Alma Media nostaa omistusosuuttaan DOKS-palvelusta

Report this content

Alma Media Oyj                         Lehdistötiedote                          30.4.2024  

ALMA MEDIA NOSTAA OMISTUSOSUUTTAAN DOKS-PALVELUSTA  

Alma Media Oyj on nostanut omistusosuuttaan Suomen Tunnistetieto Oy:stä 75 prosenttiin. Suomen Tunnistetiedon DOKS-palvelu tarjoaa tehokkaan ja turvallisen digitaalisen työkalun rahanpesulain velvoitteiden hoitoon, pakoteseurantaan sekä yleisesti asiakkaan tunnistamiseksi ja tuntemiseksi (Know Your Customer, KYC-prosessi).   

DOKS-palvelu lanseerattiin vuonna 2019. Vuonna 2023 yhtiön liikevaihto ylitti miljoona euroa. Alma Media Oyj on lisännyt omistusta yhtiöstä vaiheittain: kesällä 2021 hankittiin 25 ja huhtikuussa 2023 omistus nousi 51 %:iin. Nyt toteutettu osakekauppa on jatkoa aiempiin hankintoihin ja yrityskaupan viimeinen vaihe toteutetaan sopimuksen mukaan ensi keväänä.  

“Alma Media hakee kasvua yrityksille suunnatuista skaalautuvista digitaalisista palveluista. Jatkuvasti lisääntyvä sääntely kasvattaa compliance-prosesseja tukevien palveluiden kysyntää”, sanoo johtaja Juha-Petri Loimovuori Alma Mediasta.  

DOKS-palvelu tarjoaa asiakkailleen sujuvan, monipuolisen ja automatisoidun työkalun rahanpesulain velvoitteiden hoitoon ja pakoteseurantaan sekä tukee samalla hyvän hallintotavan toteuttamista, riskienhallintaa ja eettisten liiketoimintaperiaatteiden noudattamista.   

“Yhteistyö Alma Median kanssa vahvistaa lisähyötyjä jatkuvasti kasvavalle asiakaskunnallemme. Viime vuosina lainsäädäntö sekä viranomaisten määräykset ja ohjeistukset ovat olleet kovassa muutoksessa. DOKS auttaa osaltaan varmistamaan, ettei tule rikkoneeksi voimassa olevia rahanpesulain määräyksiä tai kaikkia yrityksiä ja yhteisöjä koskevaa pakoteseurannan velvoitetta”, Suomen Tunnistetiedon perustajaosakas Petteri Tenhunen toteaa.     

Lisätietoja:     

Juha-Petri Loimovuori, Alma Media, puh. 0500 511 03  

Petteri Tenhunen, Suomen Tunnistetieto Oy, puh. 041 502 4018    

Jakelu: NASDAQ Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.almamedia.fi  

Alma Media lyhyesti

Alma Media on kansainvälinen, voimakkaasti uudistuva, digitaaliseen mediaan, palveluihin ja markkinapaikkaliiketoimintaan keskittyvä yhtiö. Haluamme inspiroida ihmisen luontaista uteliaisuutta ja valinnanmahdollisuuksia luomalla palveluja, joissa yhdistyvät ylivoimainen sisältö, paras teknologia, aina paikallisesti merkityksellisemmällä tavalla. Suomessa tunnetuimpia brändejämme ovat muun muassa Kauppalehti, Talouselämä, Iltalehti, Jobly, Etuovi.com sekä Nettiauto. Rekrytointipalvelujamme ovat muun muassa Tšekissä prace.cz ja jobs.cz, Slovakiassa Profesia.sk sekä Kroatiassa mojposao.net.

Suomessa liiketoimintaamme kuuluvat johtavat asumisen ja autoilun markkinapaikat, talous- ja ammattimediat, valtakunnallinen kuluttajamedia sekä sisältö- ja datapalvelut yrityksille ja ammattilaisille. Alman kansainvälinen liiketoiminta itäisessä Keski-Euroopassa, Ruotsissa ja Baltiassa koostuu rekrytointipalveluista ja toimitilojen markkinapaikasta.

Alma Mediassa työskentelee noin 1 700 ammattilaista ja yhtiö toimii 12 Euroopan maassa. Alma Median vuoden 2023 jatkuvien toimintojen liikevaihto oli 305 miljoonaa euroa, mistä digiliiketoiminnan osuus oli 82 %. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

Tilaa