Peli- ja musiikkibisneksen mahdollisuudet ja synergia
Pelisilmää, sävelkorvaa – tarinoita suomalaisesta peli- ja musiikkiviennistä on ensimmäinen kirja, jossa suomalaista peli- ja musiikkibisnestä tarkastellaan yksien kansien välissä ja jonka tavoitteena on nostaa esiin näiden kasvualojen mahdollisuuksia ja synergiaa. Luit oikein. Myös musiikkibisnes nähdään kirjassa kasvavana toimialana. Teoksen perustana on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Tekes-rahoitteinen FLUID-tutkimusprojekti.
Pelisilmää, sävelkorvaa ilmestyy suomeksi 25.9.2014 ja englanniksi lokakuussa nimellä The Playing Finn – Stories on successful game development and music export.
MIKSI SUOMALAISUUS ON MAAILMALLA MYYVÄ BRÄNDI?
Suomalaisilla on maailmalla hyvä maine. Kansainvälisessä mediassa Suomea esitellään teknologiaosaamisen ja startup-yrittäjyyden mekkana. Paitsi kysymykseen, miksi suomalaisuus on maailmalla myyvä brändi, Pelisilmää, sävelkorvaa antaa vastauksen myös seuraaviin:
- Miksi pelialan yritysten kannattaa juuri nyt kokeilla siipiään Japanissa?
- Millaisia uusia palveluita voi syntyä musiikkiteollisuuden ja -teknologian murroksessa?
- Miksi on tärkeämpää löytää hyviä ihmisiä kuin hyviä ideoita?
- Miten suomalaiset peliyrittäjät kehittävät liiketoimintaansa?
- Mitkä kolme myyttiä edelleen hidastavat digitaalisten musiikkipalveluiden kehitystä?
- Miksi Piilaakson hengessä toimiminen on keskeistä?
- Miten Team Finland toimii viennin ruohonjuuritasolla: Miten pieni suomalainen pelifirma Uplause onnistui avaamaan ovet NHL:ään? Miten heimomarkkinointi auttoi metalliyhtye Mokomaa Japanissa? Miten luodaan menestystarina Los Angelesissa Iron Skyn ja Duudsonien tapaan?
MITÄ ANNETTAVAA PELI- JA MUSIIKKIALOILLA ON LIIKE-ELÄMÄLLE YLEISESTI?
Kirjan perimmäinen tarkoitus on herättää keskustelua ja ideoita siitä, miten peli- ja musiikkialojen menestysten taustalla olevat opit saadaan leviämään suomalaiseen liike-elämään laajemmin. Niipola toteaa: ”Suomessa luodaan nyt maailman mittakaavassakin vaikuttavia menestystarinoita. Kysehän ei ole ’vain peleistä’. Kyse on siitä, miten digitaalisessa maailmassa luodaan todellisia elämyksiä ja merkityksiä, rakennetaan brändiä. Ja erityisesti siitä, että nerokas markkinointi vaikuttaa ratkaisevasti tuotteen myyntiin. Jos Rovion markkinointia tutkitaan Coca-Colan päämajassa Atlantassa, espoolaisfirmalla on varmasti opetettavaa myös suomalaisille yrityksille!”
SISÄLTÖ JA KIRJOITTAJAT
Pelisilmää, sävelkorvaa tarkastelee suomalaisen peli- ja musiikkialan toimintatapoja, liiketoimintamalleja ja verkostoja erityisesti Japaniin ja Yhdysvaltoihin suuntautuvien vientitoimien näkökulmasta. Kirjan rungon muodostavat seitsemän itsenäistä artikkelia, joiden näkökulmat perustuvat tutkimustietoon, haastatteluihin sekä kirjoittajien omiin havaintoihin ja kokemuksiin. Sisällöstä kokonaisuudessaan vastaavat Karjalainen, Lehtonen ja Niipola. Muut kirjoittajat ovat FLUID-tutkijat Anna Salo-Toyoki ja Rodrigo Cervantes sekä asiantuntijat Tero Kuittinen New Yorkista, DI Laura Laaksonen ja Aalto-yliopiston muotoiluliiketoiminnan professori Mikko Koria.
Taiteen tohtori, KTM Toni-Matti Karjalainen (40) aloittaa syyskuun alussa akatemiatutkijana Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Tätä ennen Karjalainen on toiminut tutkimuspäällikkönä poikkitieteellisessä IDBM-ohjelmassa, jonka osana FLUID-tutkimusprojekti toteutettiin. Hän on luennoinut useissa yliopistoissa, kouluissa ja yrityksissä ympäri maailmaa ja on ensi vuonna Suomessa järjestettävän akateemisen Modern Heavy Metal -konferenssin vastuujärjestäjä. Karjalainen on ollut hevimetallin ja raskaan rokin suurkuluttaja jo yli kolmekymmentä vuotta. Lisää infoa STT 28.7.2014 "Heviälymystö" kokoontuu ensi kesänä Helsingissä ja http://www.tonimattikarjalainen.info.
KTT, VTK Miikka J. Lehtonen (30) on vastikään väitellyt Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa tiedon visualisoinnista. Hän on toiminut IDBM-ohjelman FLUID-projektissa projektipäällikkönä ja aloittaa syyskuussa post doc -tutkijana tokiolaisessa Hitotsubashi-yliopistossa. Lehtonen on toimittanut kaksi Japania käsittelevää kirjaa ja työskennellyt muun muassa Yhdysvalloissa, Tanskassa ja Japanissa. Hän on pelien sekakäyttäjä ja Rilakkuma-fani. Lisää infoa https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/12940 ja http://miikkalehtonen.wordpress.com/.
FM Jani Niipola (38) on tietokirjailija ja luova johtaja. Hän on työskennellyt vuosia toimittajana Italiassa ja USA:ssa ja kirjoittanut muun muassa tietokirjat Pelisukupolvi – suomalaisen peliteollisuuden menestystarina (Johnny Kniga, 2012) ja Vapaa tyyli – miehen pukeutumissäännöt ja kuinka niitä rikotaan (Johnny Kniga, 2014). Lisäksi Niipola tunnetaan Duudsonit-kirjojen kirjoittajana. Niipolan suosikkipeli on se, jossa hän on itse hahmona: Max Payne. Lisää infoa http://yhdenmiehentyyli.com.
Haastattelut ja arvostelukappaleet: noo&logos, Mia Salo 040 5851158, mia.salo@noologos.fi
Lisätiedot:
Toni-Matti Karjalainen 0503574047, toni-matti.karjalainen@aalto.fi, @tmkarjalainen
Miikka J. Lehtonen 040 7050 297, miikka.j.lehtonen@aalto.fi, @miikkalehtonen
Jani Niipola 040 741 22 86, jani.niipola@gmail.com, @janiniipola
Kustantaja:
Kustannustoimittaja Hanna Virusmäki 040 342 4759, hanna.virusmaki@talentum.fi
Kustannuspäällikkö Suvi Aalto 040 342 4745, suvi.aalto@talentum.fi
(Tiedotteen laatinut noo&logos)
Mediayhtiö Talentum tarjoaa ammattilaisille lehtiä, ammattikirjoja, seminaareja ja online-palveluita. Talentumin tuottamat mediasisällöt perustuvat vahvaan osaamiseen ja journalistiseen ammattitaitoon.
Avainsanat: