Bestseller-kirjailijan ja organisaatiopsykologin uutuuskirja on samalla perinnönjakokirja

Report this content

Pekka Järvisen yhdeksäs tietokirja Miten johtaa ihmistä – 102 ohjetta esimiehelle (Alma Talent) ilmestyy maaliskuussa.

Yli 30 vuotta esimiehiä kouluttaneella Pekka Järvisellä oli uutuuskirjansa kirjoittamiseen selvä missio: jakaa oman työkokemuksensa tuomia ohjenuoria ja muiden sanontoja, joita hän soisi esimiesten pohtivan sujuvamman ja hyvinvoivan työkulttuurin saavuttamiseksi ja oman esimiestyön parantamiseksi. ”Kokeneeltakin päälliköltä perusasiat saattavat työn tiimellyksessä unohtua”, toteaa Järvinen.

Järvisen mukaan jokainen ihminen on perustaltaan sama. Vaikka kiivastahtiset muutokset työpaikoilla ja ympäröivässä maailmassa vaikuttavat työhön ja ihmiseen, on olemassa ikiaikaisia totuuksia, jotka ohjaavat ihmisiä toimimaan tietyllä tavalla. On mahdollista, että muutoksen kourissa me unohdamme tämän tosiasian.

Miten johtaa ihmistä on työväline esimiehelle, joka haluaa palauttaa ajatukset esimiestyön perustaan, sen nyrkkisääntöihin. Ja koska johtaminen on muuttunut haastavammaksi ja kiireisemmäksi, esimiesten on tärkeää pysähtyä välillä perusasioiden äärelle. Kuten Järvinen esipuheessaan toteaa: ”Tässä kirjassa pääpaino ei ole vaihtuvissa, ohikiitävissä johtamistrendeissä vaan sen kovassa ja muuttumattomassa ytimessä: mitä jokaisen esimiehen täytyy tietää riippumatta vallitsevasta ismistä.” Nyrkkisääntöjen varaan ”esimies voi rakentaa oman henkilökohtaisen johtamistyylinsä hienosäätöineen ja ottaa huomioon kulloisenkin yksilön, organisaation tai toimintaympäristö periaatteet ja työelämän yleiset muutokset”.

Järvinen avaa jokaisen 102 ohjeen taustaa, tuo siihen oman näkökulmansa ja heittää pallon takaisin lukijalle kysymysten muodossa. Tarkoituksena on saada lukija aktiivisesti reflektoimaan lukemaansa omaan esimiestyöhönsä. Näin kirja sopii jokaiselle esimiestyöstä kiinnostuneelle ja oman esimiestyönsä kehittämistä kaipaavalle.

 

Organisaatiopsykologi ja kirjailija Pekka Järvisen kirjat ovat myyneet yli 80 000 kappaletta. Hän on kouluttanut ja konsultoinut sekä yksityisen että julkisen sektorin organisaatioita ja esimiehiä ihmisten johtamisen haasteissa sekä muutos- ja konfliktitilanteissa yli 30 vuotta. Hän on toiminut 10 vuotta Työterveyslaitoksella organisaatiopsykologina ja viimeiset 20 vuotta omassa yrityksessä, Organisaatiokonsultointi Praxis Oy:ssä.

 

Miten johtaa ihmistä – 102 ohjetta esimiehelle ilmestyy 9.3. Alma Talentilta. Saatavilla verkkokaupasta ja jälleenmyyjiltä, myös e-kirjana.

ISBN 978-952-14-4068-7, sidottu kovakantinen

ISBN 978-952-14-4069-4, sähkökirja

240 s., 55 €

 

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Kirjoittaja Pekka Järvinen, 040 833 6791, pekka.jarvinen@konsultointipraxis.com

Arvostelukappaleet:

Sisältöpäällikkö Suvi Aalto, 040 342 4745, suvi.aalto@almamedia.fi

 

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia