Tomi Lähdeniemi Satakunnan Kansan vastaavaksi päätoimittajaksi

Alma Media Oyj                                         Pörssitiedote                 20.2.2015 klo 10.00

TOMI LÄHDENIEMI SATAKUNNAN KANSAN VASTAAVAKSI PÄÄTOIMITTAJAKSI

Satakunnan Kansan vastaavaksi päätoimittajaksi on 1.3.2015 alkaen on nimitetty FM Tomi Lähdeniemi (41). Hän on toiminut lehden määräaikaisena vastaavana päätoimittajana syyskuun 2014 lopusta saakka.  Satakunnan Kansa kuuluu Alma Aluemedian lehtiperheeseen.

Lähdeniemi sanoo, että lehden tehtävänä on jatkaa maakunnan ihmisiä kiinnostavan, korkealaatuisen journalismin tekemistä.

- Satakunnan Kansalla on maakunnan ihmisten luottamus, joka näkyy erittäin korkeina lukijamäärinä printtilehdessä ja verkkopalvelussa. Sen pohjalle on hyvä rakentaa, mutta luottamus pitää ansaita joka päivä, hän muistuttaa.

Hän sanoo syntyperäisenä satakuntalaisena tuntevansa hyvin maakunnan ja pitkän työhistoriansa ansiosta myös Satakunnan Kansan henkilökunnan erittäin hyvin.

- Tiedän, mihin me pystymme. Lähtökohdat menestyvän maakuntalehden vetämiseen ovat erinomaiset, Lähdeniemi jatkaa.

Lähdeniemi on työskennellyt Satakunnan Kansassa yli kymmenen vuotta, joista kahdeksan vuotta esimiestehtävissä uutispäällikkönä ja vuoropäällikkönä.

Alma Aluemedia on Alma Media Oyj:n maakunta-, paikallis- ja kaupunkilehtiä kustantava liiketoimintayksikkö. Aluemedian tunnetuimpia tuotteita ovat Satakunnan Kansan lisäksi Aamulehti, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat. Myös paino- ja jakeluyhtiö Alma Manu Oy kuuluu Aluemediaan.

Lisätietoja:

Kari Juutilainen, liiketoimintayksikön johtaja, Alma Aluemedia, +358 50 435 4159

Alma Media lyhyesti

Alma Media on digitaalisiin palveluihin ja julkaisutoimintaan keskittyvä mediakonserni. Yhtiön tuotteet tarjoavat uutissisältöjen lisäksi hyötytietoa elämäntyylin, työuran sekä liiketoiminnan kehittämiseen. Alma Median palvelutarjonta on laajentunut Suomesta Pohjoismaihin, Baltiaan ja Keski-Eurooppaan. Vuonna 2014 yhtiössä työskenteli keskimäärin 1 830 ammattilaista (ilman jakajia), joista noin neljännes toimi Suomen ulkopuolella. Alma Median vuoden 2014 liikevaihto oli noin 295 miljoonaa euroa. Yhtiön osake noteerataan NASDAQ OMX Helsingissä. Lue lisää: www.almamedia.fi.

Tilaa

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Satakunnan Kansalla on maakunnan ihmisten luottamus, joka näkyy erittäin korkeina lukijamäärinä printtilehdessä ja verkkopalvelussa. Sen pohjalle on hyvä rakentaa, mutta luottamus pitää ansaita joka päivä.
Tomi Lähdeniemi, vastaava päätoimittaja, Satakunnan Kansa