rooli, jossa yritystä kehitetään.

- Alligo on erittäin mielenkiintoisessa vaiheessa ja strategia on hyvin vakuuttava. Olen ollut suurissa yrityksissä, joissa työskennellään integroidusti ja tunnen Suomen markkinat hyvin, joten kokemukseni sopii hyvin Alligoon, kertoo tuleva maajohtaja Seppo Ronkainen.

– Koemme, että Sepolla on hyviä johtajuusominaisuuksia rakentamaan vahvasti sitoutuneita tiimejä. Näillä ominaisuuksilla näemme, että hän on vahvuus konsernillemme ja tulevalle kasvullemme, sanoo Clein Ullenvik, Alligon toimitus- ja konsernijohtaja.

Tukholmassa 24. lokakuuta 2022

Lisätietoja antaa:

Clein Ullenvik, toimitus- ja konsernijohtaja Alligo

Puhelin +46 8 712 00 00

Hanna Alasaari, Suomen henkilöstöjohtaja

Puhelin + 358 50 518 5001

Klas Wahlström, pohjoismainen henkilöstöjohtaja

Puhelin +46 8 727 27 12

Tietoja Alligosta

Alligo on Pohjoismaiden johtava toimija työvaatteiden, henkilösuojaimien, työkalujen ja tarvikkeiden alalla. Konsernin liikevaihto on noin 8 500 MSEK vuodessa ja sillä on noin 2 300 työntekijää. Suomessa asiakkaat kohtaavat Alligon konseptibrändeillä TOOLS ja Grolls. Alligo AB on listattu Nasdaq Tukholmassa kesäkuusta 2017 lähtien. Lue lisää osoitteessa www.alligo.com.

Tilaa

Multimedia

Multimedia